sunnuntai 16. elokuuta 2009

Neule!

Uskokaa tai älkää, mutta tämä postaus ei käsittele nukkekotia, vaan täällä esitellään valmis neule!!

Kun Novita toi markkinoille Puron, päätin heti, että sitä pitää kokeilla. Silloin kun Novitalta saa muuta kuin muovisekoitetta, ajatusta on heti kannatettava! Niinpä meille muutti pussillinen Jäätynyttä karpaloa.

Mallia hain kauan. Novitassa oli ihan kivoja pusero-ohjeita, mutta tiedän kokemuksesta, että täysvillainen pusero jää käytettäväksi vain -30 asteen pakkasella, ja niitä nyky-Suomessa on kohtuullisen harvoin. (Kyllä, kaapissa odottelee pari Aino-puseroa aikaa parem... siis kylmempää.)

Sitten katse osui pitsikaarrokkeellisen tunikan ohjeeseen, saman, jonka kovin moni on jo täällä tehnytkin. Tein tahallani tunikan ohjeen mukaisesti eli en pyörönä vaan kahtena kappaleena. Tiedän nimittäin Noro-kokemuksesta, että liukuvärjätyssä langassa sen kauneus hukkuu, jos neulottu kerros on liian pitkä. Olikohan muuten ensimmäinen kerta, jolloin neuloin samalla langalla ja samalla värillä kuin ohjeessa!

Malli: Neulottu naisen kaarroketunika, Novita syksy 2009, #19
Lanka: Novita Puro, väri Jäätynyt karpalo, 375 g kokoon XL
Puikot: 6 mm (en vaihtanut pienempään kokoon edes alussa ja lopussa)
Muuta: Saatuani pitsikaarrokkeen valmiiksi jouduin kaventamaan hurjasti viimeisillä kerroksilla, jotta kolttu ei tipahtaisi päältä.

Tunika oli ylläni eilen, kun kävimme Aukustissa. Oli kuuma, ihan liian kuuma - kun nimittäin olimmekin koko ajan sisätiloissa. Kenttäolosuhteissa olisi varmaan lämmittänyt suloisesti. Sitä mietin, paljonko tämä huopuu esimerkiksi istumalihasten kohdalta...

Ai niin, onneksi on netti! Kun pääsin neuleessa kohtaan, jossa palaset yhdistetään ja aletaan neuloa kaarroketta, ohjeessa käskettiin luoda nuo käsivarren ympäri tulevat silmukat neulomalla, ettei tule liian kireää. ???? Selasin lehteä edes ja takaisin enkä löytänyt mitään ohjetta neulomalla luotuihin silmukoihin. Onneksi on Käspaikka videoineen...

Ihan kivaa, pehmoista, nättiä lankaa. Mutta eihän Norosta ja tästä oikeasti voi puhua samana päivänä. Kuvissa huonosti näkyvä pantani on muuten tehty Noro-takkini langanlopuista sen aidon Calorimetryn ohjeella, ei Novitan kopiolla... ;) (Tässä siis viittaus Ravelryssä kuumana käyneeseen keskusteluun tuosta Novita-lehden pannasta...) Liikaa tuota vihertävänruskeaa ja liian vähän mitään iloista. Olisin voinut leikellä pätkiä väliltä pois, mutta en jaksanut. No, käyttöneule kuitenkin, ja kerrankin ei liian pieni!

Jos muuten joku teistä lukee Nykypäivää, niin siellä pitäisi joskus piakkoin olla minun mielipiteitäni... Käsitöistä ja bloggaamisesta juttua tekevä toimittaja otti yhteyttä ja haastatteli sähköpostitse. Hui.

Ja sitten vielä muistutukseksi: heti puolenyön jälkeen avautuu Sukkasatoon ilmoittautuminen, tervetuloa mukaan!

12 kommenttia:

  1. Kiva tunika! Hiattomia villaisia tulee tosiaankin käytettyä paljon enemmän. Mulla on puikoilla samasta purosta neuletakki, joka mallissa on neulottu siitä köyhän naisen norosta. En ole pitkään aikaan neulonut 6 puikoilla, joten puro virtaa niin nopeasti puikkojen läpi, että oikein hengästyttää (ja niinpä jäi takin taskukohta neulomatta, mutta en viitsiny pärvööttää).
    Mun purossa taas mielyttää juuri se vihreäruskea kohta, luumu taas ei yhtään. Pinkin ja ruskea vuoksi langan valitsin ja jätin ruskat hyllyyn.
    Totta puhut, kyllä noro on ihan toista, toisaalta myös hinnaltaan. Noroa kuitenkin seuraavaksi ostetaan.

    VastaaPoista
  2. Oi kun on kiva, minun silmää miellyttää kovasti :) Itsekkin ostin puroa muutaman kerän mutten ole saanut vielä puikoille asti.

    VastaaPoista
  3. Mukavan näköinen tuo liivisi:)Hyvä kun kerroit, että tuokin versio Purosta on liian kuuma sisätiloissa. Omistan myös tuota lankaa liivillisen verran ja taidampa neuloa sen edestä avautuvaksi. Saa pidettyä auki tai vaikka näppärästi riisuttua jos tulee liian kuuma. Minulla on väreinä Kanerva ja Tundra, sekoittelen niitä sitten. en osannut päättää kumpaa noista haluaisin ja tein kompromissin:o

    VastaaPoista
  4. Kaunis tunika! Minä olen niin monta kertaa pettynyt Novitan lankoihin, varsinkin villaa sisältävät löyhäkierteiset ovat tuottaneet pahimmat pettymykset. Niinpä mulla ei ole vieläkään omaa kokemusta langasta, kaunista on katsella kyllä. Jälkeläinen lapsineen kävi äsken mukanaan Novitan uusi lehti ja paljonhan siellä noita neuleita on, joille ei oikein käyttöä löydy, sisävaatteena tai ulkovaatteiden alla ihan liian paksuja, eikä ulkoneuleina mene myöskään. Toivotaan tunikasi pysyvän käytössäkin kauniina.
    Ja sukkasatoon meinaan mukaan tulla, tosin urakkana on huovutetut tossut joulua silmällä pitäen. Yhden joulun alusaikana lopetin tossuparien laskemisen kolmenkymmenen jälkeen, olin kyllä joulun jälkeen aika kypsää tossukamaa, viimeiset huovutin aattona, kun omillekkin tytöille täytyi tehdä, kun kerran kaikille muillekkin...
    Kutomisiin!

    VastaaPoista
  5. Minäkin aloin Purosta neuloa takkia ja tarkoituksena oli käyttää sitä automatkoilla töihin. Mutta kun tulit maininneeksi huopumisen... Tietysti se turvavyö hinkkaa etumuksen risaksi!Voi voi...

    VastaaPoista
  6. Pitänee kohta saada joku isompi projekti puikoille kun noin ihania neuleita poksahtelee!! Tosi ihana!!!

    VastaaPoista
  7. Hieno tuli! :) Sopii sinulle todella kauniisti!

    VastaaPoista
  8. Kaunis tunika! Istu sievästi, niin ei hinkkaannu. Mulla ei ole Noroa eikä Puroa, joten ei kokemusta niistä.
    Nukkekotia voi ihan hyvin vilauttaa joka postauksessa. Matot ja verhot voi myös neuloa ja virkata, kuten nukkien vaatteetkin.

    VastaaPoista
  9. Kaunis tunika! Nuo Purosta tehdyt neuleet näyttävät niin näteiltä, mutta lanka kerällä ei saa minua vakuuttuneeksi ja on vielä jäänyt kaupan hyllylle. Missä välissä sinä muuten olet ehtinyt tuon tehdä, kun remppaakin olet niin ahkerasti tehnyt? ;)

    VastaaPoista
  10. Ihana neule! Pidän väristä kovasti,, minulla on tuota Karpalo-väriä muutama kerä odottamassa puikoille pääsyä,, sitten joskus,,

    VastaaPoista
  11. Mukavalta näyttää tunikasi, väri on kaunis ja sopii sulle hyvin :)
    Ei ole vielä tullut kokeiltua puroa, eipä kyllä noroakaan :)

    VastaaPoista
  12. Nätti on neuleesi. Hieno on myös nukkekotisi.

    VastaaPoista