sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Joulukuutakki

Joskus toissa keväänä menin tilaamaan Ompelurasian alesta Schachenmayr Nomottan Merino-lankaa, kun halavalla sai. Olin siihen asti kulkenut lähestulkoon pelkästään punaisissa vaatteissa, mutta kuinka ollakaan, juuri tuolloin punainnostus alkoi antaa tilaa muillekin väreille.


Merinot siis marinoituivat varastossa. Viime jouluna ajattelin tehdä niistä edes jotakin hyödyllistä ja kulutin lankaa jonkin verran isonsiskon lapasiin ja pipoon.


Minua vaivaa, jos varastossa on lankoja, joille ei ole suunnitelmaa (sukka- tai lapaslankoja ei lasketa, niitä aina tarvitsee johonkin). Tänä syksynä Merinot alkoivat huudella laatikostaan erikoisen kovalla äänellä. Ja jotenkin se punainenkin alkoi taas innostaa.


Lankaa oli jäljellä kuusi täyttä ja yksi vähän vajaa kerä. Mitä tehdään vähäisestä lankamäärästä muuta kuin ylösalaisraglan - ja mikä ylösalaisraglan, ellei jälleen kerran February Lady Sweater! Toinen itselleni...

Lanka riitti niin, että sain vähän pidemmät hihat mutta lyhyen helman. Ei haittaa minua. On pehmoinen ja lämmin. Sekä natsaa pöytäliinahameen kanssa, jonka sesonki on taas. (Kuvaaja ei käskenyt ryhdistäytyä, joten koettakaa sietää mahamakkaraani. Se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että meillä töissä joku tarjoaa koko ajan jotakin. Muuten en tietenkään ikinä söisi mitään herkkuja... :)

Malli: February Lady Sweater, aloitussilmukat koon S mukaan ja sitten lisäilty silmukoita niin kauan että on sopiva
Lanka: Schachenmayer Nomotta Merino, 340 g
Puikot: ainaoikeassa 5 mm, pitsissä 6 mm
Muuta: Ans kattoo, kuinka venyy. Napit alakerran Lykky-Lutista.


Tulen vielä huikkaamaan teille hyvän joulun toivotuksia tänne, joten nyt vain hyvää neljättä adventtisunnuntaita!

5 kommenttia:

  1. Ihana takki sulle tuli! Kiitos joulukortista,kyllä lämmitti mieltä,että Kaisa muistaa sentään vielä tämän fiksun ja hienokäytöksisen Intsun :) Olen pahoillani,kun en ole voinut laittaa sulle korttia,kun ei ole enää osoitetta... Tokkopa sinne kauas postikaan kulkee... Mutta lystikästä joulunodotusta teille molemmille!

    VastaaPoista
  2. Oi, muistankin viime joulusta tuon "pöytäliinahameen". Takki sopii siihen hienosti.

    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  3. Komia takki on syntynyt.
    Hauskat joulut ja uudet vuodet myös teille!

    VastaaPoista
  4. Hieno takki ja sopii tosiaan siihen sun ihanaan jouluhameeseesi, olet sä kyllä nopea neuloja :)
    Oikein hyvää joulua!

    VastaaPoista