torstai 17. heinäkuuta 2008

Kotona jälleen

Edit-täti tuli pyynnöstä kertomaan, että Kokkolan kirppisten osoitteet (mutta ei nimiä, höh!) on lueteltu kaupungin matkailuesitteessä. Sen voi ladata pdf:nä täältä.

Julkaisen tämän saman tekstin myös Tuumooksia-blogissa.

Kotiuduimme Kokkolasta jo eilen kahdeksan jälkeen, mutta illalla oli kova väsy ja tänään ajoimme taas Lapualle, kun minulla oli piilolinsseihin liittyvä optikon tarkastus. Väsy ei siis ole yhtään helpottanut, mutta tässä silti kuvia reissultamme!

Matka oli aivan ihana - kaikesta huolimatta. Aluksi nimittäin puhelin soi taukoamatta jobinpostia. Miten vaikeaa voi isolle sanomalehdelle olla palkkion maksaminen tilatuista artikkeleista - ja miten paikallishistoria voi herättää sellaisia intohimoja, että se oikeuttaa kohtelemaan siitä kirjoittavaa ylimielisesti ja epäystävällisesti?? (Tällaista kohtelua en toki saanut lehden taholta, vaan minun ensimmäistä lomapäivääni ilahdutti närkästynyt kansalainen epäkohteliaine käytöksineen.)

Mutta onneksi ihana kaupunki auttoi unohtamaan ikävyydet. Ajattelin, että kun tämä on jo toinen käyntimme Kokkolassa, se voi olla pettymys - kaikki on jo nähty. Vaan ei. Meitä suosittiin ensinnäkin aivan mielettömän upealla säällä, jota sääennustekaan ei osannut kertoa etukäteen. Niinpä sateenvarjojen sijaan istuimme aurinkovarjojen alla, kuten minä tässä laivakahvila Krunnissa.


Nautimme myös upeista maisemista keskellä kaupunkia. Vaikka Suntin vesiurkuja emme kuulleet (esitteen mukaan on kolme puolen tunnin esitystä kesäiltaisin, mutta kellonaikoja kukaan ei tiennyt), nautimme suihkulähteiden "tanssista".


Tiistaina meillä oli treffit Satu H:n kanssa.


Treffien varsinaisena syynä oli kassillinen pyöröpuikkoja, jotka Satu minulta osti. Olin halunnut vastineeksi ohutta, eevahaavistoihin sopivaa lankaa omantunnon mukaan, ja Satun omatunto oli näin avarakatseinen... Kiitos!!


Eikä tapaamisemme jäänyt pelkäksi diilaamiseksi. Satu nimittäin uhrasi koko tiistaipäivänsä vetämällä meille opastetun shoppailukierroksen Kokkolan kaupoissa ja kirpputoreilla (niitä on seitsemän ja kolusimme kaikkineen neljä - menikö oikein, Satu?).

Turneella törmäsimme myös ihan sattumalta pariin muuhunkin blogituttuun. Satun kanssa tuumimmekin, että voitaisiin perustaa bloggaajien opasjärjestelmä: kun joku matkustaa jonnekin, hän kyselee blogissa kuka siellä mahtaisi asua, ja paikallinen bloggaaja sitten toimisi oppaana!

No, näimme me kulttuuriakin... :)





Sadetta saimme vasta tiistai-iltana (jolloin joka tapauksessa olimme päättäneet syödä hotellin ravintolassa) ja keskiviikkoaamuna. Vielä keskiviikonkin pyörimme kaupungilla, kunnes lopulta päädyimme asemalle. Huomatkaa kylpylävieras!


Shoppailumme oli määrällisesti runsasta, mutta rahallisesti edullista. Älkää silti kuvitelko, että minä kaikkea paljastan - varsinkaan sitä Samin kirjakasaa... ;D Sen voin sanoa, että jouduimme ostamaan ylimääräisen vedettävän laukun ostosten takia, ja että se repesi, kun Sami nosti sitä Seinäjoen asemalla pikku fiestaan!!

Käsityöliike Katariinasta löytyivät nuo ihastuttavat kissamukit. Samokselta tuodut matkamuisto-mokkakupit tarttuivat mukaan vanhankaupungin yhteiskristilliseltä kirpputorilta, á 50 snt. (Löysin sieltä myös kaksi sellaista Hilja Valtosen kirjaa, joita minulla ei ollut, ja Sami pari puuttuvaa osaa nahkaselkäiseen Eläinten maailmaansa - á 20 snt. 80-luvun romskut maksoivat 1,50 €. En oikein ymmärtänyt tätä hinnoittelua!)


