keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Koukussa

Villasukka blogissaan totesi, että täytyy olla kesä, kun tekee mieli virkata. Olen täysin samaa mieltä. Minähän en osaa virkata kuin pylväitä ja ketjusilmukoita, mutta siitä huolimatta joka kesä innostun.

Nyt inspiraation antoivat isonveljen Pietarista kantamat langat. Näitä oli kilon verran ja värit olivat hauskoja. Itse lanka kuitenkin oli narumaisen paksua, joten kun yhtä väriä oli 2-4 kerää, sillä ei pitkälle pötkitty.

Onneksi jostakin (tää on taas tätä...) bongasin Ingan virkatun kassin ohjeen. Kokeilin, innostuin, ihastuin. Neljä kassia syntyi lahjavasuun, tuo vihreäsävyinen tosin on jo annettu eteenpäin saunakassin ominaisuudessa (sisällä Jokipiin Pellavan pyyhe ja omenasaippua).


Malli: Ingan ruutukassi, ohje täältä
Lanka: Circulo Yarnsin Victory, n. 225 g per kassi = 900 g
Koukku: 5 mm
Muuta:
Tähän jää koukkuun!! :D

Kassien jälkeen lankaa oli vielä yksi täysi kerä, yksi yli jäänyt ruutu ja jonkin verran pätkiä. Aloin siis virkata sitä ruutua suuremmaksi, "pohjan" valmistuttua kavensin kulmissa ja virkkasin suoraan. Syntyi pikku kori lankakerille tai keskeneräisille töille.

Malli: omasta päästä (ja jäikin viälä värkkiä...)
Lanka: Circulo Yarnsin Victory, n. 125 g
Koukku: 5 mm
Muuta: Jess, sain ne käytettyä! :)

Huomenna laitan tänne ja Tuumooksiin kuvia "mökkimme" eli harrastehuoneeksemme ostamamme naapurikämpän muuttotalkoista. Ajatelkaa, minullakin on nyt ompelu- ja lankahuone! Meillä ei enää ole lankalaatikoita kirjahyllyjen päällä!! :D

10 kommenttia:

  1. Tuo Ingan kassimalli on kaunis. Värejä vaihtelemalla saa toinen toistaan kauniimpia kasseja.

    VastaaPoista
  2. joku se joskus taisi väittää, ettei osaa virkata, ja koukuttelee sitten tuosta noin vaan neljä Haekelbeutelia... Juupajuu, väitä sinä ihan mitä vaan... ;-), tuskin me uskotaan...

    VastaaPoista
  3. Ihanan pirtsakoita kasseja - pitäisiköhän minunkin... ;)

    VastaaPoista
  4. Kivoja kasseja! Ja sinulta tuota tuotosta syntyy aika nopeasti. Minäkin tykkään virkata. Tänään olin melkein vihainen, kun jakku valmistui. Olisin voinut virkata helmaan toinen mokoman. Mulla on ET-kassin (muistako vuodelta 2007)ohjeet tulostettuna, mutta kesäkasseja alkaa jo olla kaapit täynnä. En tullut mieleen, että voi virkata muillekin ;)

    VastaaPoista
  5. Tämä on eka kesä kun minäkin tunnen tarvetta virkata!

    VastaaPoista
  6. Mulla ei ole koskaan tullut kesällä virkkausintoa, mutta nyt on ollut joka puolella virkkauksia, niin jostain se into nousee. Ehkä siitä, että tuollaiset korit olisivat tarpeellisia mullekin.

    VastaaPoista
  7. Just tuo malli, joka on minullakin odottamassa! Ja toinen idea;lahjaksihan sen voi antaa, kun itse ei niin paljon kasseja tervitse.

    VastaaPoista