lauantai 7. huhtikuuta 2012

Oikein vai väärin hassu?

Totesin Samille, että pakko saada näistä parista ompeluksesta kuva. Tietysti voisin tulla tulla pelkästään toivottamaan riemullista pääsiäistä niille, jotka vielä täällä käyvät, mutta tulevathan sitten muistiin merkityiksi.



Vaikka kevät on tänä vuonna ollut lähinnä yöpakkasia ja lumituiskuja, aloin kuitenkin kaivata villamyssyjen rinnalle ohuempia päänsuojia - paljain päinhän en juuri pärjää. Googlettelun tuloksena löysin Ninnun blogista ohjeen kääntöpipoon. Ensimmäinen versio syntyi kaapissa kutistuneesta mutta käyttökankaaksi jätetystä Marimekon Ananas-kuosisesta hellemekosta...



...ja toinen versio Halpa-Hallin aikanaan myymästä kukikkaasta puuvillasta. Tässä vain vuorina trikoota, mutta ihan mukavalta tuntuu silti.

Ananas-kuosinen oli opettelukappale, sillä huonona ompelijana ja vielä huonompana ohjeiden lukijana tein loppuvaiheen ns. omasta päästä (ja jäikin viälä värkkiä!). Kukkamyssyn kanssa olin sitten tarkempi, jopa oman Kaisan tekemä -merkkini hurautin saumaan.

Samin mielestä nämä ovat hassuja, mutta ainakin toistaiseksi hän on vielä juljennut kulkea seurassani, vaikka olenkin myssyillyt - eli ilmeisesti ovat hyvällä tavalla hassuja. Kukkamyssyä ulkoilutin heti saman tien Titanicin 3d-näytöksessä, eli jos naama on väärinpäin, niin se johtuu vain tästä lähes ainoasta elokuvasta, joka saa minut itkemään.

Ihanaa pääsiäisaikaa teille!

10 kommenttia:

  1. Ihania myssyjä!

    Valoisaa Ylösnousemusjuhlaa!

    VastaaPoista
  2. Hyvät on kummatkin myssyt mutta tuo sininen kukkamyssy ehdottomasti parempi värinsä puolesta, sinä ihan hehkut siinä.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä ovatkin hassuja! Hyvälle mielelle tulee varmasti jokainen sinut noissa myssyissä nähdessään:-)
    Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. Mukavia myssyköitä, juuri tälle ilmalle sopivia.

    Ihanaa pääsiäispäivää sinulle ja Samille!

    VastaaPoista
  5. Pakko minunkin kokeilla ohuempia pipoja valmistaa. Ja tuo kierrätysidea on ihana. Minullakin on paljon kierrätyskankaita. Mukavaa Pääsiäistä.

    VastaaPoista
  6. Sininen myssy näyttää minusta kauniilta. Minunkin mieheni mielestä minun piponi ovat kauheita.:) Käytän vain hupun alla tai laitan jonkun koristeen sivulle.

    Sinulla on todella siniset silmät, Kaisa! Siis ihan konkreettisesti.

    VastaaPoista
  7. Voi, kiitos kehuista! :) Anna, olen perinyt isäni silmät, ne ovat todella siniset - niihin kuulemma äiti ensin ihastui silloin joskus 40-50-lukujen vaihteessa... ;)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Kaisa Oikein nurin -romaanista! Mulla on ollut se jo pitkään, mutta vasta nyt, kun käsi ei toimi, niin keskityin sen lukemiseen. Se oli tosi rentouttavaa lukemista ihmiselle, joka ei juuri tällä hetkellä pysty käsitöitä tekemään. Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
  9. Beautiful hats! You can sew! Even a little. And I can't crochet much either.

    VastaaPoista