maanantai 24. syyskuuta 2012

Pään ja kaulan lämmikettä

Löytynyt neuleilo on sitten mukava juttu! Tänään työpaikan toimihenkilöpäivässä tikkusin aika monta tuntia putkeen - en sentään silloin, kun itse pidin puolen tunnin esityksen historiasta, mutta muuten. Niskat kun vain vielä tottuisivat siihen!

Nykyinen työpaikkani on siitä mukava, että siellä useampi ihminen harrastaa erilaista käsillä tekemistä (tänäänkin meitä oli useampia neulojia paikalla). Se, että minulla on ylläni itsetehtyjä neuleita tai ompeluksia, ei ole minkään valtaisan ihmetyksen aihe, kuten jossakin. Vaatteita ihaillaan juuri sopivasti, eikä minua nosteta joksikin yli-ihmiseksi vain sen takia, että osaan neuloa oikeaa ja nurjaa. On kivaa tuntea olevansa ihan normaali!

Syksy kolkuttelee ovella aika järkyttävää vauhtia. Toki tässä huushollissa jonkin verran (heh) on myssyjä ja huiveja, mutta en voinut vastustaa kiusausta, kun työkaveri vinkkasi Anttilassa kahdella eurolla myytävistä Novitan Sylvia-langoista. Villaa ja silkkiä! Oli pakko rikkoa lankalakko ja ostaa pussillinen. Kun vielä sain ulkomaantuliaisina pinkit Hello Kitty -hanskat, niin tarvitsivathan ne kaverin... Huivin tein ns. omastapäästä, myssyn ohje on jo klassikko.



Huivin malli: Omasta päästä, 112 s renkaaksi, joka toinen krs o, joka toinen 1o1n
Lanka: Novita Sylvia 100 g
Puikot: 8 mm

Myssyn malli: Jatan Mario-myssy täsmälleen ohjeen mukaan
Lanka: Novita Sylvia, 75 g
Puikot: 5 mm

Tuubihuivihan on nyt päivän hitti. Onneksi sain nähdä vähän mallia työkaverin Sylvia-huivista, etten mennyt tekemään liian isoa renksua: tuo 112 silmukkaa menee sopivasti kaulan ympäri. Myös Mario-myssyn ohje sopi tälle epätasaisen rouhealle langalle kuin - öh - pipo päähän. Ja lämmin on! Vaikka myssy onkin pikkuisen liian runsas pyöräilykypärän alle.

Meillä voi muuten edelleen jättää neuleet lojumaan sohvalle - Stella-kissaa ne eivät kiinnosta. Kuten ei myöskään raaka liha, erityisemmin kalakaan tai moni muu kissalle "kuuluva" asia. Vain puikkoja pitää vähän ihmetellä. Mutta kyllä sillä silti kunnon kissan geenit on.







5 kommenttia:

  1. Huivi on hieno, mutta Stella hienompi. Sehän kaunistuu silmissä, saa itsevarmuutta.

    VastaaPoista
  2. Nyt ei kaisan päätä palella,kun on hyvä myssykkä ja lämmin huivi kaulassa. Ihana.söpö,suloinen tuo kisu.

    VastaaPoista
  3. Jahas ,niin sitä vaan töissäkin neulotaan ja useampi vielä:) Mulla on ollut niin,niin ihana kiva päivä messuilla,vaikka mä en paljoakaan mitään ostellut. Väkeä oli paljon,ei tungosta silti muualla kuin parkkipaikalla! Huomenna en ois messuille ehtinyt,katsos Kauhavalla on se TYÖNÄYTÖS:D

    VastaaPoista
  4. Stella is just so lovely! And your knitting is always lovely.

    VastaaPoista