Pienistä palasista

Elämääni Kurakauppalassa ja Facebookissa seuraavat tietävätkin, että elämässäni on meneillään vaikea kausi. Kehitysvammaisella Maria-siskollani todettiin talvella maksasyöpä, ja nyt se tuntuu etenevän vauhdilla.

Voimat ovat siis vähissä, mutta ihmisen mieli on ihmeellisen armollinen ja antaa joskus unohduksen. Niinpä tänä huikean aurinkoisena pakkaspäivänä olen istunut ruokailuhuoneen pöydän ääressä ja mineillyt pitkästä, pitkästä aikaa. Koska tässä asunnossa minulla ei ole omaa askartelutilaa, ja koska nukkekotini (sekä vanha että uudissiipi) on nostettu Stella-kissan saavutettavilta kirjahyllyjen päälle, mineilyharrastus on jäänyt täysin.

Viime sunnuntain messut kuitenkin herättivät taas innostuksen. Vielä kun keksisi, mihin nukkikset voisi sijoittaa niin, että minä yltäisin hyvin - kissa ja lapsivieraatkaan eivät ole sinällään ongelma, sillä olen ajatellut laittaa nukkiksien eteen jonkin pleksisysteemin osin pölysuojaksikin.

Missä te pidätte nukkekotejanne?

Ensin ajattelin vain koota messuilta ostamani Gepetton kukkajalan - mutta kun kerran vaivauduin hakemaan liiman, ajattelin koota samalla myös tuolit. Vinkkinä teille, jotka harkitsette näitä koottavia huonekaluja: kootkaa ajatuksella. Olisin oikeasti kaivannut tuoleihin kunnollista ohjetta, jotta olisin tiennyt, missä järjestyksessä osat kannattaa liimata. (Ja kukkapöydän ylälevy on sitten niin sivussa kuin olla voi, vaikka muka tarkasti katsoin, että jalat tulevat keskelle...)

Innostuin vieläpä maalaamaankin tuolit, kukkajalka oli ruskea jo valmiiksi.

Kaivellessani mineilylaatikkoani löysin kaksi kittiä, jotka olen saanut aikoja sitten isoltaveljeltä ja kälyltä lahjaksi. Olin onnistunut unohtamaan ne täysin, mutta nyt innostuin.

Toisesta kitistä sai keinotuolin, kirjakaapin, pöydän ja lampun (!), toisesta pöydän ja tuolit. Mukana tuli isot läjät erilaisia koristeita, samoin nukke tuli keinutuolikitin mukana. Mööpelien osat siis vain painettiin irti levystä ja pujoteltiin lomittain, mutta en silti suosittelisi näitä ihan pienille lapsille, sen verran hankalaa kokoaminen oli välillä aikuisellekin.

Hilda-rouva on erittäin tyytyväinen viime aikojen ostoksiin, varsinkin salin komeaan uuteen mattoon. Vielä pitäisi hankkia verhot ja fiikus tuohon kukkajalalle, ja ennen kaikkea toppauttaa salinkalusto...

Eikä rouva ole jäänytkään laakereilleen lepäämään, vaan on kutsunut taloon tutut puusepät jo muihin töihin. Jaakko on tyytyväinen, kun nuori puuseppä nikkaroi hänelle nopeasti pari tuolia ja kirjakaapin. Hänen huoneensa alkaa olla verhoja vaille valmis. Eikö vain "lasten" kirjakaappi muuttanutkin muotoaan, kun sen maalasi ja täytti nettiprintistä kootuilla kirjariveillä!

Lastenkamariinkin on saatu suuri matto, ja vaatekaappi on maalattu. Koristeet ovat noiden koottavien kittien mukana tulleita siirtokuvia. Pulpetilla Aino-tytön koulukirjoja. Lieneekö joku suvusta vieraillut ihan keisarin pääkaupungissa Pietarissa, kun lapsilla on iso maatuskanukke? Pelit on kyllä heitelty kaapin päälle niin sikin sokin, että vähän pitäisi järjestää...

Myös vanhempien makuuhuoneessa on oltu asialla, ja sekä vuode että vaatekaappi on maalattu. Mutta kuka onneton on unohtanut tuon yhden posliiniesineen näkyviin, krhm... Myös sängyn saniaiskoristeet ovat siirtokuvia. Lakanat pitäisi vielä laittaa paikalleen!

Mutta missä on Iita, joka on jättänyt Mantan yksin vastaamaan leipomuksista?

