lauantai 22. elokuuta 2009

Mittasuhdeongelmia

Ihan ensiksi: kiitos kaikista ihanista kommenteista ja Makepeacelle monista hyvistä vinkeistä!! Mainitsemaasi liimaa en löytänyt ainakaan Dolorekselta, mutta valitettavasti siellä olisi kyllä kaikkea muuta kivaa... :D

Tosin kun eilen purkasin FinnAimolta tullutta pakettia, ajattelin, että tähän huusholliin ei aivan äkkiä osteta enää mitään, vaan tehdään itse. Saapi nähdä... Paketti muuten tuli kotiin asti ihan tosissaan. Meillähän on alaovi aina lukossa, ja edellisen FinnAimon paketin kohdalla posti-ihminen oli työntänyt vain laatikkoon lapun, että luovutusta yritetty. Hakiessani pakettia annoin vähän palautetta siitä, että kun paketin päällä on puhelinnumero, niin siihen varmaankin voisi soittaa, jotta voisi väittää tosiaan yrittäneensä luovuttaa - olisin ollut kotona syömässä juuri kun posti kävi. No, nyt alaovi oli jäänyt Samin jäljiltä raolleen, kun hän tiesi minun tulevan syömään heti perässä, ja postinkantaja toi ihan oikeasti paketin kotiin asti.

Asetellessani tavaroita paikoilleen tosin totesin, että se 1:12-mittasuhde on Euro Mini's -valmistajalla vähän venyvä käsite. En tiedä kuvittelenko, mutta ihan kuin ns. puuvalmiit 1:12-kalusteet olisivat minun epästandardisoituun nukkekotiini sopivampia kuin käsitellyt 1:12-kalusteet! Esimerkiksi tässä kuvassa tuo piironki tuli puuvalmiina ja muut kalusteet käsiteltyinä:


Jollakin tavoin piironki ei ole niin iso kuin nuo muut! Huom. läheskään kaikista kalusteista ei nettikaupoissa sanota mittoja, vaan ne ovat ainoastaan 1:12-kategoriassa. (Jos jotakuta kiinnostaa, niin maalasin sen muuten ensin perinnemaalilla ja sitten Decor- tms. kiiltomaalilla, sitten kiinnitin irrallaan tulleen peilin ja laatikoiden vetimet. Värinä on valkoinen sen takia, että sermin takana on vanhempien valkoinen sänky.)

En moittisi sitä, että kalusteet olisivat vähän isoja suhteessa nukkeihin, mutta kun tuli oikeita ongelmia niiden sopimisessa. Kirjakaapin ja ruokasalin kaapin sain sisään vain kangottamalla tekemääni välikattoa ylöspäin...

...ja astiakaapin ja katon väliin piti laittaa serlaa, ettei kaappiin tule jälkiä.

Eikä kokonaisuutta voi sanoa tällä hetkellä mitenkään erikoisen sieväksi...

Purkaisin tuon välikaton pois ja maalaisin vanhan tapetin, ellei köyhä sukulainen sitten joutuisi vaille asuntoa. Toisaalta tänään nukuin onneni ohi, kun en ollut laittanut Huutoon korotusautomaattia päälle ja naispuolinen Ari-nukke meni minulta sivu suun - hänestä piti tulla palvelijatar. (Muuten olen todennut, että ennen kuin huutaa Huudosta mitään nukkekotikamaa, kannattaa ensin tarkastaa nettikaupat. Tuota tilaamaani posliiniastiastoa, josta maksoin 14 € + postikulut, myytiin Huudossa lähtöhintana 19 € + postikulut jne...)

Niin että tällä hetkellä tuumin, mahtaisiko Ansku kauheasti loukkaantua, jos hänen lähettämänsä köyhä sukulainen tekisi sukupuolenvaihdoksen ja muuttuisi palvelijattareksi... Silloin voisin varastoida nuo nukkekodin "ullakkotavarat" jonnekin muualle ja tosiaan purkaa välikaton pois. Saa tehdä ehdotuksia.

Tässä varsin hämärässä kuvassa näkyy paremmin ruokasalin uutta kalustusta ja perhe päiväkahvilla. Pöytä on jatkettavaa mallia, mutta sepä ei menekään kasaan! Toisen jatkotangon pää on jotenkin jumissa. Tiedän, pitäisi ottaa yhteyttä myyjään ja antaa hänelle mahdollisuus korjata asia, mutta en jaksa ruveta lähettelemään yhtä pöytää edestakaisin (töissä kyllä ehdottivat, että ilmoittautuisin kansalaisopiston entisöintipiiriin sen kanssa... :p). Taidan jossakin vaiheessa kangottaa kannen varovasti irti ja katsoa, mikä mättää - olkoon siihen asti jatkettuna.

Koska jatkettavaa pöytää ei saanut puuvalmiina, jouduin tilaamaan myös tuolit maalattuina, sillä minulla ei ole kermanväristä maalia. Halusin noita käsinojattomia, mutta koska FinnAimolla oli niitä vain kolme, sain loput kolme käsinojallisina samaan hintaan.

Kunhan saisin tuon sopimisongelman ratkaistua, alkaisin tehdä liinoja ja mattoja ja muuta sellaista, johon kohtuulliset jämälankavarastoni varmasti sopivat...

7 kommenttia:

  1. Hih, ole hyvä vain. :o) Kiva jos mun sekaantumisesta on jotain iloa. ;D Kertonee ehkä jotain siitä, että tahtoisin kauheasti nukkiksen, mutta kun meille ei mahdu, niin joudun olemaan ilman.

    Fray checkiä löytyy pikavilkaisulla ainakin Ullakasta ja Tikatasta. :o)

    VastaaPoista
  2. Voiskos olla miespalvelija

    VastaaPoista
  3. Aivan upeita huonekaluja! Mahtuuko astiasto kaappiin? Kärsisikö kodin malli, jos rakentaisit katolle tornihuoneen sukulaiselle?

    VastaaPoista
  4. Makepeace, kiitti vaan, kiusaukset sen kun lisääntyvät... :D

    Anonyymi, jos tekisin brittiläistä nukkekotia, miespalvelija kävisi hyvin! Mutta mielestäni 1900-luvun alun suomalaisessa porvariskodissa keittiössä pitää olla piika...

    Heleena, kaikki muu mahtuu, mutta leveät tarjoiluvadit pitää sijoittaa keittiöön. :) Tornihuone ei ole hullumpi ajatus, sitäkin mietin että jos tekisi (jo muutenkin suunnittelemani) eteisosan ja siihen pojalle kamarin...

    VastaaPoista
  5. Joo,minä olen pidemmän aikaa seuraillut tätäkin projektia. Sulla näyttää nää asunnot lisääntyvän koko ajan:D Ensin niille langoillekin tuli koti ja nyt tälläinen ihanuus,josta minä vaan yhä jatkan haaveilua.

    VastaaPoista
  6. Mitä jos tekisit köyhälle sukulaiselle saunakammarin pihalle? Tai kellarihuoneen (vrt. minun kellarinavettani).

    Nuo mööpelit ovat todella upaita ja teet vielä noin huolellista ja hienoa työtäkin.

    VastaaPoista
  7. Eiköhän se ole nykyaikaa tuo sukupuolen vaihdos vaikka sellaista ei kait harrastettu 1900 luvun alussa. Ihan vapaasti jos köyhä sukulaispoika ei pistä itse hanttiin :D Haluaa sitten nähdä miltä piika näyttää.t.ansku

    VastaaPoista