keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Kai-San ja Lapuanjoen sukat

Vuoden 2010 Sukkasato on päättynyt. Jälleen kaksi kuukautta hujahti ohi melkein huomaamatta. Vielä on toki jännitystä arvonnan ja loppusaldon muodossa!

Vaikka sadonkorjuusukkien neulonta päättyi sunnuntaina, annoin sadonkorjaajille luvan blogata tuotoksiaan huomiseen asti. Ja sitten meinasi käydä niin, että emon viimeiset sukat olivat jäädä bloggaamatta... :)

Tilasin kirjakerhosta Cookie A:n suomennetun sukkakirjan Suloisimmat sukat. Monet meistä varmasti ovat tienneet tuosta kirjasta ainakin yhden mallin, Kai-Mein. Koska itse pidän villasukkia aina paljaalla iholla lämmön vuoksi, tuntui ajatus rei'itetyistä villasukista aika hullulta. Enpä silti malttanut olla kokeilematta...

Malli: Cookie A:n Kai-Mei
Lanka: Kauhavan Kangas-Aitan Sukkis, 50 g kokoon 35
Puikot: 2,5 mm
Muuta: Cookien kirjasta puolet on omistettu mm. sukkaohjeen muuttamiselle oikean kokoiseksi. Luuletteko, että minä jaksoin kahlata niitä sivuja läpi? Aivan. Jalkani siis loppuu kesken Kai-Mein - vai sanoisimmeko Kai-San - minkä lisäksi onnistuin neulomaan sukat jotenkin vielä eriparisiksi... Mutta bambusekoitelanka reikämallissa voi olla hauska sitten joskus, kun on taas kevät mutta ei vielä ihan sukaton keli. :)

Kai-Meit olivat seitsemännet ja viimeiset sukkasatosukkani tänä vuonna. Tämä seuraava pari kun ei ehtinyt ihan valmiiksi sunnuntain aikana.

Malli: Kalajoki-sukka (RavLink)
Lanka: Kauhavan Kangas-Aitan Sukkis, 50 g kokoon 35
Puikot: 2,5 mm
Muuta: Tein liiankin orjallisesti ohjeen mukaan, joten löysät tuli. Kärjen päättelin niillä helpommilla kyökkipistoilla siinä vaiheessa kun totesin, että jalka loppuu taas kesken... Mutta aivan ihana tv-neuleohje, sopivasti mielenkiintoa ja kuitenkin niin helpot! Sukkis-lanka oli tähän omialtaanen, väriyhdistelmä toi mieleen lapsuudenkotini ohi virtaavan Lapuanjoen, ja melkein tunsin nenässäni pikleerisaven hajun...

Nyt on jotenkin tyhjä olo, mikään pakkohetitännenyt-neule ei kolkuttele, valmiita neuleita on vielä bloggaamattakin. Minä taidan vetäytyä ihmettelemään lankavarastoani (onko vapaaehtoisia naputtamaan sitä Lankuriin?? pitäisi ottaa itseään niskasta...) ja mallejani ja etsimään seuraavaa työtä.

4 kommenttia:

  1. Kieltämättä nuo reiälliset olisi tarvinneet hiukan soveltamista, mutta ovatpahan ensi kesänä sopivasti tuulettavat. Kalajoet on tosi mukavat neuloa ja näköjään onnistuneet. Itse tein samoja Hillokellariin.

    VastaaPoista
  2. Onpa upeat varsinkin tuo Kalajokimalli menee kokeiluun puikoille.

    VastaaPoista
  3. Kivan näköisisä sukkia ja juupa juu kyllä noi jälkimmäiset ovat selvästi Lapuanjokisukat!

    VastaaPoista
  4. Kauniita sukkia! Reikäsukat odottakoot uutta kevättä!
    Paljon olet ehtinyt kutomaan kaiken hässäkän keskellä.
    Sukkis on aikas ohutta!
    Minäkin haistoin pikleerisaven, mutta vasta luettuani tuosta. Ja mun savi on Ilimajokisesta luomasta...

    VastaaPoista