tiistai 31. heinäkuuta 2007

Toivottavasti en näytä kovin hassulta!

Lomat on lomailtu - nimittäin niiden osalta, joilla lomaa on. Minullahan ei ole edes töitäkään... Ainakaan sellaisia, joista saisi palkkaa. :) (Nimim. MTK-Lapuan historian oikovedosta tämän päivän lukenut...)

Viimeinen lomaviikko sujui Lapualla, sitä edellisen olimme Samin luona. Olin varannut mukaan vain paria laatua lankaa ja puikkoja, koska ensimmäisellä viikolla olin turhaan raahannut ties mitä eri vaihtoehtoja ja kuitenkin vääntänyt vain neuletakkia.

Niinpä tuntuikin, ettei oikein mikään työ inspiroinut, kun en päässyt pengastamaan omia lankakätköjäni. Lopulta selailin sitä Suurta Käsityölehteä 5/2006, josta olin juuri saanut valmiiksi jämälanka-tähtitopin. Silmiini osui viereisestä kuvasta kauhean sievä virkattu toppi. Ohje tosin oli Mandarin Petitille, jota minulla olisi ollut kotona...

Mutta mukana oli pari avoselkäisestä topista yli jäänyttä kerää farkunsinistä bambua ja käsityöpussukassa karanneiden silmukoiden metsästykseen tarkoitettu vanha ja kolhiintunut 3 ½ virkkuukoukku. Niinpä aloin huvikseni virkkailla ohjeen mukaisia palasia.

Se oli kivaa ja nopeaa! Ohje oli helppo! Vähän aikaa jo kuvittelin, että minusta oikeasti on virkkaajaksi...

Ohjeessa tehtiin toppiin 7 kukkapalaa kerrokseen, mutta koska käytin paksumpaa lankaa ja koukkua, tein vain 6. Lisäksi totesin, että joudun joka tapauksessa ostamaan lisää bambua, ja ostin sitä heti kerralla sen verran, että päätin jatkaa topista mekoksi eli lisätä yhden ruutukerroksen.

Virkkuuinnostus tosin haihtui hyvin tehokkaasti, kun pääsin helmapitsiin saakka. Joko SK:n ohjeet ovat huonontuneet huomattavasti 90-luvulta, jolloin (nykyistä vielä paaaaljon huonompana käsityöntekijänä) sentään onnistuin usein sen ohjeilla tehdyissä töissäni, tai sitten en vain osaa virkata - mutta lopulta muokkailin pitsiä omasta päästä kun en tajunnut ohjeesta mitään. Ja typerät nirkot jätin kokonaan pois...

Otsikko viittaa tähän kuvaan - en tiedä, saisiko alle puolitoistametrinen napataatta käyttää farkkujen kanssa tunikaa ja pitsimekkoa - mutta enpäs kysykään keltään! (Kuvaa on rajattu rajusti, kun huomasin että siellä takana näkyy pahasti pengottu lankavarastoni - kotiin päästyä kun oli iskenyt mieletön inspiraatio... :)



Lankaa kului noin 450 grammaa ja hauskalta tuo tuntuu päällä. Mutta nyt pidän (ainakin sinisestä) Bambusta vähän lomaa, sen pehmoisuus kyllästyttää. Lankaa ei esim. voi vetää kerän sisältä, ettei kaikki mene solmuun - sekin on koettu...

10 kommenttia:

  1. Ihana! Miten tossa mene ne palasen rajat? Ja helmakin näyttää kivalta, vaikka olisikin oma sovellus!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! *punastuu*

    Palasten kulmat ovat siinä missä kukasta lähtevät nuo vinot 3p + 3 kjs + 3p -kaitaleet, eli "rastien" yhtymäkohdassa on aina neljän palasen risteys. "Saumat" katosivat tosi kätevästi tuohon verkkoon. Minusta aika vekkuli malli! Voi olla että syntyy vielä siitä Mandarin Petitistäkin...

    VastaaPoista
  3. Tosi kivalta näyttää..ja sopii hyvin farkkujen kaa. Pitsihame varmaan menis hyvin kans ;)

    VastaaPoista
  4. VoivoivoiVOI tätä Bloggeria!!!! Oli näköjään tehnyt musta "Tarinan"... Kirjaa ihmisiä sisään väärillä tunnuksilla ja heittää kommentteja mettään. Höh. Siis toisen kommentin jätti KAISA ITTE. :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis!!Onkohan tuo se sama ohje,jnka kanssa minä tuskailin viime kesänä..hmm..tuo helmajutska näyttää jokseenkin tutulta;)Taisin itsekin hieman soveltaa,kun siitä olis tullut jotenkin hassu lerpatin..:)

    VastaaPoista
  6. Totta tosiaan kaunis pitsimekko!

    VastaaPoista
  7. Laskuri kai sekoaa sitten kun tulee 100 000 täyteen. KristiinaS laittoi siinä vaiheessa uuden laskurin. En kyllä muista minkä merkkinen oli Kristiinan laskuri.

    VastaaPoista
  8. hieno! :) minen ees uskaltais yrittää, menis pilalle kuiteskin. mutta noh, enhän minä ees tykkää pitsistä.

    VastaaPoista
  9. Kaunis! Ja hyvältä näyttää päälläsi :)

    VastaaPoista