 

Kirvesmiehillä oli meneillään melkoinen urakka: talon uudelta puolelta puuttuivat portaat. Se nuori puuseppä oli pyytänyt Iitaa tarkastamaan tehdyn rungon, ja Iita tekee työtä käskettyä. Vähän häntä punastuttaa - nuori kirvesmies on kovin komea...

Minähän olen tunnetusti ollut totinen lapsi (ja kieltämättä yhä! :). Niinpä minua häiritsi hirveästi, kun isän tekemässä nukkekodissani - joka on nyt tämän kartanon vanha osa - ei ollut rappuja yläkertaan. "Traumani" on niin laajasti tunnettu, että halusin jo puoleksi vitsinä tehdä raput talon uuteen osaan. Varmaan jo pari vuotta sitten kasailin tämän porrasrungon pahvista, valokuvapaperista ja jonkin jouluvalon muuntajan laatikosta.

Vihdoin tänään sain aikaiseksi tapetoida seinät, liimata puuprinttiä portaisiin ja viritellä kaiteet cocktail- ja saslik-tikuista. Aloin suuresti kunnioittaa kaikkia rakentajia, kun yritin saada viritystä kuntoon. Jouduin luopumaan suunnittelemastani portaidenaluskomerosta, ja kun sain raput valmiiksi, tajusin, etten kaiteen vuoksi saakaan niitä pujoteltua välikaton aukkoon... Tarkoitus kun oli tehdä rapuista irralliset, jotta ne voidaan nostaa tarvittaessa pois, sillä Iitan huone on rappujen takana.

Onneksi en rappuihin tuhlannut mitään kalliita materiaaleja, koska saattaa olla, että ostan ne sittenkin valmiina. Joka tapauksessa olen kauhean tyytyväinen aikaansaannoksiini ja siihen, että talossani vihdoin tapahtui jotakin. Ja muutaman tunnin verran oli vähän helpompi olla, kun keskityin näihin.

Mineilyä messuilla

Tämän päivän vietin siis melko tiiviisti Antiikki ja keräily-, Taikasormet- ja Nukkekotimessuilla. Tarjolla oli jokaiselle jotakin, joskaan ei mitään massiivisessa määrin. Kuulin sivukorvalla jonkun moittivan sitä, ettei messuilla ollut käsillä tekevälle ideoita, ja valitettavasti näin onkin: muutama myi kankaita ja joku ompelukoneita, mutta esimerkiksi ainoakaan lankamyyjä ei ollut paikalle eksynyt, enkä helmimyyjän lisäksi nähnyt juuri mitään askarteluaiheista.

Toisaalta: minä menin metsästämään mineilyjuttuja. En ole aikapäiviin edistänyt nukkekotiani, mutta se ei estä varustautumasta, kun kerrankin oli Seinäjoelle saatu alan tapahtuma! Mineilyharrastus on myös siitä kiva, että jo parilla eurolla saa jotakin pientä mukavaa, ja toisaalta mikään ei paina paljon eikä vie tilaa. Harvoin sitä kotiin kantaa mattoja, astioita ja huonekaluja noin vain kevyesti paperikassissa heilutellen. :)

Minun nukkekotinihan on isän noin 1940-luvun lopulla tekemä ja mittasuhteiltaan ehkä Lundby-luokkaa, joten tavalliset 1:12-kalusteet ja tavarat tahtovat olla sinne liian isoja. Siitä huolimatta halusin testata Gepetton itse koottavia vanerihuonekaluja ja ostin kaksi tuolia ja kukkajalan, kun ne tyyliltään sopivat hyvin 1900-luvun alun talooni. (Saadaan se Iitan ihailema komea nuori puuseppä taas paikalle tuoleja kasaamaan...)

Nukkistavaroita myytiin monessa pöydässä ja enemmänkin olisin saanut ostaa, mutta nukketaloni aikakausi vähän rajasi shoppailuja. Miniature and Craft -myymälän pöydästä hankin talon Hilda-rouvalle tuomisia. Pari ihan aitoa (? :) persialaismattoa...

...kukkajalkaa varten maljakon ja sitten - köh - no, astian, jonka ansiosta herran tai rouvan ei tarvitse enää yöllä kompuroida puolipimeitä rappusia siihen alakerran laitokseen, missä kuninkaatkin käyvät yksin (mutta pienten lasten äidit eivät)...

