sunnuntai 4. helmikuuta 2007

Elämäni kallein laukku?

Muistanette ne surkeat Turmalin-kerät, joihin käsittämättömässä typeryydessä lankesin kuluneella viikolla? Epätoivoisesti kyselin ohjetta, johon ne olisivat riittäneet - kiitos auttaneille, kävin läpi linkkejänne ja ideoitanne ja googletin.

Lopulta se oli Outin (huomatkaahan että olemme blogikaimoja! :) ehdotus mustista raidoista, joka minut herätti. Onhan minulla muutakin huopuvaa lankaa kuin nuo Turmalinit!!

Ja niin ryhdyin vääntämään. Ohje Sophie-laukkuun löytyi Ziinalta.

Turmalinia neulotaan kympin puikoilla, joten neuloin laukun pohjan yhdistämällä siniharmaan Huopasen ja harmaan Fritidsgarnin jämiä. Vähän jännitti, miten nämä eri tavoin huopuessaan kutistuvat langat yhdessä toimivat, mutta värit sointuivat yhteen.

Laukun kyljet neuloin niin korkeiksi kuin Turmalinia riitti - tahtoo sanoa että sain 41 kerrosta täyteen, kun ohjeen mukaan neulotaan 54. Ikinä enää en osta noin paksua lankaa, a) koska 100 grammaa sitä ei riitä mihinkään ja b) saan sormet kipeiksi kun yritän survoa silmukoita kympin pyöröille. Lisäksi ne pyörötkin hajosivat, muovipiuha lähti irti puikosta, argh...

Laukun kahvan tein taas tuplana valkoisesta Fritidsistä ja punaisesta Huopasesta. Tiesin, että punainen Huopanen värjää, mutta tässä se oli vain hyväksi. En tehnyt ohjeen mukaista "tuplakahvaa" vaan pelkän litteän:


Laukku ei näyttänyt ollenkaan pahalta (sitä olisi melkein voinut käyttää noinkin! :) mutta kyllä jännitti kun laitoin sen pesukoneeseen. Eihän minulla ollut harmaanvaaleinta käsitystä siitä, miten Turmalin huopuu. (Aioin mitata laukun ennen ja jälkeen, mutta luovuin siitä. Ei ole pientäkään pelkoa että ostaisin Turmalinia uudelleen tuolla hinnalla.)

Pesukonejännitystä helpotti Shrek, jonka parissa iltaa istuimme. Ja kun kone lakkasi pyörimästä, niin tadaa:

Se on kiva!

Koska lanka loppui ennen kuin sain tehdyksi kaikki ohjeen mukaiset kavennukset, suuaukko jäi vähän isoksi. Pitää käydä hakemassa siihen magneettinappi tai jotain...

Mutta joka tapauksessa kalliit langat tulivat käyttöön (tosin jos kaupassa olisi noin kallis laukku, en kyllä ostaisi sitä... :), pääsin eroon enimmistä Huopas- ja Fritids-jämistäkin, laukku tulee ilahduttamaan mieltä tänä keväänä ja hamsteritililleni kertyi 280 grammaa kulutettua lankaa!

J.K. Laitoin laukun sisään koneeseen mennessä kaksi muovipussia. Kun tyhjensin koneesta laukun, Samin neulepuseron ja oman trikoopaitani, sieltä löytyi vain yksi muovipussi. Olen kuullut sukkia syövistä pyykkikoneista, mutta että muovipusseja..???

11 kommenttia:

  1. WOW, laukusta tuli komea!!! Tykkään, tykkään :)

    VastaaPoista
  2. Oletpa saanut aikaiseksi oikein kauniin laukun. Välillä joutuu maksamaan paljon langoista, mutta lopputulos on ainakin kauniin ja pirteän värinen. Käykös tuohon esim. vetoketju vai onko se neppari parempi? Sitten ehkä olisi harmittanut, jos pesutulos olisi ollut huono...onneksi onnistuit. :))

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitos! Kyllä jännitti tuo pesukonevaihe, en osannut yhtään arvata miten käy kun työssä on kolmea eri huopuvaa lankaa... Hui... Kyllä olisi ottanut päähän jos se olisi mennyt jotenkin pilalle.

    Mietin vielä tuota sulkusysteemiä. Vetoketju olisi turvallisin tietysti...

    VastaaPoista
  4. Hieno laukku! Ja tosi paljon grammoja - mulla ei ole valmiina vielä yhtään ainokaista hamsterityötä...
    Mistäkähän se kadonnut muovipussi muuten joskus löytyy...

    VastaaPoista
  5. Saitpas ihanan kallin laukun. Ihan oikeasti se on kaunis.

    VastaaPoista
  6. Oletko etsinyt kadonnutta muovipussia a) toisen muovipussin sisältä?
    b) muiden vaatteiden sisältä?
    c) oletko tarkistanut, ettei se huopunut yhteen toisen muovipussin kanssa ;-)

    Mun lankahamsteriuteni tilanne on pelottava. Aloitin yhtä ainoaa isoa työtä, eli villapaitaa teddystä. Jos en ehdi saada sitä valmiiksi, jää tilini täysin nollille... Jos taas saan sen valmiiksi, niin kulutettua lankaa tulee olemaan noin kilo!

    Tän hetkinen niskajumi ja migreenioireilu ei lupaa hyvää puseron valmistumisen kannalta...

    VastaaPoista
  7. Hieno laukku :) Vetskari on parempi
    T: pankkikorttinsa kahdesti tyhjännyt magneettilaukun käyttäjä

    VastaaPoista
  8. Hih! Jos haluaa jännitystä elämäänsä, niin kannattaa ehdottomasti ostaa kallista, itselle ennestään outoa lankaa ja ryhtyä huovuttamaan.
    hyvällä tuurilla käy noin, tulee tosi kaunista jälkeä! Onneks olkoon siis :)!

    VastaaPoista
  9. Oi, olen ihan imarreltu... :)

    Ihan oikeasti, olen etsinyt muovipussia sekä vaatteiden että laukun että toisen muovipussin sisältä. Ellei se ole huopunut laukun sisään... ;)

    Tavallinen, minulla oli hamsterikauden alkaessa tavoitteena vain olla ostamatta lisää lankaa. Kaikki mitä sen päälle vielä pystyn kuluttamaankin on plussaa...

    VastaaPoista
  10. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. I am happy for you. The bag is beautiful.

    VastaaPoista