sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Lapasten kaveriksi

Taannoin esittelin täällä Marian lapaset ja suunnittelin pipoa niiden kaveriksi siskolleni joulupukin pussiin. Aikomus oli tehdä pipo samalla tavalla kuin Kepler-hame: palmikkokaitaletta päänympäryksen verran, sitten olisin poiminut silmukat kaitaleen reunasta ja neulonut varsinaisen pipon, niin että korvien ja otsan suojaksi olisi tullut kaksinkertainen kerros.

Vaan uupumus voitti: en kertakaikkiaan jaksanut tehdä enää palmikkokuviota, kun olin sitä jo lapasiin tehnyt ja muutenkin joululahjojen neulominen alkaa tulla jo korvista. Aikani pähkäiltyäni päädyin muokkaamaan Rinsessa-pipon ohjetta. En halunnut tehdä "aitoa" rinsessapipoa, koska siitä tuulee liiaksi läpi.

Niinpä neuloin valepalmikkoa noin 10 cm 145 silmukalla, sitten sileää oikeaa kolme kerrosta (kuvittelin sen auttavan reunan taittumisessa, mutta sehän taittaa väärään suuntaan - äh!).

Tämän jälkeen käänsin työn nurinpäin kaventaen pois 5 silmukkaa (= rinsessapipon ohjeen silmukkamäärä) ja jatkoin sileän oikean neulomista rinsessapipon ohjeen mukaisesti 17 cm, minkä jälkeen aloitin kavennukset.


Yritän vielä höyryttämällä saada tuosta taitteesta siedettävämpää ja työstä muutenkin tasaisempaa. En nimittäin löytänyt mistään Lapualta 3 mm lyhyttä (40 cm) pyöröpuikkoa, kun eBayn halpisversio hajosi, ja jouduin neulomaan sukkapuikoilla. Vaikka yritin kaikkeni ettei puikon vaihtumiskohtaa huomaisi, niin tahtoo se näkyä...

Lanka: Schachenmayr Nomottan Merino 50 g
Puikot: 3 mm bambut

En ole oikein tyytyväinen jälkeen kaikkineen ja harmittaa etten sittenkin pakertanut palmikkokaitaletta. Mutta jospa tämä olisi edes lämmin - ainakaan ei pitäisi tuulla läpi niin helposti kuin yksinkertaisesta piposta.

4 kommenttia:

  1. hyvältähän se näyttää, äläl turhia murehdi, kaisaseni! :)

    VastaaPoista
  2. Minustakin se näyttää hyvältä ja eiköhän ne pienet (muka)saumat käytössä häviä. Pesukin vois tietysti tasoittaa neuletta, jos se kuitenkin haittaa tekijän silmää.

    Keeppi on tosi kaunis!!


    Kiitos muuten vielä mukanaolosta Lapaskuussa, sekä osallistumisesta tsetseniakeräykseen!
    Hyvää Hyskuun jatkoa :)!

    VastaaPoista
  3. Joo, minulla on ollut "vähän" puuhaa ja päänvaivaa tällä viikolla. Mutta onneksi sentään joululahjat olivat säästyneet invaasiolta!
    Se mallitilkku voisi kyllä olla poikaa :)

    VastaaPoista