Olin siis lupautunut mukaan päivystämään Nukkekotiyhdistyksen pöydässä. Edes siitä en tullut ottaneeksi kuvaa, mutta voin kertoa, että sekä vanhat Nukkekoti-lehdet että myynnissä olleet pikkutuotteet tekivät kauppansa. Minäkin söin kuormasta sen minkä ehdin, mutta tuskin Hilda-rouvakaan voi moittia hyödyllisiä ostoksia: lapsille kouluvihkoja sekä aapinen, kartasto ja laskuoppi, Iitalle keittiöön Riisiä ja Kanelia ja salin piirongin päälle sukulaisten valokuvia.

Uskokaa tai älkää, mutta näissä kirjoissa on ihan oikeat sivut - kartastosta saa joinkin selvän, mutta laskuesimerkit ja aapisen tarinat ovat kyllä niin minimaalisia, ettei ole tosikaan!

Ruokapuoli oli erityisesti se, mikä jäi ostoksissani vähälle huomiolle, koska modernit täyte- ja voileipäkakut eivät minun talooni istu. (Juu, aloitan vielä joskus sen modernin talon tai roomboxin - kun vain ensin keksin kissavapaan sijoituspaikan tuolle vanhallekin!). Erään nuoren tytön tekemiä rieskoja ja limppuja oli kuitenkin ihan pakko ostaa!

Ainoat ei-mineilyostokset: PuotiPikén pöydästä pari 45 x 56 cm puuvillatilkkua. Pipoja? Kukkaroita?

Nyt olen kotona kipeänä (vaikka vein esittelypöydän taakse oman jakkaran, minähän en pysty juuri seisomaan) mutta onnellisena. Harmi vain, että messut olivat nyt, kun lomani loppuu - inspiraatiota kertyi niin paljon, että olisi ihanaa, jos heti ehtisi ja jaksaisi jotakin toteuttaa! No, kuten totesin: pitää hamstrata tavaraa nyt, jotta sitten taas joskus työttömäksi jäädessään saa rauhassa rakennella... :)

Vihdoinkin myös Seinäjoella!

Olen monta vuotta surrut sitä, että kaikki isommat ja toisaalta erikoistuneemmat käsityö- ja mineilytapahtumat kiertävät Seinäjoen kaukaa, ellei syksyisiä käsityömessuja lasketa.

Mutta nyt on murhe poissa! Tämän viikon lauantaina ja sunnuntaina 2.-3.3. Seinäjoki Areenassa järjestetään Antiikki ja keräily-, Taikasormet- ja Nukkekotimessut.

En tiedä, miten laaja kokonaisuus on, kun se järjestetään katutasolla (ei siis alhaalla hallissa), mutta ainakin näytteilleasettajalista on aika edustava. Myös lipunhinta on kohtuullinen: kaikki kolme tapahtumaa hintaan 8 €, eläkeläiset ja opiskelijat 7 €, 12-15-vuotiaat 4 € ja alle 12-vuotiaat ilmaiseksi vanhempien seurassa. Messut ovat avoinna molempina päivinä klo 10-16.

Riemastuin tästä tapahtumasta niin, että Nukkekotiyhdistyksen huhuillessa päivystäjiä omaan pöytäänsä lupauduin. Olen paikalla sunnuntaina klo 13 alkaen, tulkaa moikkaamaan!

Voita Marian nukkekotikirja!

Iki-ihanan Nukkekoti Väinölän  Maria-emännän uusi kirja ilmestyy heinäkuun lopulla, ja juhlan kunniaksi Maria arpoo yhden kappaleen uunituoretta teosta niiden lukijoiden kesken, jotka kommentoivat arvontapostaukseen ja jakavat tietoa eteenpäin. Klikkaa siis itsesi tänne, jos haluat osallistua arvontaan!

Talossa tapahtuu

Hilda-rouva ja Henrik-herra olivat lasten kanssa sukuloimassa Helsingissä rouvan vanhempien luona, ja olisi pitänyt arvata, että putiikeissa piti juosta päivänä jos toisenakin. Onneksi rouvan äiti toimi ostosten teossa ylipäällikkönä ja Henrik saattoi livahtaa tuttaviensa luo vaihtamaan kuulumisia totilasin ääreen, kun appivanhempien piika katsoi lasten perään.

