tiistai 3. toukokuuta 2011

Aurinkoa risukasaan

Kerällä on ollut kovin hiljaista viime aikoina, ja ihan syystä. Käsityöt ovat jääneet taka-alalle yksinkertaisesti voimien loppuessa. Mutta kun nyt tuntuu, että aurinko paistaa risukasaankin, jaksan taas tänne kurkkia - ja ehkä jossain vaiheessa sinne käsityöpussiinkin.

Minähän jäin viime syksynä työttömäksi yli kahden vuoden sijaisuudesta. Onneksi pian tulin valituksi nuorten verkkolehden vetäjäksi, mutta kyseinen työ on osa-aikainen. Kun vielä Sami on ollut nyt toista vuotta työttömänä, olemme saaneet todella vetää säkin suun suppuun. (Olinpa iloinen siitä, että olen hamstrannut lankaa, niin ettei sitä tarvinnut ostaa! :)

Käsitöitä nämäkin. Olen palautellut leipomistaitojani, jotta rahaa säästyisi. Ja voin vakuuttaa, etten ole ihan huonoimmasta päästä leipoja! :D

Kun en osa-aikatyöstä huolimatta hakenut soviteltua päivärahaa, minun on ollut mahdollista tehdä ns. sivubisneksiä ilman hirveää paperisotaa, kun vain verottajaa on kiinnostanut, mitä teen. Onneksi on verkostoa, onneksi on tuttuja - hyvät ja kiltit ihmiset ovat kaivaneet minulle kaikenlaista tekemistä, josta on saanut revityksi lisätuloja. Lämmin kiitos heille. Olen siis tehnyt päätyötäni 20 h viikkotuntia, jotka välillä sijoittuvat iltayöhön ja välillä viikonloppuun, ja muun ajan naksautellut aivoja asennosta toiseen, kun aina välillä on ollut muutama tunti aikaa tehdä sivubisnestä a ja välillä sivubisnestä b. Uskotteko, että se todella voi käydä voimille paljon enemmän kuin yksi, vaikka monipuolinenkin täysiaikainen työ.

Luonnollisesti olen koko ajan tämän lisäksi hakenut kokopäivätyötä. Jännitys ja pettymys on seurannut toistaan, kun välillä ei pääse edes haastatteluun, välillä päätyy hyväksi kakkoseksi. Keväällä minuun sitten otettiin yhteyttä ja tiedusteltiin kiinnostustani erään historian kirjoittamiseen - koulutukseltanihan olen historiantutkija. Muutamien mutkien kautta ollaan nyt siinä pisteessä, että sain tulevalta esimieheltäni eilen tekstiviestin, joka päättyi sanoihin: "Kättä päälle. Tervetuloa hommiin!"

Aloitan siis 1.6. ihan kokopäiväisesti ProAgria Etelä-Pohjanmaan 150-vuotishistorian tekijänä. Työsopimus tehdään "nyt aluksi ainakin" vuoden 2012 loppuun. Näin pitkä työsuhde on lottovoitto, sillä vakituisesta työpaikastahan ei kannata nykypäivänä edes haaveilla. (Sitäpaitsi määräaikainen on turvallisempi. Ellen suorastaan kavalla ProAgrian kassaa tai jotain, minulla on takuulla töitä sinne vuoden 2012 loppuun - harva ns. vakityöntekijä voi nykyajan aallokoissa olla yhtä varma!)

Mutta minulle on osa-aikatyössänikin kertynyt lomaa. Ja sehän on pakko pitää pois. Lopetan siis nykyisessä työssäni käytännössä ensi viikolla, minkä jälkeen saan ihan oikeasti olla vapaalla sinne kesäkuun alkuun. Uskotteko, että ihan vähän kuulen jo lankakerien kutsun...

23 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon!! Kylläpä on mukava kuulla hyviä uutisia.

    VastaaPoista
  2. ONNEA, Onnea! Aivan Ihana uutinen :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, ihanaa! Ja työ voi aina poikia lisää työtä!

    Maija

    VastaaPoista
  4. Tätäkin kautta ISOT ONNENTOIVOTUKSET!! Ja ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
  5. Olipa mukava kuulla ja Onnea!
    Walpurikin tiesi, että asioilla on tapana järjestyä.....

    VastaaPoista
  6. Mahtava uutinen, että sait töitä, ja vielä omimmalta alaltasi! Onneksi olkoon! :)

    VastaaPoista
  7. Onnea, onnea ja nautinnollisia lomaspäiviä.

    Olen samaa mieltä kun leipä on murusina maailmalla, se on aika rankkaa.

    VastaaPoista
  8. Tosi hienoa!!! Onnittelut ja mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  9. Onnea, onnea minunkin puolestani! Voin oikeasti kuvitella olotilasi noin mukavan uutisen jälkeen ja nyt vain puikkoja teroittelemaan. t. Lea P.

    VastaaPoista
  10. Ihanaa, paljon onnea! Kiva, jos jaksat taas ilahduttaa meitä neuletarinoillasi!Terv. Raija

    VastaaPoista
  11. Onnittelut työn johdosta! :)

    Nuo kiemurat tuntuvat niin tutuilta, kun olen itsekin osa-aikainen määräaikainen (sivutoimisena tuntiopettajana kahdella eri kansalaisopistolla), niin jokaisesta pienestäkin työtarjouksesta saa olla kiitollinen. Esimerkiksi tänään olisi melkein juhlan aika, kun minulle luvattiin kokonaista kaksi tuntia lisää töitä ensi lukuvuodelle nykyiseen nähden. ;) Mutta siitäkin saa olla kiitollinen, että työmäärä pysyy edes samana, ettei ainakaan vähene... Ja ajatella, olen aikanaan vapaaehtoisesti lähtenyt lätkimään vakituisesta virasta - vaan eipä sekään onnea takaa, jos ei viihdy just siinä työssä. Nykyään olen onnellinen, kun saan tehdä mieluista työtä, vaikkakin välillä joutuu työttömäksikin (esim. kesäajoiksi). Hieno juttu, että sinä sait tosiaan noinkin pitkän työsopimuksen ja vielä kokopäiväistä! :) Kummasti sitä jaksaa sitten keskittyä harrastuksiinkin silloin, kun ei ole ihan kaikki työhommat siellä sun täällä levällään eikä byrokratian pyörittelyä lisänä.

    VastaaPoista
  12. OOoo! HIeno uutinen! Onneks olkoon Kaisa. Hienoa on että ihan koulutusta vastaavaa työtä. Ja kirjoitusta... ihan just sun homma. Jezz. Hitsi ku tuli hyvä mieli.

    VastaaPoista
  13. Hirmuisesti onnea uuden työpaikan johdosta!

    VastaaPoista
  14. Onnittelut sinulle! Tämä oli ihana uutinen, myös meille "mukanaeläville". Nyt ensin nautinnollisia lomapäiviä! Olet ne ansainnut.

    VastaaPoista
  15. Kylläpä tuli hyvä mieli minullekin tästä postauksesta! Ihanaa, kun voi rehellisesti iloita toisen onnesta ja riemusta! Nautinnollista (neulonta-) lomaa ja hyviä historiikin kirjoittamishetkiä! :)

    VastaaPoista
  16. Onnittelut, että olet saanut töitä ja vieläpä koulutustasi vastaavaa.

    VastaaPoista