Omasta päästä tein ja jäikin viälä värkkiä

Varoitus: postaus sisältää kuvauksia ruumiineritteistä. :)

Kun ihmisellä on kalmankalpea naama, punainen nenä ja mustat silmänalustat, hänen pitäisi käyttää kasvoja vasten kirkkaita ja virkeitä värejä. Ja minä menin ostamaan Huudosta ruskeaa lankaa. Ruskea on uusin intohimoni! En ole ikinä käyttänyt ruskeaa.

Tuolla lanka on odotellut kassissa vuoroaan kuukauden päivät. Aina välillä se on muistunut mieleen. Mitä voisi kalpeanaama tehdä 500 grammasta ihanaa (30 % alpakkaa, 40 % merinovillaa, 3 % viskoosia, 27 % akryyliä) Scoiattolon Alessandra Filatia, kun se on ruskeaa??

Very Cropped Top Hoodieta siitä ajattelin, mutta langan olisi pitänyt olla tuplasti paksumpaa. Sitten tulin selanneeksi Josefssonin uusinta kuvastoa ja silmiini osui tämä:


Osuma tapahtui tuossa puoliviikoissa, kun olin juuri äkillisessä mielenhäiriössä luvannut mennä lukemaan kirjailijavieraan runoja kirjakauppaan. Mitä ajattelee nainen tuossa tilanteessa? Aivan, hän ajattelee sitä mitä pukee päälleen. (Lue: yrittää edes näyttää fiksulta.) Kyseinen Josefssonin kuvasto oli tullut tilaamani paketin mukana. Paketissa oli tullut trikoita ja tunikoita (rakastan tätä muotia!!) ja päätin pukeutua vaalean roosan väriseen tunikaan.

Vaaleissa ja meleeratuissa väreissä on vain se vika, että kun hikoaa, se näkyy heti. Ja minä hikoan kun minä jännitän. Olen kerran itse puhunut ties-kuinka-monelle-koululuokalle ja sitten vessaan mennessäni tajunnut, että roosassa puserossani näkyivät kainaloissa hehtaarin kokoiset kosteat läikät. Toisella kertaa minua on valokuvattu lottapuvussa vastaavat mustat läikät kainalossa minun olematta niistä tietoinen...

Jotakin siis piti saada yläosan verhoksi - kun ei tuo lämpömittarikaan väitä että olisi kevät. Miksi en siis matkisi Josefssonia ja neuloisi pikku-pikku-puseroa, jotakin hihattimien ja villapaidan välimaastosta?

Aloitussilmukat katsoin jostakin Novitan vastaavanpaksuiselle langalle tehdystä ohjeesta, muuten kehittelin puseroa sitä mukaa kuin se eteni. Pikku-pikku-pusero on neulottu kokonaan pyörönä, ilman yhtäkään ommeltavaa saumaa, sillä tein hihatkin ylhäältä alaspäin. Koska hiha-aukot jäivät pieniksi, ei kavennuksia tarvittu hihojen suissakaan. Yläosa on tarkoitettukin jättämään olkapäät "paljaiksi". Näin ruskea väri ei tule aivan värittömiä kasvojani vasten, vaan niihin antaa hehkua alla oleva pusero.

Itse asiassa pikku-pikku-pusero tuli enemmän kuin tarpeeseen. Perjantaina lähdin töihin keväisellä mielellä trikoissa ja lyhythihaisessa pikkumekossa. Väärä valinta! Palelin holtittomasti sisätiloissakin. Lukiessani käsikirjoitusta neuloin samalla tätä puseroa (olenko jo täällä mainostanut, että neulominen on historiantutkijan paras apu oikolukuvaiheessa - siinä todella keskittyy tekstiin, kun kädet käyvät!!) ja loppupäivästä se oli jo ylläni lämmittämässä.

Lankaa kului vajaat 5 kerää (eli vajaat 250 g) viitosen puikoilla. Yli puolet langasta siis vielä jäikin. Se saattaa muotoutua aikanaan vaikka Vihreän päivän slipariksi, sillä mikä estää vihreää päivää olemasta ruskea?


***

Viime aikojen ompelutöitä on nyt sitten kokeiltu. Harmaita hapsia kultaisille kutreilleni tuottivat nepparit - laiskana ihmisenä ajattelin iskeä ne kiinni vasaralla enkä ruveta ompelupuuhiin. Väärä valinta sekin! Paketissa olevan surkean ohjeen perusteella onnistuin pilaamaan aika monta nepparia. Vasta liian myöhään hoksasin, miten homma oikeasti pitää tehdä. Onneksi pahimmat munaukset sain kangotettua irti siteistä.

Hain sitten erilaisia neppareita. Muuten hyviä, mutta niissä ei tehdä reikää kankaaseen vaan piikit pitää iskeä sen läpi vastakappaleeseen - ja sepä onkin hubaisaa yrittää sovittaa nämä kappaleet samalle kohtaa... Hohhoi. Mutta kylläpä nuo jotenkin paikalleen asettuivat.

Mutta muuten kahta en vaihda, näitä ja... Olotila on sammakkoprinssejäni käyttäessä niin hyvä kuin se ylipäänsä tähän aikaan kuukaudesta olla voi! :D