torstai 14. toukokuuta 2009

Ruusu ja ruusunnuppu

Elämme kovin vauvaisaa aikaa. Kahteen viikkoon on mahtunut kolme syntynyttä ja tieto neljännen tulosta syksyllä! (Ei, ei se meille tule!)

Ystäväni sai toisen tytön jokin aika sitten. Neuloin ensin vauvalle, mutta tässä aluksi haluan esitellä isonsiskon lahjan - huomasin nimittäin, että 2,5-vuotiaalle voi olla hyväksi, jos nimen omaan häntä muistetaan välillä, eikä aina vain vauvaa. Niinpä paketti lähtee "Neiti Selma X:lle ja hänen pikkusiskolleen" huomenna.

Malli: Rose-pipo Ullasta
Lanka: Pietarista ostettua, italialaisen lankatehtaan egyptiläistä puuvillaa :) Kompania SVAM Anna, kaksinkertaisena noin 50 g
Puikot: 2,5 mm
Muuta: Tästä tuli sen verran tiukka (mikä mallitilkku??) että olisin voinut hyvin lisätä ympärysmittaan yhden mallikerran lisää, mutta alun "hörhellys" hämäsi ja huomasin lievän tiukkuuden liian myöhään. Onneksi konepesu ja ystävällinen taikinakulho auttoivat ja tämä toivon mukaan sopii reippaan isonsiskon päähän.

Sitten se vauvaneule. Joskus talvella otin itseäni niskasta kiinni ja kerin kasapäin vyyhtejä. Kaivelin kaikki kaapit löytääkseni jokaisen piilevän vyyhdin - kun inspiraatio iskee, niin kuka niitä sitten enää kerii. Mutta niin vain oli Titityyn yllätysväri-lankaklubin vyyhti onnistunut piileskelemään ja löytyi vasta myöhemmin. 

Mietin langalle käyttöä: sitä oli vain 100 grammaa, ja toisaalta se oli niin unelmanpehmeää, ettei takuulla kestäisi lapasissa. Kun tieto pikkuprinsessasta tuli, minulla välähti. Tuli samalla testattua tämä alkuperäisohjekin. Ja lankaa jäi jopa yli...

Malli: February Baby Sweater On Two Needles, Elizabeth Zimmermannin kirjasta Knitter's Almanac
Lanka: ShibuiKnits Baby Alpaca Dk, n. 90 g
Puikot: 4 mm KnitPicks
Muuta: Voiko joku olla niin pieni, että mahtuu tällaiseen vaatekappaleeseen?? Kuitenkin tässä mielestäni tiheys täsmäsi ohjeeseen... Oli hauskaa neuloa ihan originaali versio kaikkien niiden aikuistakkien jälkeen! Napit Polinkan kaupanpäällisiä. 

Lanka oli taivaallisen pehmoista, mutta mielipuolisen nöyhtäävää. Vaikka olen heikkokeuhkoinen, en ole aiemmin kärsinyt alpakkaa neuloessa. Nyt aloin pärskiä. Käytin nutun villapesussa ja toivon, ettei vauveli tukehdu. Muutenkin toivon, ettei vauveli tukehdu - voiko jonkun kaula mahtua tuollaisesta kauluksesta?

Juu, kaikesta taas näkee, ettei minulla ole lapsia. :)

15 kommenttia:

  1. Niin on ihanat lasten neuleet. Hyvä sun on kaiken varalta vauvaneuleita harjoitella.... Jos katsot taas Samia nätisti silmiin ja kuiskit somia,niin kukaties.....

    VastaaPoista
  2. Kauniita neuleita taas. Ite oon aatellu tehä sen sinisen version tuosta hatusta. Hyvä tietää muitten kokemuksia ohojesta. Täytyy varoa liiallista tiukkuutta, mulla ku on muutenki tiukka käsiala.

    VastaaPoista
  3. söpöjä neuleita molemmat! Kyllä varmasti joku voi mahtua noin pieneen nuttuun, ja peräti kuristumatta :)

    VastaaPoista
  4. Siis niillä on pään ja hartioitten välissä ihan uskomattoman kaponen kaula - ei ollut kaikkein helpointa kaavoitettavaa nuo vauvanvaatteet.

    Mutta siis tosi suloinen nuttu!

    VastaaPoista
  5. Suloisia ruusunpunaisia neuleita!

    Ihana, tää sivupohja!

    VastaaPoista
  6. Voi miten suloisia!

    Ja sama ongelma täälläkin joka kerta - ei mitään hajua minkä kokoista minkäkin ikäiselle pikkuiselle pitäisi tehdä... Kauhea vakoilu kautta rantain tai surffailua yötä päivää, josko saisi jotain vinkkiä ;)

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka nättejä! Tein tuon myssyn viime kesänä valkoisena, tuli kans kiva, kuin kielon kukka.

    VastaaPoista
  8. Sanoppa mitä teen väärin tuossa bluebell-pipossa ku mulla mennee kavennukset vinnoon? Mulla on silmukkamerkkejä kiinni työssä, ni kavennukset on varmasti aina tehty samassa kohdassa. En oikeen tajua tätä nyt...

    VastaaPoista
  9. Kiitos neuvoista. Tein juuri tuon virheen, että tein mallikuvion alkuun aina sen 4 s oikein. No täytyypä kokkeilla uuestaan josko alkais sujumaan näillä evväillä. ;)

    VastaaPoista
  10. Täytyy vielä kysyä ennenku jatkan yrityksiä (iltatouhut lapsille välillä) että kummalla silmukkamäärällä teit pipoa. Ku tuossa bluebellin kohdalla lukee 96s ja rosen kohdalla 98s. Tuo 98 täsmää mun mukkaan mallikertaan, mutta onko siinä just se juju jossa menin lankaan...

    VastaaPoista
  11. Ihania neuleita ja totta tosiaan, juuri se isosisko ansaitsee jonkun tuliaisen. Vauva ei huomaa olla katkera, vaikkei saisi mitään :).

    Vaikka mulla on lapsia, niin siltikin nuo vauvanvaatteet näyttää ihan käsittämättömän järkyttävän pieniltä! Tosin kaula vauvoilla on joskus aika hmmm... tukeva tai se saattaa jopa puuttua kokonaan. Pää siis jatkuu suoraan hartioista, välissä on vain muhkea kaksoisleuka :D.

    Oon säästänyt pari ihan pientä neuletta osittain siksi, että voin sitten ottaa niistä kokomallia, kun/jos joskus tulee taas jollekin tehtyä vauvaneuleitA. Yksi pieni serkku onkin tekeillä ja just tuota vauvannuttua oon harkinnut tehtäväksi.

    Hyvää viikonloppua :)!

    VastaaPoista
  12. Kiva,kun jätit puumerkin käynnistäsi.Minullakin alkaa blogi pikkuhiljaa toimia.Tekstit ja kuvat siirtyväöt taas pitkän tauon jälkeen.Ymmärsin hakea apua oikeasta osoitteesta eli Vuodatuksen Tuomas hoiti asian hetkessä kuntoon.- Oi,oi,kun ovat söpöjä nuo pikkuneuleesi.

    VastaaPoista
  13. kiitos kannustuksesta! kauniita lasten neuleitasi katsoessa mietin, olisiko ratkaisu neulepläähiin repertuaarin laajennus... eli vaihtelu virkistäisi.

    VastaaPoista