Satun kanssa kävimme kangaskaupassa, jossa myytiin mallina olleita valmisverhoja puoleen hintaan. En malttanut olla ostamatta kahta tällaista kappaa. En suinkaan ikkunaan, vaan hameeksi! Vain sivusauma kiinni ja kuminauhaa tankokujaan!


Kuminauhasta puheen ollen, sitä tarttui mukaan isolta kirpputorilta, samoin kuin pitkiä nuppineuloja. Entiset neulat ovatkin jo melkoisen kärsineitä huivien pingotuksesta.


Jaa että ostinko minä lankaa? No vähän - ja sekin edullista. Tyhjensin Katariinan alekorin tästä puuvilla-viskoosi-ihanuudesta. (Mun ei pitänyt ostaa kesälankoja, mutku...)

Ja tämän Sami osti minulle ihan KappAhlista. Pienen ihmisen ei pitäisi käyttää isoja koruja, sanovat minua viisaammat. Onneksi en ole viisas. :)


Muuten mukaan lähti kivoja vaatteita ja pikkusälää. Hyvin myös syötiin - Vohvelikahvila oli todellinen elämys! Voitte käydä Satun blogissa kurkkaamassa, millaiset korvakorut me molemmat sieltä ostimme, minulla on punaiset ja Satulla mustat.

Oli todellinen loma. Ja se jatkuu vain!

10 kommenttia:

  1. Just tulin nurmikkoa leikkaamasta. puolet sain leikattua ja huomenna toinen puoli. Olisin kyllä vielä jaksanut,mutta ajattelin kelloa ja naapureita!Ihan reissu teillä tuntui olevan,mutta kiva kun olet taas täällä koneella edes! Oikein rentouttavaa ja rattoisaa loman jatkoa sulle:)Kai sä lähdet sinne Pietarsaaren reissulle?

    VastaaPoista
  2. Tuo opastusidea on hyvä! Olen käytettävissä, jos joku eksyy Riihimäelle :)

    VastaaPoista
  3. kiva reissuraportti. ja juu, enhän minäkään nyt ihan kaikkia shoppailujani paljastanut. :D heh, vähän pisti naurattamaan teidän extrakassin kohtalo, voi parkaa. :D

    juu, neljä kirppistä kierrettiin, sen yhden kävitte jo aikasemmin. muut ois ollut sitten kauempana keskustasta. tai itse asiassa, nyt kun rupesin miettiin niin mulle tuli mieleen vielä ainakin yks kirppis lisää mitä ei ollut mainittu siinä listassa..mut se ois ollut kans aika kaukana.

    ihana tuo perhoskoru! :) mielenkiinnolla jään oottamaan millaisia lapasia langoista syntyy. :)

    VastaaPoista
  4. Mistä löytyis lista niistä Kokkolan kirppiksistä?

    VastaaPoista
  5. Kysyin jo häneltä ja muutamalta muultakin Haavistoa diilanneelta, eikä onnistunut.

    VastaaPoista
  6. Olipas teillä mukavan kuuloinen reissu ja ostoksetkin näyttää olleen onnistuneita-tuo rannekoru on ihastuttava!
    Minä olen lapsena asunut kolme vuotta Kokkolassa :)

    VastaaPoista
  7. Olipa mukavan tuntuinen reissu! Ja sitähän ne kesälomat ovat parhaillaan, rentoa menoa ja mukavia elämyksiä =) Oikein mukavaa loppulomaakin!

    VastaaPoista
  8. Oli tosi kiva törmätä teihin Kokkolassa! Ja tuo opasidea on hyvä! Ihana perhoskoru.

    VastaaPoista
  9. Oli tosi hauska törmätä teihin! Toivottavsti joskus paremmalla ajalla. Ja reissu tuntui olleen onnistunut. Niistä vesiuruista: viime syksynä oli ilta-aikaan ainakin puoli kahdeksan ja puoli yhdeksän nurkilla, ellen ihan väärin muista. Koiran kanssa käytiin lenkillä ihastelemassa. Upea perhoskoru!

    VastaaPoista