lauantai 14. huhtikuuta 2007

Viheliäi... eiku siis Vihreä liivi

Modassa 2/07 oli montakin kivaa ohjetta, yksi niistä nro 33 eli oliivinvihreä bolero alpakkalangasta. Joku viikko sitten Rustoopuorissa piipahtaessani hamstrasinkin sitä varten langat, 300 g vihreää Drops Alpacaa. Vielä kassalla myyjän kanssa varmistimme myynnissä olleesta Modasta, että 300 grammaa varmasti riittää.

Pääsiäisen aikana rupesin boleroa/liiviä sitten neulomaan. Pidän alpakasta ja neulominen oli kivaa, työ eteni jopa 3,5 puikoilla nopeasti. Resori, takakappale - ja sitten töks. Silmukoiden lisäyksissä aloin puhua rumia, kun silmukkamäärä huiteli noin miljoonassa ja osa tipahteli pois bambuilta. Mutta pahin oli vasta tulossa.

En ollut lukenut ohjetta kokonaan läpi ennen kuin rupesin työtä tekemään. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu: jos olisin lukenut, en varmaan olisi edes ryhtynyt koko asiaan! Sillä nyt törmäsin patenttineuleeseen.

En ole ikinä ennen neulonut patenttineuletta. En edes tiennyt millaista on patenttineule. Ohje tuntui äärimmäisen monimutkaiselta (mitä lisäsi se, että huonona matikkaihmisenä en osaa lukea "toistetaan rivejä 2-3" vaan luin "toistetaan rivejä 1-3", onneksi sentään huomasin virheen aika ajoissa). En nyt sitten tiedä onko tämä patenttia...


Ja patenttini ei edennyt. Tajusin neulovani kuin valtavaa vahvistettua kantapäätä - jotta neule olisi edistynyt yhden kerroksen, jouduin neulomaan kaksi. Kantapäätä teen yleensä max 48 silmukalla ja muutaman sentin verran, mutta tässä minulla oli lähes 260 silmukkaa (vaikka miljoonalta se tuntui!) ja tehtävänä noin 14 cm!

Vaikka lopuksi neulemallin opinkin, niin hermo meinasi mennä. Neuloin ja neuloin, neuloin ja neuloin, ja mittasin - eikä pituutta ollut tullut lisää yhtään. Itse asiassa tein tätä vain muutaman illan, mutta silti olin jo päättämässä että survon koko surkean alpakkani lankakoriin ja palaan asiaan ensi syksynä - kunnes sitten pituus yhtäkkiä olikin riittävä. Grr.

No, mutta lopputulos oli kuitenkin kiva, oikein kiva! Alpakkaliivini lämmittää suloisesti hartioita ja niskaa ja on saanut jo kehujakin. Pahoittelen, ettei kaulus oikein näy kuvissa - kuvat otti potilas sängyn pohjalta... :)


Kaiken huippu tässä liivissä oli kuitenkin langan menekki. Sain sitä kulumaan vajaat 150 grammaa (sis. myös ompelulangan). Siis puolet siitä, mitä olin varannut. Puolet.

Tiedän, että ohje on laskettu Sandnesin alpakkalangalle ja että Dropsin alpakkaa on kerällä hieman enemmän, mutta ei se todellakaan silti selitä langankulutuksen hupsahtamista puoleen!! Tein liivin leveyden S-koon ja pituuden XS-koon mukaan ja se on minulla täysin sopiva. Käsittämätöntä!!!!

Pakko muuten esitellä tässä samalla nuo vähän vanhemmat käsityöt. Laitoin liivin nimittäin perjantaina töihin ja aamulla kiireellä pengoin korurasiasta sopivaa rintaneulaa. Alkoi naurattaa, kun löysin kovin terveelliset korut sekä rintaan että korviin.



Nämä kuvat otin itse ja sen kyllä huomaa... :) Älkää siis kuvitelkokaan, että mistään blogikeskustelusta huolimatta tässä blogissa joskus olisi laatukuvia!!

Porkkanan ja omenat olen joskus tehnyt ihan tavallisella huovutuksella, lehdet ovat askarteluhuopaa. Vastaavaa voisikin taas kokeilla, missähän ne mun huovutusvillat ovat...

5 kommenttia:

  1. Oi miten ihanat nuo korvikset ja porkkana!

    Liivi/bolerosta tuli tosi kivannäköinen!
    Toi lankamatikka vasta kummallista onkin!!

    VastaaPoista
  2. Ihana liivi ja nuo korut, kuin piste iin päälle!

    VastaaPoista
  3. Pirteät korut.
    Kiva liivi.
    Tuo sun poncho on kans tosi kiva.

    VastaaPoista
  4. Muuten tuli mieleen se, että ohjeessa toi tehdään 2x langalla. En ole ohjetta itse lukenut/tehnyt mutta lankakaupassa oli puhetta, että neulotaan 2x langalla.

    VastaaPoista
  5. Kiva työ taas valmistui! Ymmärrän stressisi. Been there, done that.

    VastaaPoista