Mutta sen tietää, että melkoisen tavarakuorman kanssa tultiin kotiin. Rouva löysi vihdoin unelmiensa vaatekaapin - tosin puusepällä oli se vielä maalauspuolissa, mutta rouva ilmoitti, että kyllä heidänkin kylältään maalia löytyy, kaappi lähtee mukaan heti!

Ja mitä kaikkea tärkeää muuta kotiin tulikaan! Hilda-rouva sai vihdoin mukaan ompelukoneensa ja -rasiansa, ja sen lisäksi haettiin Stockmannin kauppaliikkeestä pari lamppua ja pesukalusto. Muistettiinpa Iita-piikaakin lihamyllyllä ja uudella maitotonkalla, edellinen kun alkaa olla puhki ruostunut. Nyt kelpaa Manta-siskon hakea tinkimaitoa naapurista.

Kotiin tultua piti uudet kalusteet ja tavarat heti saada paikalleen. Kun ei uutta pöytää siihen hätään mistään saatu, katosi lastenhuoneesta leikki- ja askartelupöytä. Toisaalta Ainon mielestä on toisaalta hauskaa, kun huoneessa mahtuu vaikka hyppäämään narua, ja Vainö voi rakentaa junaratansa vaikka Pietariin asti eikä heti tule jokin huonekalu vastaan.

Sitä täydempi on nyt isäntäväen makuuhuone, jonne hankittiin myös pesukomuuti ja etsittiin tila uudelle kaapille ja lasten pöydälle, josta tuli rouvan ompelupöytä.

Saa nyt vain nähdä, millaisia luomuksia rouvan käsistä syntyy - jotenkin Iita-piika keittiössä vähän hymähtelee ajatukselle. Mutta rouva on jo innolla selannut muotilehtiä ja suunnitellut uutta kevätpuvustoaan.

Nyt matkalaiset kuitenkin hengähtävät hetken salissa, jonka kalusto saatiin juuri jouluksi maalattua. On sentään mukava olla taas kotona!

Tein tänään shoppailukierroksen Seinäjoen nukkistavarakaupoissa. Lihamylly, hinkki, ompelukone, ompelurasia ja molemmat lamput Lahjapuoti Tirinasta Vapaudentieltä, vaatekaappi ja pesuvati sekä kannu juuri Anttilan alakertaan muuttaneesta Paperinauhasta. Pesukomuuti on kylpyhuoneenkalusteiden mukana tullut pesuallaskaappi, josta irrotin hanan..

Uusi asukas nukkekotiin

Muistatte varmaan, että herrasväen talossa elettiin viimeksi omituisten tapahtumien keskellä. Iita-piika oli aivan unohtanut työnsä, kun paikalle oli ilmaantunut vieras, rääsyinen tyttö. No, ei hän ole enää kovin rääsyinen, ja ruokahaluakin näkyy olevan, kun savivati on jo tyhjä.

Iitan nuorempi sisar Mantahan se oli. Niin oli käynyt, että kotimökkiin oli taas siunaantunut uusi pienokainen, eikä tilaa ja varsinkaan ruokaa enää riittänyt kaikille. Manta oli siis passitettu isonsiskon luo - vanhemmat uskoivat, ettei Iita jättäisi tyttöä pulaan.

Eikä tietysti jättänyt, vaikka kyllä Iitaa ujostutti mennä rouvalta kysymään, saisiko Manta jäädä ainakin toistaiseksi asumaan hänen huoneeseensa. Rouva, joka kuuluu lähetysompeluseuraan, ei tietystikään voinut kieltää. Antoi vielä luvan hakea vintistä pakanlopun keittiön lujaa verhokangasta, josta Iita sai ommella sisarelleen säädyllisen leningin. Esiliina on Ainon vanhoja.

Mantalla on nyt lupa asua talossa ja syödä keittiössä, jos auttaa Iitaa taloustöissä. Toisaalta Iitasta on mukavaa, kun pikkusisko lörpöttelee hauskoja juttujaan, mutta vähän häntä huolestuttaa. Iän kaiken eivät Hilda-rouva ja Henrik-herra varmastikaan anna Mantan asua luonaan, ja mihin tämä sitten joutuu?

Rouva puolestaan ei enää muistakaan, että hänen keittiössään hotkii viiliä nälkiintynyt tyttöraasu. Sillä vihdoinkin Henrik on ottanut todesta salinkalustoasian! Tosin biedermeieria ei tilattu, vaikka Hilda-rouva koetti kovasti asiasta vihjailla, vaan huonekalut teetettiin samalla puusepällä joka oli olut tekemässä talon laajennusta. Ja mallikin on kuulemma jostakin Amerikasta, jossa kirvesmies on ollut muutaman vuoden mainarina. Kaikki amerikkalainen  on rouvan mielestä aika rahvaanomaista - toista se olisi saksalainen!

