maanantai 2. kesäkuuta 2008

Nyt tarvitsisin vähän apua

En neulomisessa, vaan suomalaisen kirjallisuuden edistämisessä... (Ja jos Seinäjoelta ei nykyään löydä juhlamekkoja, se johtuu vain siitä, että Tikkuajat ovat käyneet jo hamstraamassa itselleen asut Finlandia-juhlaan... ;D)

Tarvitsisin nimittäin tietoa Helsingin lankakaupoista. Kun pääkaupunkia silloin tällöin läsnäolollani sulostutin vuonna kivi ja kirves, en vielä neulonut aktiivisesti. Nykyään neulon, mutta en käy Helsingissä (tai sitten niin pikaisesti, ettei mihinkään ehdi).

Ja minun romaanini päähenkilöparka on tällä hetkellä Helsingissä ja säntäämässä lankakaupoille. Mutten tiedä mihin hänet veisin ja kuinka kauppoja kuvailisin.

Ellen olisi pa, säntäisin itse perässä Helsinkiin. Mutta ainakaan tässä vaiheessa siihen en kykene (lisäapurahoja ei ole tippunut hyvistä suosituksista huolimatta ja työpaikkakin on hakusassa).

Jos siis joku tahtoo olla niin ystävällinen, että kertoisi minulle mitkä kaupat olisivat muualta tulleen helposti löydettävissä, millainen valikoima niissä on, onko kotisivut (kuvia!) ym. tarpeellista, niin olisin oikeasti kiitollinen. Tietoa voi jättää kommenttilaatikkoon tai sitten sähköpostiini.

Kiitos!

9 kommenttia:

  1. Vanhasta muistista Stadista löytyy ainakin hakaniemen hallista Vihreä vyyhti, jolla myös nettisivut on. Ja Menita, jonka virallinen osoite lienee Korkeavuorenkatu jotain, ja sijaitsee ratakadun ja Korkeavuorenkadun kulmauksessa, melkein vastapäätä komeaa Johanneksen kirkkoa. Lönnrotinkadulla (ja numero taas hukassa) on Fiina-neule, jossa en ole koskaan käynyt, ja jossain lähellä Hakaniemen hallia on lankakaupaa Priima, jolla on nettikauppakin - ja varsinaisessa kaupassa en ole koskaan käynyt. Kiseleffin talossa Senaatintorin laidalla on Sypressi, jossa ainakin ennen vaikutti myyjänä Viiniä ja villasukkia -blogin emäntä...
    Joku toistaiseksi Helsingissä asuva antanee sinulle tarkempia koordinaatteja ja pystyy kertomaan kauppojen atmosfääristäkin jotain, mutta ainakin mainitsen nämä näin alkuun!
    Ja paketti on sitten lähdössä postiin huomenissa... =)

    VastaaPoista
  2. Voi Kaisa,vaikka sen kirjan päähenkilö minä olenkin,niin en ole käynyt Helsingin lankakaupoissa! Espoossa Tapiolassa on pieni ihana lankakauppa,mutta kun joulun välipäivinä siellä aioin käydä,niin se oli välipäivät kiinni. Taisi olla vaan hyväksi mun kukkarolle ja isännän hermoille...!

    VastaaPoista
  3. Kristiina S. on kirjoittanut Helsingin lankakaupoista. Hän ilmeisesti asuu Hesassa, joten varmaan sieltä saat neuvoja.

    http://tiinas.vuodatus.net/blog/category/Lankakauppoja

    VastaaPoista
  4. Ulkohelsinkiläisenä sanoisin, että ainakin Menita on helppo löytää. (Tai sitten mikä tahansa kauppa on helppo löytää, kunhan motivaatio on väkevä.) Menita on myös aika maineikas. Sinne minä menin ensimmäiseksi sitten, kun olin älynnyt, että Helsingissä voi käydä lankakaupoissa. Menitassa on monta lankahyllyä ja mukavia myyjiä. (< Tämä olisi sellainen modernin lakoninen kuvaus, mutta jos haluat romaanissasi olla monisanaisempi, niin Menita-asiantuntijoita löytyy varmasti vaivatta.)

    Terv. Sari P.

    VastaaPoista
  5. Priimaa ei tainnut kukaan vielä mainita. Se on lähellä Vihreää vyyhteä, eli henkilösi voi sinkauttaa niihin helposti perä perää. Osoite taitaa olla Hämeentie jotakin, mutta nettisivut ja -kauppa auttanevat.

    Itse pidän eniten Menitasta, koska siellä on yleensä niin paljon asiakkaita, että saa katsella ihan omin päin. Muutenkaan myyjät eivät tunge siellä auttamaan, vaan saa olla rauhassa, jos niin haluaa. (Tämä saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta en pidä liikkeistä, joissa ei voi rauhassa katsella.) Priimassa ja Vihreässä vyyhdissä on myös erittäin viihtyisää ja kaikissa näissä saa loistavaa palvelua. Vihreä vyyhti on enemmänkin sellainen koju, eli sinne liikkeen sisäpuolelle ei pääse lainkaan. Myyjällä itsellään on hyllyjen välissä tilaa pari neliötä ;o) Tästä syystä Vv:ssä ei pysty kaikkia lankoja hypistelemään, koska ovat myyjän seljän takana.

    Mitäs vielä? Niin, Menitassa on parhaat tarjoukset näistä kolmesta mainitsemastani. Sieltä ostin taannoin ikkunassa olleita Dropsin alpakkakeriä eurolla kipale ja muitakin lankoja samalla hinnalla. VV:ssä ja Priimassa en ole törmännyt tällaisiin loistotarjouksiin.

    VastaaPoista
  6. Novitan Lauttasaaren tehtaanmyymälä! Se sopii sulovileeni-henkisille, ja muillekin ihan huvin vuoksi. Menitasta ei tällainen maalainen saanut mitään irti - siellä oli liikaa valinnan varaa ja sitten menin lukkoon ja tuijottelin kotimaisia lankoja, että nuokin saisi Wetterhoffilta halvemmalla tai helpommin.

    VastaaPoista
  7. Blogini sivuissa on lista pääkaupunkiseudun lankakaupoista, lähinnä osoitteet ja aukioloajat. Yritin tätä jo eilen kommentoida, mutta ei silloin onnistunut, koska noita sanavahvistuksen kirjaimia ei ollut.

    VastaaPoista
  8. Mä en ole käynyt vielä kummassakaan, mutta haluaisin käydä Vihreässä Vyyhdissä ja Priimassa. Nehän on sulle jo moni kertaan vinkattukin. Molemmilla on nettisivut, ja VV:stä oli juttu uusimmassa Modassa.

    VastaaPoista
  9. Marjutin sivuilla on myös linkkilista:
    http://www.katajala.net/marjut/neuleet/hyotya/lankakauppoja.shtml

    VastaaPoista