perjantai 5. elokuuta 2011

Lehdessä

MUOKS 3.4.2021. Oikein, nurin on ilmestynyt e-kirjana ja äänikirjana Saga Egmontin kustantamana. Löydät sen verkkokaupoista ja striimauspalveluista. Siksi entinen "hyväntekeväisyyskauppa ei enää ole käytössä. Mukavia lukuhetkiä!


Ihan ensiksi: Bloggerin ajastus ei siis tosiaankaan toimi. Olen kuullut asiasta moitteita ja päätin kokeilla, teille oli ajastettu täksi aamuksi nukkisjuttu. Vaan eipä tuo näy ilmestyneen.

No, se jää nyt myöhempään joka tapauksessa, sillä kukas kissan hännän nostaa ellei... Tässä siis osa tämänpäiväistä Ilkkaa:



Toivottavasti kuva avautuu klikkaamalla tarpeeksi suureksi, jotta näette lukea. Painakaa Ctrl ja + -näppäimiä yhtä aikaa, niin ruutu zoomaa kuvaa vielä isommaksi.

Nuorella toimittajalla oli hyvä uusi näkökulma, kun hän ei tehnytkään perinteistä "kirjoitin kirjan" -henkilöhaastattelua, vaan jutussa pohditaan itse julkaisumenetelmää. Kainalojutussa puhuvan kustantajien edustajan kanssa rohkenen olla sen verran eri mieltä, että kyllä Suomessa aivan ammattitaitoistenkin kustantajien kautta ilmestyy sylikaupalla täyttä roskaa, kun taas moni omakustanne voi olla loistavaa tekstiä - se ei vain ole syystä tai toisesta sille yhdelle julkaisemisesta ensi vaiheessa päättävällä kustannustoimittajalle avautunut. (Ja tällä en vihjaa omaan kirjaani. :) Vaikka en väitäkään, ettenkö ylähä hyppien olisi tekemässä kustannussopimusta, jos sitä joku vielä tarjoaisi.

Mutta kun ei sitä kukaan ole vielä tarjonnut, niin Oikein nurin -kirjan lunastustiedot löytyvät täältä! :)

Kyseessä on siis 30+ -ikäisestä Annista kertova romaani. Annilla on periaatteessa kaikki hyvin: miehellä on menestyvä firma, on omistusasunto ja talous turvattu. Anni itse on akateeminen pätkätyöläinen, jonkin verran epävarma ja yksinäinen. Ystävän yllytyksestä perustaa blogin ja löytää vähän ajan kuluttua käsityöblogit, mutta tyytyy pitkään vain ihmettelemään muiden taitoja. Anni itse kun on mielestään syntynyt peukalo keskellä kämmentä, vaikka tällä hetkellä vetääkin käsityöyrittäjien markkinointihanketta. Kun sitten uusi blogituttava haastaa Annin kokeilemaan käsitöitä, alkaa tapahtua - eikä vain neulekorissa... Kaikkien mielestä ihmisellä pitää olla harrastus ja "oma juttu", mutta miten käy, kun hän todella sen oman juttunsa löytää?

8 kommenttia:

  1. Hyvä juttu! Ja hyvin näkyi, kun klikkasi suuremmaksi. :)

    VastaaPoista
  2. Luin aamulla netti-Ilkasta jo ennen lehden tuloa. Mies sen esitteli. Luen mieluummin paperiversiota. Posti maalle tulee vasta 11 aikoihin.
    Kiva juttu se on!

    VastaaPoista
  3. Tykkäsin lehtijutusta. Ja kun sanoit, että uskot ihmisissä olevan enemmän hyvyyttä kuin pahuutta. Toivon Sinulle ja perheellesi tunnelmallisia elokuun iltoja.
    t. Saila, joka opettelee magicloop-tekniikkaa.

    VastaaPoista
  4. Hei! Hyvän jutun olivat kirjoittaneet. Kerroit jutussa, että olit saanut kirjan kirjoittamiseen apurahan. Saako tiedustella, että miten suuri apuraha oli ja millä perusteilla sellaisen saa?

    VastaaPoista
  5. Kiitos, ihan ok juttu on omastakin mielestäni!

    Sain tosiaan kirjaan apurahan Pohjanmaan taidetoimikunnalta helmikuussa 2008. Apurahan idea on vapauttaa kirjailija (tai muu taiteilija) tekemään vain taidettaan ilman häiritseviä muita ansiotöitä, ja taidetoimikunnalla apurahan maksamisen ehtona onkin, että saaja on vähintään 2 kk poissa muista töistä.

    Anoin apurahaa siis yksinkertaisesti kirjoittamiseen. En muista mitä anoin, mutta 4000 € sain, eli 5 kk elannon. Apuraha on verotonta tuloa vaikka se verottajalle ilmoitetaankin.

    Laitoin hakemukseen muistaakseni maininnan aiemmin julkaisemistani kirjoista sekä työsuunnitelman uudesta. Itse asiassa hain apurahaa historialliseen romaaniin, mutta syntyikin Oikein nurin!

    Taidetoimikunta ei tästä onneksi pahastunut. Sinne piti muistaakseni vuoden sisällä laittaa raportti siitä, mitä on tehnyt apurahalla, enkä joutunut maksamaan rahoja takaisin vaikka valmistunut käsikirjoitus oli jotain ihan muuta kuin piti. :)

    Apurahoja myöntävät läänien taidetoimikuntien lisäksi erilaiset järjestöt, säätiöt ja yhteisöt. En tiedä, millä perusteella saajat valitaan - kuvittelisin sen painavan eniten, kenelle myöntäjä katsoo apurahasta olevan eniten hyötyä. Eli hakemukseen kannattaa kyllä panostaa.

    VastaaPoista
  6. Hei! Apurahasta kyselijä iskee jälleen! :D Luin lehdestä notta Etelä-Pohjanmaan rahastojen apurahojen haku alkaa pian ja mietiin tässä, että olisikohan se juurikin sellaista, jota voisi hakea kirjoittamiseen? Kun netissä puhutaan "tieteen- ja taiteenharjoittajista" ja jotenkin miellän tuon taiteen kuvataiteeksi eli maalareiksi yms. Mutta käsittääköhän se myös kirjoittamisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä ihmeessä kirjoittaminen on taidetta! :D :D Ilman muuta voit hakea apurahaa - hyvät perustelut vain!

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! :)

      Poista