Mutta joka tapauksessa sali ei enää ole kuin mikäkin autiotalo. Tosin yksi nojatuoli on vielä tekopuolissa ja maali ja pehmusteet puuttuvat, mutta rouva vaati kirvesmiestä kantamaan kalusteet jo paikalleen, pitäähän hänen toki sovitella miten ne asettuvat. Ja lattiamatto on kuitenkin aito turkkilainen. Sen lähetti rouvan äiti Helsingistä, oli tilannut Stockmannin kauppahuoneesta Kiseleffin talosta.

Iitan Manta-sisar on oma vanha Ari-nukkeni, joka löytyi lapsuudenkotini kätköistä. En siis ihan kaikkia nukkistavaroitani aikanaan lahjoittanutkaan Inkerin-keräykseen! Mantan mekko on tosiaan samaa kangasta kuin keittiön verhot, essun leikkasin hiuki kuluneesta tyynyliinasta.


Hilda-rouvan salinkalustoon olen hyvin tyytyväinen. Aikomukseni oli tehdä se itse, mutta epäilin taitojani - ja nettikauppojen 1:12 huonekalut taas ovat pikkuisen liian isoja noin 1:14 -kokoiseen nukkekotiini. Huuto.netiä selatessani näin jonkun myyvän koottavaa nukkekodin olohuoeen kalustoa hintaan 1,50 €, ja tietysti huusin. Mööpelien osat on siis painettu irti vanerilevystä. Toisesta nojatuolista puuttui selkänoja ja istuin, mutta sen tiesin jo huutaessa, ja piirsin puupahviin mallin olemassaolevilla osilla (kunvainjokutekisisentoisenkintuolin...:P). Aion vielä ainakin maalata, mahdollisesti myös pehmustaa nämä. Kuulemma setti on ostettu Kanadasta, joten rouvan epäilyt rahvaanomaisesta amerikkalaisesta mallista pitävät paikkansa...


Turkkilainen matto on Seinäjoen Lähetyssopesta.

Moving House

Emme olekaan pitkään aikaan tavanneet Hilda-rouvaa ja Henrik-herraa perheineen. Mineilymaailma kun on siitä satumainen, että siellä voidaan muuttaa, vaikka talo pysyy samana... Ja vasta nyt on herrasväen pytinki saatu jonkinlaiseen järjestykseen meidän muuttomme jälkeen.

Henrik-herra on vetäytynyt kamariinsa sanomalehden pariin. Tosin lehti on epäilyttävän lähellä kasvoja ja sen takaa kuuluu vieno kuorsaus...

Hilda-rouva puolestaan maistelee makuuhuoneen uutta järjestystä. Tilaa olisi, kun Henrikin kirjoituspöytä ja kirjakaappi ovat poissa. Saisikohan hän miehensä taivuteltua hankkimaan tänne divaanin... Jotta huoneesta tulisi oikea budoaari...

Rouvaa harmittaa muuttomiesten kömpelyys: piirongistakin oli yksi kahva irronnut ja kadonnut.

Ja sali on entisellään. Millähän Henrikin saisi tekemään tilauksen sohvakalustosta...

Lastenkamarissa vallitsee jo tuttu sekamelska. Väinö pelaa pöydän ääressä...

...ja Aino leikkii uuden kissan kanssa.

Sukulaispoika Jaakon kamaria on sisustettu vähän uudelleen, kun sinne siirrettiin lasten koulupulpetti. Hilda-rouvan mielestä kun Jaakko ei tarvitse noin paljon tilaa itselleen, lastenkamarissa sen sijaan pitää mahtua leikkimään!

Jaakko sai tänään postissa Helsingistä salaperäisen paketin, jossa oli taulu. Nyt pitäisi vain löytää jostakin keisariperheen kuva kehystettäväksi taulun toiselle puolelle, niin että taulun voi nuuskijoiden varalta kääntää toisinpäin! Jaakon kapinalliset ajatukset eivät ole yhtään lieventyneet.

Keittiöön paistaa iltapäiväaurinko. Mutta onpa siellä hiljaista - missä on Iita?

