torstai 14. elokuuta 2008

Kaikkea ihanaa...

Viime päivinä minua on hemmoteltu monenlaisella ihanuudella.

Liisa (jolla ei ole blogia) osti minulta pyöröpuikot ja lähetti vastalahjaksi Cloverin palmikkopuikkoja peräti kolmessa koossa. Aikoinaan kuolasin Cloverin tuotteita GetKnittedissä, ja nyt niitä alkaa olla itselläni lahjoiksi saatuina monenlaisia!


Kun joku viikko sitten kerroin Jalasjärven museon perinnepäivästä ja haaveilin neulakinnastekniikan opettelusta, Metta tarjosi kinnasneulaa hyvään kotiin. Ei hän etukäteen mitään puhunut, että niitä tulee kaksi! Nyt pitää äkkiä keksiä jotakin ihanaa kiitokseksi... Aha, taisinpa keksiäkin! ;)


Eilen TitiTyyn lankaklubiblogissa Tiina kertoi, että paketit ovat lähteneet matkaan. Niin lyhyt on mun muistini, että tänään ruokatunnilla ihmettelin postin tuomaa pakettia. Vasta lähettäjän nimestä tajusin... Voi mua!!


Olen mukana "tavallisessa" (ei siis sukkalanka-) klubissa Yllätysvärit. Ensimmäisessä paketissa värit olivat suomalaiskansalliset, mutta materiaali eksoottinen. Jäsenkirjeessä Tiina kertoi yrittäneensä etsiä lankaa, jota ehkä ei itse tulisi tilattua, ja siinä hän onnistui.

LanaKnitsin Hemp for Knitting, kaksi vyyhteä! Vaikka olen tiennyt aiemminkin hamppulankaa olevan olemassa, en ole ikinä sitä kokeillut. Nyt ongelmaksi muodostuu vain, mitä ihanaa noista tekee... Tiskirätti tai kassi - Tiina viittasi jäsenkirjeessään netissä oleviin ilmaisohjeisiin - eivät tee oikeutta tälle langalle, joka on muuten uskomattoman painavaa.

Ah ja voi. Nyt on niinkun nisus istuus ja kaakkuhun nojaas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti