keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Tikkuiitojen vieraana Tapion kaupassa

Minun elämäni on viime viikkoina ollut vähän ankeaa. Työ loppuu, eikä maisteri kelpaa mihinkään muualle. Älkää ikinä hankkiko korkeakoulututkintoa, jos aiotte tehdä töitä!

Mutta onneksi välillä tapahtuu mukavaakin. Etelä-Pohjanmaan Tikkuajat olivat kutsuttaneet itsensä kylään Tapion Tikkuiitoille, jotka nimensä mukaisesti kokoontuvat Tapion kaupassa. Tekivätpä Tikkuajat vielä koukkauksen Seinäjoelta Jalasjärven kautta, joten minä pääsin kyytiin ihan kotiovelta!

Olimme paikalla ajoissa ihan tarkoituksella. Tässä eräs neulebloggaaja yrittää piiloutua hyllyn taa, vaikka kärryt ovat vielä kohtuullisen tyhjät...


Tapion kaupassa tulee hulluksi. Jos työtilanne olisi turvatumpi, olisin langennut vielä pahemmin...


Nämä hyllyt odottavat viittä (5) uutta Dropsin lankalaatua...


Tikkuiitat ovat kokoontuneet vasta keväästä alkaen, mutta saaneet jo aikaan vaikka mitä. Tässä on tuttuja kapineita, Etiopian-nuttuja! Lisäksi on tehty sytomyssyjä ja tavaraa virolaisiin äitiyspaketteihin, ja suunnitteilla on retkiä ja ja ja ja... Kahvia ja namia oli myös tarjolla.


Kauhajoen suunnan neulojat siis huomio, kannattaa osallistua Tikkuiitojen kokoontumisiin joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina. Eipä sitä tiedä, vaikka täältäkin vielä joskus sinne lähdettäisiin...

4 kommenttia:

  1. Ihanaa katsoa edes kuvia Tapion kaupasta, koska en ole viekä sinne asti päässyt. Hulluus siellä kyllä varmasti iskisi!

    VastaaPoista
  2. Kaisaaa!! Mikähän hullu bloggaaja siellä kaupassa oli hyllyn takana!?:)

    VastaaPoista
  3. Kiva siellä oli käydä! Niinkuin aina! Nämä yhteiset neuletapaamiset on mukavia, kun tapaa toisia, uusia neule-ja lankahulluja!
    Piti oikein kartasta tutkia sitä Tokerotietä, kun kotonakin olen siitä kuullut puhuttavan.
    Kyllä niitä töitäkin löytyy; kynä käteen!

    VastaaPoista
  4. Sain pari päivää sitten lankatilaukseni Tapiolta, ja kylläpä oli iloinen yllätys, kun kuvallasi varustettu esite löytyi päällimmäisenä laatikosta. Siinä jäivät langatkin kakkoseksi ihastellessa :)

    VastaaPoista