Pöytään on nostettu jo leipää ja piimäjuustoa ja lautaset ja ruokailuvälineetkin ovat valmiina...

Äidiltä saatu piimäjuuston ohje on jäänyt levälleen ja lämmin ruoka uhkaa palaa pohjaan kattilassa...

Edes ruokasalissa ei Iitaa näy, vaikka herrasväen kahvivieraat ovat jo lähteneet - kakun- ja nisunloputkin ovat jääneet kuivumaan tarjoiluvadeille!

Ruokakonttorikin on tyhjä. Työtä siellä kyllä riittäisi, säilyketölkitkin pitkin poikin hyllyjä.

Siellähän Iita on! Mutta miksi ihmeessä hän lymyilee omassa kamarissaan keskellä arkista työpäivää? Ja miksi hän on levittänyt sivustavedettävän ja petaa sitä uudelleen - ja kuka ihmeessä on tuo vieras tyttö huonoissa vaatteissa? Talossa taitaa taas tapahtua...

Nukkekotiparkani ovat olleet aivan hyljeksittyjä muutosta lähtien, kun en ole löytänyt niille järkevää sijoituspaikkaa. Lopulta tänään asemoin talot - jotka siis ovat samaa huushollia, ideana on, että ne voisi vaikka sulkea laatikoksi - ihan vain kodinhoitohuoneen pöydälle. Vasemmanpuoleinen nukkekoti on isäni tekemä, oikeanpuoleinen lisäsiipi tehty hedelmälaatikosta.


Juurikaan uutta ei nukkisparassa ole, paitsi piimäjuusto ohjeineen, jotka olen saanut Villiviiniltä, sekä suklaamunasta löytynyt kissa. Pitäisi tosissaan ryhtyä rakentelemaan salinkalustoa ja ehkä sitä rouvan divaaniakin! Nukkekotini vaiheista voi lukea täältä.

Joulu uudessa salissa

Kovasti on herrasväen talossa eletty saamattomasti viimeiset kuukaudet. Edes saliin ei ole verhoja ja huonekaluja saatu. Henrik-isäntä mutisee välillä koko talon lisäsiivestä, sen tekeminen oli hänen mielestään aivan turhaa haaskausta. Mutta Hilda-rouva selaa saksalaisia kuvastoja ja haaveilee Biedermeier-kalustosta...

Myönnettävä kuitenkin on, ettei Henrik loppujen lopuksi antaisi pois omaa työhuonettaan, ja alakerrassa asuva sukulaispoika Jaakko sekä palvelustyttö Iita nauttivat kamariensa rauhasta. Lapsista, Ainosta ja Väinöstä, sali on kuitenkin kaikkein hauskin, sillä siellä on tilaa juosta ja riehua.

Saadakseen miehensä hyväksymään salin olemassaolon (ja ehkä suopumaan siihen Biedermeier-kalustoon) Hilda-rouva päätti, että kuusi laitetaan saliin. Jouluaaton vastaisena iltana, kun Aino ja Väinö on saatu nukkumaan, aikuisilla riittää puuhaa. Mutta niinpä aattoaamuna lapsia odottaa ihme, sädehtivä joulupuu! Jopa pikku Väinö hiljenee sen nähdessään.

Talonväen syödessä jouluateriaa on itse joulu-ukko onnistunut pujahtamaan sisään ja jättämään kuusen juurelle säkillisen lahjoja. Mistä hän saattoi tietää, että Väinö toivoi niin hartaasti junaa, ja että Aino tahtoi juuri tämän pelin! Ja mitä salaisuuksia mahtaakaan paljastua niistä paketeista, joita ei vielä ole ehditty avata...

Iita tarjoilee jälkiruoaksi Helsingistä asti tilattuja suklaakonvehteja, mutta ne jäävät sivuseikaksi. Sillä kynttilöitäkin kirkkaammin loistavat lasten silmät. Iitakin unohtaa koti-ikävänsä hetkeksi - sillä hän pääsee käymään kotona vasta välipäivinä, kun herrasväen joulut vieraspitoineen ovat ohi.

Joulukuusen tarvikkeineen (myös lahjat, junarata ja konvehdit) tilasin alkuvuodesta Kotilieden puodista. Joulu-ukon lahjasäkki on lahjapakkauksesta, jossa se sisälsi kylpysuolaa. Ainon pelirasia on nettiprintistä tehty.

Riemullista joulujuhlaa kaikille Kerällä-blogin lukijoille!