keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Jotakin vanhaa


Ihan ensiksi Mallille lämmin kiitos tästä muistamisesta! :) Kuten tiedätte, jaan tämän taas eteenpäin ihan kaikille. Erityisesti teille, jotka kommentoitte edelliseen postaukseen, olitte sitten blogillisia tahi ette! Näköjään tuo tulliasia tai paremminkin alv-asia on varsin monimutkainen. Jotenkin minusta tuntuu, että pysyttelen varmuudeksi sittenkin Euroopassa tai jopa Suomessa - myyhän Peikonpoikakin suloisia kankaita.

Kun ei valmista ole vieläkään esillä - saatte juttua juhlamekostani lauantain jälkeen, jolloin toivon mukaan saan kuvautettua itseni uudessa asussa - peräännyn alkuperäiseen ammattiini historiantutkijaksi ja esittelen vanhoja töitä.

Kuten olen täällä monesti maininnut, olin koulussa luokan hitain ja huonoin käsityöntekijä. Mieleenikään ei tullut ottaa käsitöitä valinnaisaineeksi sen jälkeen, kun olin "pakkotunneista" seiskaluokan jälkeen päässyt.

Niinpä hämmennykseni olikin suuri, kun 19-vuotiaana Lapuan kotitalousoppilaitoksen (nykyään Sedu-mikä-lie) talouskoulukurssilla tajusin, että käsitöiden tekeminen voi olla mukavaa. Että ompelukoneita voi olla tarpeeksi, jottei joudu jonottamaan, ja tunnit tarpeeksi pitkiä, jolloin opettajalla on aikaa vääntää minulle ratakiskosta, miten työ pitäisi tehdä. (Terkkuja Maikille!!)

Ensimmäisen kerran elämässäni minulle jäi käsityötunneilla jopa luppoaikaa pakollisten töiden jälkeen. Silloin innostuin ompelemaan lastenvaatteita. Muistaakseni yksi lastenvaate taisi kuulua niihin pakollisiin, ja silloin tajusin, että a) käsityölehdessä on ohjeet jonka mukaan työ tehdään ja b) pienen vaatteen osia on mukava pyöritellä.


Näiden kahden asun kokoa en muista, lienevät noin kokoa "leikki-ikäinen". Ovat olleet tähän asti kotikodin vinttikomerossa, kunnes isoveli ja käly sitä tyhjentäessään työnsivät nämä mukaani. Eivät ole siis koskaa olleet kenenkään päällä enkä tiedä päätyvätkökään kenenkään päälle... Kaavat lienevät jostakin 90-luvun alun Suuresta Käsityölehdestä.

"Sarjaan" kuuluisi vielä Sonja Henie -tyylinen mekko ja myssy, mutta niitä ei vielä ainakaan ole löytynyt. Toivon mukaan löytyvät vielä.


Talouskoulu innosti minut käsitöihin niin, että isä tilasi pyynnöstäni minulle monta vuotta lahjaksi Suurta Käsityölehteä. Suurin osa ompelutöistä epäonnistui, mutta kipinä jäi roihahtaakseen sitten neuleblogeihin tutustumisen myötä syksyllä 2006.

Ristipistot olivat kuitenkin töitä, jotka onnistuivat jopa minulta. Jonkin verran niitä on jäljellä, kuten tämä taulu, joka löytyi muuttomme yhteydessä ja päätyi työhuoneen seinälle. Malli lienee jälleen jostakin 90-luvun SK:sta.

Tämän viimeisimmän muuton yhteydessä hermostuin tavaramäärään niin, että kannoin vanhat DMC:n lankatokanjäämät ym. pistelytarvikkeet kirpputorille. Nyt vähän harmittaa...

3 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että joku muukin on ollut pienenä tumpelo käsityöasioissa. En olisi voinut kuvitellakaan ala-aste ja yläasteikäisenä, että jonain päivänä olisin innoissani kutomisesta ja virkkaamisesta ja haaveilisin omasta ompelukoneesta. Niin ne mieltymykset voi muuttua. :)

    VastaaPoista
  2. Olen kuullut paljon noita juttuja, että neulomaan on opittu tai siitä ruvettu tykkäämään aikuisiällä. Minun inhokkiaineeni oli kuvaamataito. Keräilen rohkeutta, että menisin jollekin taidekurssille testaamaan, josko oppisin puolestani piirtämään.

    VastaaPoista