maanantai 21. heinäkuuta 2008

Kesä kaikesta huolimatta

Vaikka en ollutkaan mukana ufoilussa sen paremmin kuin jämälankatempauksissakaan, minulle on tullut himo kuluttaa lankojani mahdollisimman tyynni loppuun. En siis osta lisää lankaa, jos vain voin pärjätä varastoillani!

Porkkanatoppini oli tehty tällä periaatteella, ja saatte jossakin vaiheessa lisääkin kuvia, sillä sekä Yosemite että Novitan kesätoppi ovat valmiit. Mutta tänään sää muistuttaa ennemmin loka- kuin heinäkuuta, ja olemme tehneet kaikkea sitä mikä pitää tehdä alta pois, kun loppuviikoksi on luvattu ihania ulkoilusäitä. On siis kasattu yksi kaappi (vaihtoehtona oli, että ostamme kaapin tai että minä lakkaan neulomasta - ostimme kapean Sotkan alekaapin... :) ja siivonneet.

Mutta päivän piristys - kiitos, Satu!


Sääntöjen mukaan tämä pitäisi jakaa eteenpäin viidelle lempibloggaajalle. Mutta tehän tiedätte miten minä aina teen... Varsinkin, kun ensin töissäolo ja sittemmin lomareissut ovat verottaneet blogien lukuaikaa. Kun kerron, että yritän pitää Google Readerissa lukemattomien postausten määrän alle 500:n, ymmärtänette, että olen ollut poissa koneen äärestä... :) Siksi kommenttejanikaan ei pahemmin ole näkynyt.

Mutta koska tästä huolimatta iloitsen jokaisesta postauksesta kaikissa lempiblogeissani, jaan tämän huomionosoituksen edelleen kaikille niille, jotka jaksavat kesästä ja loma-ajasta huolimatta päivittää ja kommentoida. Kiitos siitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti