sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Pitkästä aikaa

En ole puoleentoista vuoteen päivittänyt, mikä vastaa koko lailla aikaa, jolloin en ole käsitöitä juurikaan tehnyt (lasketaanko kolme eri romaania käsitöiksi?. Ajattelin nyt kuitenkin laittaa tänne itselle langakulutuksen ym. vuoksi muistiin tämän poikkeuksellisen teon: minä olen neulonut!

Samin ja minun kummityttö Elina täytti tänään vuoden. Koska olen taas leikkaustaodottavainen ja sauvojen varassa (joka haluaa lukea kuulumisiani yleisesti, piipahtakoon Kurakauppalassa), minusta ei ollut shoppaamaan. Onneksi langat on shopattu jo aikoja sitten!

  
Langat: Kerä Kotiväkeä kaksinkertaisena, kerä jotakin puuvillalankaa, muita sopivia langanloppuja - en edes säästänyt vyötteitä, mutta kaikkineen kulutus oli jotain 300-350 g luokkaa.
Puikot: 3,5 ja 3 mm.
 Muuta: Neuletakin ohje on 100-senttiselle, mutta tein ohuemmilla puikoilla ja langalla saadakseni pienemmän koon. Hiukan on kasvunvaraa pikkuneidille, onneksi se asia korjaantuu! Jätin napinreiät tekemättä ja sen sijaan laitoin takkiin tukevat nepparit ja koristeeksi jätskituuttinapit, joiden ostopaikkaa en muista - Polinka?

Hartaasti toivon, että tällä kertaa ei leikkaukseen pääsy kestäisi 21 sukkaparin neulomisen verran. Onneksi tällä kertaa pystyn kuitenkin tekemään töitä kotoa käsin. Silti - onneksi olen hamstrannut lankaa! Se kannattaa aina.

EDIT 28.5. Tänään näin prinsessan itsensä tässä asussa ja otin kuvan taidokkaasti vastavaloon, kun en sauvojen kanssa oikein helposti paikkaa vaihda. Mutta on se nätti malli - siis sekä malli että malli! ;)


1 kommentti:

  1. Kiva että näkyilet pitkästä aikaa tälläkin puolella! Kummityttö saa söpön asun :)
    Toivottavasti se leikkausaika tulee pian.
    t. Telle

    VastaaPoista