perjantai 19. joulukuuta 2008

Ihan vain simppeli huivi

Tämä työ on ollut valmis jo marraskuun lopulla, mutta *kukaan* ei ole saanut sitä kuva(ute)ttua blogiin...

Vuosi sitten ostin Seinäjoen käsityömessuilta Johanneksen pellavillavaa - meniköhän nimi nyt oikein? Siis pellava-villalankaa kaksi vyyhteä. Yli vuoden ne pyörivät lankakorissa, kun en oikein tiennyt mitä tehdä. Kaksi vyyhteä paksua lankaa ei paljoon riitä, ja kun oli sen verran hintavaakin, että olisi pitänyt olla se täydellinen ohje...

Tänä syksynä ulkoasuni ns. kellastui, kun neuloin tuon rinsessamyssyn (jonka olen kuvassa vuorannut villankankaalla - täytyy miettiä, pönköttääkö liikaa, täytyykö vaihtaa ohueen flanelliin) ja hankin 10 eurolla (juu, kymmenellä) söötin talvitakin alakerran vaatemyynnistä.

Piiiiiitkää kaulahuivia minulla ei kuitenkaan ollut. Niinpä tartuin puikkoihin ja neuloin 1o, 1n, kunnes lanka loppui.

Malli: 1o, 1n niin kauan kuin lankaa riittää
Lanka: Johanneksen pellavillava 400 g
Puikot: 8 mm
Muuta: Huivi on ihana niin pakkasella (oli täällä yhtenä päivänä ainakin viisi astetta!!) kuin suojasään viimallakin - paitsi että kun vedän sen suun eteen, saan syljeskellä koko ajan karvoja, sillä minähän puhun lakkaamatta...


Joulu on ihan nurkan takana. Olen iloinen, että ne vähät neulomani joululahjat tein ajoissa. Tuntui oikein hassulta nyt kaivaa niitä korista paketoitaviksi! Aamulla valmistui "jouluneule", jonk esittelen täällä varmaan vielä ennen pyhiä. Ilmeisesti tämä pimeys vie voimat, kun en ole paljon jaksanut saada aikaan enkä edes kiertää blogeissa - lähes 900 lukematonta otsikkoa - mutta tykkään teistä kaikista silti, uskokaa tai älkää!

1 kommentti:

  1. Voi miten pirtee ja aurinkoisen värinen kuva tän vesisateen keskellä! Nätti on setti.

    VastaaPoista