sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Terveellinen ruoka ennen joulua saa herkut maistumaan vielä paremmilta...

...vaikka on kyllä myönnettävä, että joululahjaneulomusten keskellä on ollut oikeasti herkkua tehdä jotakin itselleenkin. :)

Eli vanha kunnon pinaattitunika, jo neljäs sellainen...


Olen neuloskellut tätä pitkin syksyä aina niissä tilanteissa, joissa olen tarvinnut aivotonta sileää neuletta. Päätin heti, etten ota tunikasta stressiä, vaan neulon hiljakseen ja niin pitkälti kuin lankaa riittää. Lopulta lankaa jäi vähän ylikin, mutta kun tunikasta oli jo tullut haluamani mekkomittainen, lopetin tähän. Ohjeen mukainen tasku puuttuu niin tästä kuin kaikista muistakin tekemistäni pinaateista.

Malli: Pinaattitunika, Suuri Käsityölehti 3/2009, malli 3
Lanka: Fame Trend, 165 g, ja Noro Kureyon Sock Yarn, 170 g, yht. 335 g
Puikot: 4 mm
Muuta: Neuloin aina kaksi kerrosta kummallakin langalla.

Mietin tuossa neuloessani sitä sukulaismieheni Vaasan Jaakoon sanaa, että "ei se oo kumma jos palio tarvitahan, mutta se on kumma jotta vähälläkin tuloo toimehen". Kun taloustilanne on meillä työllisyystilanteesta johtuen nyt mikä on, niin kyllähän sitä miettii, mitä ostaa. Onneksi olen hamstrannut lankaa lihavina vuosina, niin että sitä ei tarvitse ostaa nyt kuin poikkeustapauksissa... ;) Ja onneksi käsitöissä pätee sama kuin monessa muussakin: tärkein väline on korvien välissä. Ylellinen lanka on ihanaa, mutta halvemmastakin saisi nättiä aikaan, kun vain käyttää mielikuvitustaan.

Ensimmäisen kerran aloin tätä työtä tehedessäni tosissaan miettiä, vastaako laatu hintaa. Noro on kallista, vaikka sen tarjouksesta saisi, eikä tuo Fame Trendkään mitään halpislankaa ole. Tähän asti olen ollut Noroihin tyytyväinen, mutta tässä kerässä oli liian monessa kohdassa pitkä pätkä ompelulangan vahvuista säiettä, niin että jouduin laittamaan lankaa moninkerroin, ettei mekko prätkähdä halki. En muista aiemmissa kerissä vastaavaa, onko laatua ruvettu heikentämään kun suosio on saavutettu?

9 kommenttia:

  1. Ihanat värit!
    Oletko pessyt Noro-lankaisia neuleitasi?
    Olen tehnyt Norosta vain lippiksen, joka lumitöiden jäljiltä kaipaisi jo pesua... miten mahtaa käyttäytyä? Ehkäpä suon hellävaraisen käsinpesun.
    Joulupukin apuhommissa olen toiminut minäkin ja voin kertoa, että huopasta on mennyt usseempi kerä. Nyt kerin niitä keränloppuja tuplakeriin ja katson mitä niistä saan aikaan. Ehkä pieniä tossuja suvun "reunoille".
    Leppoista joulunalusaikaa toivotellen Tuula

    VastaaPoista
  2. Onpas kaunis! Alan itsekin vakuuttua pinaattimekon tarpeellisuudesta, sen verran monta ihanaa toteutusta olen nähnyt!

    VastaaPoista
  3. Riemukkaan näköinen tunika ja totta puhut tuosta Noron laadusta. T. Lea P.

    VastaaPoista
  4. Tuula, pesen kaikki neuleeni pesukoneen villapesuohjelmalla + 100 kierroksen linkous, ja hyvin on mennyt. Nyt on ensimmäinen reiäntapainen ilmaantunut Noro-polvisukkien isonvarpaan kohtaan, mutta tähän asti ovat kestäneet hyvin.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanan värinen on tunikasi. Noista langoista sen verran et ei se aina hinta ja laatu käy yksiin. Voi kyllä halvastakin langasta saada laadukkaan neuleen. Itse teen aina uudesta langasta mallitilkun ja pesen koneessa villaohjelmalla ja kokeilen näin miten käy. Monet käsinpestävät langat voi ihan hyvin pestä 30:n villaohjelmalla. Just pesin tyttären Alaska- neuletakin ja hyvin kesti konepesun.

    VastaaPoista
  6. Kaunis pinaattitunika (jälleen)!
    Sitten, JOS lanka loppuu, voit alkaa pärvöttämään ja neulomaan uusia luomuksia vanhoista neuleistasi!

    VastaaPoista
  7. Hyvin kaunis. Tällaiset tunikamallit houkuttavat taas neulomaan.

    VastaaPoista
  8. Onpa kaunis! Mie oon kans sitä mieltä, että halvemmatkin langat on ihan hyviä!

    VastaaPoista