Ihanaa ystävänpäivää, rakkaat neulemaailman ystävät!

Ystäviä luonnollisesti pitää muistaa ympäri vuoden, kuten esimerkiksi Facebookissa kiertänyt viesti muistuttaa.  Tämä suomalainen nimi onkin vähän harhaanjohtava, anglosaksisen maailman St. Valentine's Day on rakastavaisia korostavalla sisällöllään ehkä sitten kuitenkin parempi (enkä tällä tarkoita sitä, etteikö rakkaintaan pitäisi muistaa ympäri vuoden! :).

Mutta juhlan kunniaksi Kerälläkin on kimallusta ja glitteriä. Ihan ensiksi haluan lämpimästi kiittää Prosessineulojaa tästä palkinnosta, jonka hän jakoi niille neulebloggaajille, jotka tuntee tosielämässä. Kiitos vielä kerran! Ja toivon hartaasti, että Seinäjoelle muuton myötä osallistumiseni Tikkuajien neuletapaamisiin paranisi edes 50 %... :)

Tavoilleni uskollisena on jaa tätä erityisesti eteenpäin kenellekään. Mutta olisi hauskaa, jos juuri sinä jättäisit kommentin tähän postaukseen, mikäli olet tavannut minut tosielämässä, ja kertoisit missä se tapahtui ja koska!


Sitten lisää kimallusta - joskin tämän jälkeen voi olla, että palkinnostani napataan pois sana stylish eli tyylikäs...

Kun joulunaikaan kävin Eurokankaassa hakemassa sitä kymmenmetristä vanurullaa ja muuta tykötarvetta tilkkupeittoja varten, odottelin myymälässä henkilökohtaista kantoapuani Samia, joka oli omilla asioillaan. Pengoin kilopalalaareja, ja käteeni osui pala erittäin kimaltavaista kangasta.

Koska tiedossa oli helmikuulle viikon välein kaksikin juhlaa, ja koska mullahan ei ole ikinä mitään päällepantavaa, kangaspala houkutteli. Tosin minun piti kysyä Samilta, voinko ostaa sen, sillä kimallus oli - öö - aika runsasta. Kuvissa se ei edes kunnolla näy.

Varauduin henkisesti siihenkin, että rakentelen juhlapukuni lopulta jostakin vanhoista osasista, sillä ompelujälkeni on tunnetusti ennemmin innokasta kuin taidokasta. Mutta kuinka ollakaan, sain mekon valmiiksi.

Koska kangas on noin päällekäyvää, halusin mahdollisimman yksinkertaisen mekon kaavan. Sellainen löytyi viime kevään Moda-lehdestä juhlapukujen puolelta. "Huolellisuuttani" ompelutöissä kuvaa se, että tajusin tekeväni raglanhihaista pukua vasta siinä vaiheessa, kun aloin ihmetellä, että onpas oudon mallinen hiha!

Kangaspala riitti juuri ja juuri varteni peitoksi. Yritin muokkailla kaavoja sopiviksi jo leikkausvaiheessa, mutta niin vain jouduin lopuksi pujottamaan kaula-aukkoon kuminauhan, kun tanttu olisi muuten roikkunut kainaloissa. Huhuu, me 44-kokoiset emme ole välttämättä kauhean pitkiä! :)

Mekko oli oivallinen varsinkin ensimmäisissä juhlissa, joissa jouduin juoksentelemaan kameran ja kukkamaljakoiden väliä: se ei kiristä eikä purista, eikä sitä tarvitse nykiä eikä asetella.


Mutta se tiputtaa kimalletta.

Jo ompeluvaiheessa toki huomasin, että kimalletta rapisi, mutta luulin sen johtuvan siitä, että kangasta pyöriteltiin vähän rajummin. Kuivaväriäkin siitä lähti sormiin. Niinpä myttysin mekon pesupussiin ja käytin pesukoneessa käsinpesuohjelmalla.

Kuivaväriongelmasta pääsin, mutta glitteriä elämässä riittää! Lapuan seurakuntatalolla näki justiinsa, mistä Kaisa oli kulkenut, kun kultavana paljasti asian. Kaikkien lähimmäisteni vaatteissa ja kasvoissa oli kimalletta, osalla vielä seuraavana päivänäkin, vaikka naama oli todennäköisesti pesty siinä välissä. Ja viime viikonloppuna hääpaikassa ei myöskään tarvinnut suurta salapoliisintaitoa eikä paikkakorttia nähdäkseen, missä Kaisa on istunut, sillä tuoliani ympäröi kultakerros. "Elämässä pitää olla kimallusta", Sami lohdutti. Puku menee nyt uudestaan pesuun, katsotaan josko se edes vähän auttaisi asiaa...

Kimaltavaa ystävänpäivää!

Edit-täti tuli kertomaan, että tänään työkaverini naamassa oli kimalletta. Enkä todellakaan ollut palaverissa juhlamekko päällä. Mutta heitin lauantaina mekon sängylle, ja tänä aamuna heitin suunnilleen samaan paikkaan kaapista villatakin, ennen kuin puin sen ylle. (Sänky on petattu tässä välissä pariin otteeseen, toim. huom.) Seinäjoella taas halattiin työkaverin kanssa ystävänpäivän vuoksi. CSI kutsuisi tätä todisteiden siirtymiseksi!!