Nukkisharrastajan elinehto on järkevä, kärsivällinen ja ymmärtäväinen mies

Syksyn "taistelukuukausina" ajattelin, että nyt olisi aikaa tehdä nukkisjuttuja - mutta arvatkaa vain kiinnostiko. Paranemiseni voi päätellä siitäkin, että nyt kiinnostaa.

Olen jo pariinkin kertaan esitellyt täällä blogissa sen romulaatikon, jonka veljeni laittoi mukaani nukkekodin jatkoksi. Vihdoin eilisen ja tämän päivän aikana loorasta on muotoutunut se valmiin nukkekodin jatkosiipi. Päädyin siihen, että teen tätä osaa nyt ihan erillään, mutta silti se on muka pala taloa - niin että jos joskus voin liittää nämä kaksi vierekkäin ehkä saranoilla, nukkekaappi muodostaa sulkeutuessaan kokonaisuuden.

Yläkertaan tulee sali ja herrainhuone, alakertaan palvelijattaren ja köyhän sukulaisen huoneet. Asukkaan arvon voi päätellä jo ikkunakorkeudestakin. Aioin ensin ympätä noihin aukkoihin "seinää" mutta päädyin siihen, että herrasväen puolella ikkunat voivat olla ns. ranskalaiset.

Viisastelin viikonloppuna, että jos lääkäri ei aio antaa minulle torstain kontrollissa työlupaa, voin mainita olleeni kyllä jo kattokökässä... ja unohtaa kertoa, että kyse on nukketalosta. ;) Laitoimme siis hedelmälaatikon kyljelleen, paikkasimme katto- ja lattiasivut laudoilla, jotka isoveli oli purkanut toisesta hedelmälaatikosta, ja aloimme naputella paikalleen välikattoa eli yläkerran lattiaa. Ja voi kuulkaa, kyllä siinä sahaamista ja naputtelemista olikin. Nämä laatikot on tehty laudasta, joka on kovaa kuin sementti kun sitä naulaa, mutta liistoaa paloiksi kun sitä sahaa. Tästä otsikko: Sami jaksoi heilua sahan, vasaran ja puukon kanssa kärsivällisesti (ja hakea jopa rautakaupasta paremman sahan vanhan halpahalliversion tilalle)!

Ja huomatkaa tämä, kaikki te, jotka tiedätte jotakin minusta ja nukkekotihistoriastani: aukko rappusille. Minähän olin lapsena totinen torvensoittaja (niitä piirteitä löytyy vieläkin :) enkä tahtonut hyväksyä sitä, ettei nukkekodissani ollut portaita yläkertaan - eiväthän nuket voi hypätä kerroksesta toiseen! Niinpä päädyimme siihen, että portaat ovatkin täällä "uudella puolella".

Väliseinät puuttuvat vielä, yläkertaan tulee kaksi huonetta ja alakertaan kolme (keskelle ruokakellarin tapainen varasto). Väliseiniä ei kuitenkaan enää totisesti naputella - aion testata Sinellistä tilaamaani puupahvia, kunhan se saapuu, tai muuta vastaavaa kovaa materiaalia. Nuo valkoiset raidat eivät muuten ole karhunvillaa :) vaan passepartout-pahvia, jolla paikkasin laatikon pohjan rakoja. Kunhan väliseinät ovat paikallaan, vedän pinnoille vanhan kunnon "pinkopahvin" jossakin muodossa ennen tapetteja ja lattiamateriaaleja. Ulkomaalaus saa vielä jäädä, täytyy miettiä paikkaanko raot joskus takaseinässä oikein kunnon levyllä.

Tunnistatteko tämän tytön? Sehän on Iita*), talon palvelijatar, joka otti pestin jo ennen mikkelinpäivää Heleenan luota! Iita parka on saanut värjötellä alastomana lokakuun alusta pitäen, joten nyt vihdoin otin itseäni niskasta kiinni ja samalla testasin Minimaailman tekstiililiimaa. Talon rouva oli suunnitellut Iitalle tyylikästä sinistä työasua, mutta sepäs ei ompelijalle sopinutkaan - mikään liima ei siis ottanut kiinni ilmeisesti liian tekokuituiseen kangaspalaan. Niinpä Iitalla on yllään paksua puuvillaa (vanhojen farkkujeni lahkeista leikatut 15 cm :).

Iita on tohkeissaan. Tähän asti hän on saanut nukkua puusohvassa keittiön nurkassa, mutta rouva on luvannut, että uuteen siipeen tulee Iitalle aivan oma kamari! Se on käsittämätöntä, sillä Iitan lapsuudenkoti on pieni mökki, jossa kymmenhenkinen perhe asui. Hänellä ei ole koskaan ollut omaa huonetta - oma sänkykin oli tässä palveluspaikassa jo ylellisyyttä.

Puolisalaa Iita pujahtaa kurkkimaan myös yläkertaa. Hän koettaa miettiä, miltä sali ja herrainhuone tulevatkaan näyttämään - ja onkohan niissä kovin paljon siivoamista... Ajatella, että talonväellä on rahaa laittaa näin monta huonetta!

Mutta vielä ei uusi siipi ole pitkiin aikoihin valmis, ja Iita katsoo parhaaksi palata töihinsä. Onhan kohta päivällisaika.

Talon rouvakin omalla puolellaan haaveilee lisäsiivestä. Ajatella, miten väljää ja mukavaa heille sitten tulee, kun ei makuukamarikaan ole tällä tavoin täyteen tungettu! Ja salissa hän voi ottaa vastaan omia vieraitaan...

*) Joka on seurannut minua Lapua-Seuran aikoina, tietää varmasti, miksi piika on Iita. :)