sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Ikinä ei ole kestänyt näin kauan hakea lankapakettia postista...

...mutta syy ei ollut minun! ;D

Satun lisäksi myös Lettu teki puikkobisnestä kanssani (tiedoksi muuten, että niitä bambupyöröjä on vielä joitakin jäljellä). Puikot ovat menneet hänelle perille, ja maanantaina juuri ennen asemalle lähtöä Sami toi postilaatikosta pakettikortin langoista, jotka Lettu lähetti vaihtariksi.

Silloin emme lankoja luonnollisesti hakeneet, emme myöskään keskiviikkoiltana Kokkolasta palatessa. Torstaina piti ajaa Lapualle piilolinssisilmiä näyttämään - pakettikortti oli mukana, mutta kun optikkokäynnin, shoppailun ja kyläilyjen jälkeen umpiuupuneina ajoimme kotipihaan, emme jaksaneetkaan enää kääntyä postiin. Ehtiihän sen perjantaina!

Vaan perjantaina minä sain viimeinkin nukuttua. Olen nukkunut jostakin syystä vain 5-6 h yössä viikon verran, ja väsy alkoi olla melkoinen. Perjantainakin heräsin aikaisin, mutta uni tuli uudestaan. Heräsin puoli yhdeltä - kolme ihmistä oli yrittänyt soittaa, ja anoppi ainoana oli jättänyt viestin: he olivat yhden maissa lähdössä Keskiselle, tulemmeko mukaan?

Hyvin ehdittiin porukkaan kun into oli kova! :D Perjantai meni siis kyläkauppaa kiertäessä (onko siellä enää lankahyllyjä, vai enkö minä vain nähnyt??), kotiin palattiin iltayhdeksäksi.

Mutta lopulta eilen sain pakettini. En yleensä pidä siitä, että palveluja vähennetään ja esim. Jalasjärven posti on lakkautettu. Mutta on asiamiespostissa puolensa: sieltä saa paketin vaikka kolmelta lauantai-iltapäivänä.

Ja näitä kannatti odottaa:

Kiitos Lettu! Näistä tulee (toivon ma) vielä monet Haavistot!

7 kommenttia:

  1. On siellä vieläkin lankahyllyjä - siinä missä ennen alkoi kalastus- ja muu urheilutilpehööri eli aika alussa..

    VastaaPoista
  2. Summer blog- terkkuja sinulle blogissani!

    VastaaPoista
  3. Juu on keskisellä lankoja, tarkkaa paikkaa en vain osaa sanoa, kun se remontinkin aikana seilasi edestakaisin..

    VastaaPoista
  4. No hyvä, että tykkäät vaihtarilangoista :) Iloisia neulomishetkiä !

    VastaaPoista
  5. oli siellä keskisellä ainakin sillon vielä lankaa kun oon viimeks käynyt..joskus ennen joulua se oli..niitä oli minusta aika paljonkin. ja sitten oli niitä valokoukkuja ja -puikkojakin. jossain kankaitten lähellä ne minusta sillon sijaitsi..

    VastaaPoista
  6. Viimeks kun mina olin Keskisella, mun piti kysya, missa langat on. Siella oli kaks hyllykkoa lankoja, mutta ei mitenkaan hurjasti.

    Siis, se oli pari vuotta sitten.

    Ei oikein montaa kertaa taalta Kanadasta ehdi kaymaan Keskisella.

    Anttilan langat Seinajoella eivat kuiskutelleet mulle mitaan, joten en ostanut.

    VastaaPoista
  7. Jäipä multa sitten näkemättä sekä langat että kankaat... Itse asiassa unohdin (!) koko langat kassoille asti, ja sieltä ei kyllä huvittanut lähteä enää mihinkään, kun oli nälkä ja väsy. :) Enkä minä mitään olisi erikoisemmin edes tarvinnut, kunhan olisi ollut mielenkiintoista tsekata valikoima.

    VastaaPoista