maanantai 29. tammikuuta 2007

Vähän liian iso ja vähän liian pieni...

Taas tuli todetuksi, ettei pitäisi keskinkertaisen käsityöläisen ruveta leikkimään artesaania. :)

Sami kustansi minulle syksyllä nimipäivälahjaksi mm. 2 kerää Fritidsgarnia, joista haaveilin tekeväni huovutetun version tiitiäispiposta helposti palelevaiseen päähäni.

Joulunalusta tuli ja meni muille lahjoja tehdessä, vaikka alkuun työn sainkin. Nyt joulun ja reissun jälkeen sen sitten viimeistelin. Ohjenuoraksi otin Novitan huovutetun hatun, vain lisäten silmukoita, kun yleensä kaikki myssyt ovat liian ahtaita isoon (paksutukkaiseen?) päähäni.

Tyhmänä en vain tajunnut, että minun olisi pitänyt laskea aloitussilmukkamäärä hattuohjeen siitä kohdasta, jossa lieri on jo kavennettu! Jossakin vaiheessa neulomusta huomasin, että myssy on kovin leveä, varsinkin kun huovutuksessa pituudesta lähtee pois leveyttä enemmän. Mutta en jaksanut purkaa.

No, sen tähden olenkin saanut sitten pestä! Ensimmäisen pesukonekerran jälkeen pipo oli noin 10 numeroa liian iso. Toisen pesukonekerran jälkeen sitä olisi saattanut harkita päähänsä. Menin viikonlopuksi Samin luo, ja lauantaina myssy pyöri hänen pyykkikoneessaan. Vieläkin - vähän - löysä...

Lopulta me eilen illalla löimme pyykkikoneeseen muun ohella minun myssyni, minun tumppuni ja Samin tumput. Ja vihdoinkin pipo alkoi olla suunnilleen oikeissa mitoissa... (Samoin tumput - nyt harmittaa, etten pessyt Fritidsistä Huopasen ohjeella tehtyjä joululahjalapasia kahteen kertaan!) Vinkeähän siitä tuli, mutta se oli tarkoituskin! Neuloin siis pyöröillä suoran pötkön, jonka ompelin kiinni toisesta päästä:


Lämmin se on, voitte uskoa! :) Kaulassa pikku fifini, joka on nyt valmis. Tuon tarkempaa kuvaa en siitäkään laita, sillä siitä tuli harjoituskappale :) mutta kaulassa lämmittää ihanasti näillä pakkasilla.

Juuri ennen etelänreissuamme sain myös neulotuksi äidille synttärilahjaksi samanlaiset huopatossut kuin laitoin isälle joululahjaksi. Isän tossuthan tein Fritidsgarnista ja F:lle tarkoitetulla ohjeella, mutta äidin tossuihin ostin Huopasta. Yksinkertaisesti siksi, että F:a ei Lapualta tietääkseni saa mistään, kun taas Huopasta myydään parissakin kaupassa.

Tossuista tuli neulottuina täsmälleen ohjeen mittaiset. Matkalta palattuani ompelin ne kasaan ja laitoin pyykkikoneeseen.

Ulos tulivat vauvantöppöset.

No niin, tästä me siis opimme sen (mikäli täällä vielä on joku muukin kuin minä, joka ei asiaa tiennyt :) että Huopanen kutistuu huovutettaessa enemmän kuin Fritidsgarn.

Toivon kuitenkin parasta, sillä ensin tungin omat 35 numeron jalkani töppösiin, ja niiden pikkuisen venyttyä ahdoin sisään pistokkaani ja omat jalat vielä lisäksi. Eli toivokaamme, että niiden koko lähentelisi jo pian äidin jalan kokoa...


Kuvassa pistokkaat vielä tossujen sisällä.

Vahingosta viisastuu mutta ei rikastu, sanoo meidän isä!

5 kommenttia:

  1. Niinpä. Huovutus on aina arpapeliä. Nyt näyttävät hyviltä nuo töppöset, vaikka pistokkaat ovatkin vielä sisällä. Toivottavasti sopivat äidillesi. Minä en ole saanut vielä yksiäkään tossuja sopiviksi. Lapasia ja pipoja on kuitenkin onnistunut. Nythän oli uusimmassa Novitassa ne virkatut töppöset. Tekisi mieli kokeilla siitä uudesta vihreästä Huopasesta.

    VastaaPoista
  2. Tuo huopaneuleiden teko on sellaista arpapeliä. Erilaiset huovutettavat langat näköjään käyttäytyvät koneessa aivan eri tavalla. Mulla on tekeillä harmaasta Huopaseseta tossut sukulaissedälle. Ohje on Ullaneuleen sivulta: http://www.ullaneule.net/joulu05/ohjeet_huopatossut.htm
    Tein tuon mukaan ja lisäsin vähän pituutta, kun tulee miehelle. Enää ei voi kuin toivoa, että onnistuu. Ekat tossut pesin alkuun 40 asteessa ja sitten 60 asteessa. Mitäs muuten isäsi tykkäs joululahjatossuistaan?

    VastaaPoista
  3. SeijaP, jos et sinäkään ole saanut tehdyksi sopivia tossuja niin... apua! :) Novitan virkatut tossut menivät ohi, pitääpä selata lehti uudestaan.

    Tarjuska, minä olen huovuttanut aina vain 40 asteessa. Eilen kyllä pipon kanssa mietin, että tohtisiko sen laittaa 60:een... Isän tossut ovat aattoillasta alkaen olleet eteisen kenkätelineellä. Täs ny mitään tossuja ku ei ennenkään... :) Niin arvelinkin käyvän, mutta ehkä isä vielä tossujen ilon löytää! Minä kaipasin tossuja kovasti Inglesissä iltaisin.

    VastaaPoista
  4. Minä sain sopivat tossut itselle ja A:lle. Kummankin jalkaan venytetyt ja siinä hetken kuivahtaneet. Kuvia viimeisessä lokissani. Tuota hattua voisit koettaa uudelleen pyörittää samassa 40 asteen ohjelmassa. Väri sopii sulle niin kun nenä päähän.

    VastaaPoista
  5. Liinu, kun tein tossut Fritidsistä niin niistä tuli täsmälleen sopivat. Hassua, että Huopanen tosiaan kutistuu enemmän, vaikka lähtötilanne = neulotun tossun koko oli sama!

    Itsekin mietin vielä, heitänkö myssyn viidennen kerran koneeseen... Pitää katsoa. Kiitos, väristä tykkään minäkin! :)

    VastaaPoista