perjantai 22. joulukuuta 2006

Tähän voisi jäädä koukkuun!

Minulla on aivan upea "paras talvitakki". Löysin pari vuotta sitten kirppikseltä lähes käyttämättömän, uudesta villasta ja kamelinkarvasta (!) tehdyn villakangastakin, jossa on muuuuhkea turkiskaulus. Sitä olen käyttänyt mm. jouluisin kirkossa ja hautausmaalla.

Vaan takkiparassa on yksi vika. Se on pakkastakki. Kun lämpömittari huitelee +5 asteessa, niin takissa paistuu. Niinpä mietin, mitä ylle tänä jouluna. Uudenveroiseksi tuunattu punainen takkini on vähän liian räikeä (itse olen sitä mieltä, ettei Taivaan Isä katso mitä meillä on yllä kun menemme kirkkoon, mutta tiedän iäkkäiden sukulaisten katsovan...).

Toinen vaihtoehto oli ikivanha ja jo kulunut viininpunainen villakangastakki, joka on lämmin mutta ei kuuma. Kun eilen kävin tämän ketjun myymälässä, silmiini osui luumunväristä Fanny-lankaa. Ostinpa sitä kolme kerää ja lähes kaikki kuluikin, kun neuloin kaulukset ja kalvosimet. Aika kamalaa lankaa, puoleksi nylonia ja puoleksi akryylia, mutta asusteisiin sopii.

Minusta taitaa tulla kohta virallinen kaulustentekijä, olen ihastunut tähän tapaan saada vanhasta vaatteesta uuden veroinen...

Jaha, Blogger tinttailee eikä anna laittaa tähän kuvaa. Laitan sen sitten myöhemmin...

Edit 27.12. Blogger rupesi sitten kiltiksi joulun jälkeen... Parempi myöhään kuin... :)

6 kommenttia:

  1. Hei! Löysin blogisi vasta viime viikolla ja yritin silloin kommentoidakin, mutta jostain syystä kommentti ei tullut läpi vaikka kuinka yritin. Olisin vain kertonut, että kun olet kanssa pohojalaanen, niin kiinnostaisiko Seinäjoen seudun neuletapaamiset? Seuraava on ma 8.1. klo 18, tällä tietoa paikkana on Pizzeria Rafaellos Hyllykalliolla, ellei parempaa paikkaa löydy siihen mennessä.

    VastaaPoista
  2. Joo, Bloggeri on viime päivinä tinttaillut oikein urakalla. Nytkään ei tosiaan kuvan liittäminen postaukseen onnistu. :(

    Olen itse asiassa jossakin nähnyt maininnan noista neuletapaamisista... Kiinnostaisi kyllä! Mutta tyhmä kysymys: mitä siellä tehdään? Eli onko se periaatteessa "ompeluseura", kaikki tekevät omia töitään ja ihailevat toisten?

    VastaaPoista
  3. Joo, kaikki tekevät omia töitään ja tuodaan valmiita tai keskeneräisiä töitä näytille, samoin lankoja jos on jotain erikoisempia löytänyt. Sitten jutellaan siinä samalla kun tehdään. Kovin monimutkaista tehtävää ei kannata ottaa, menee sekaisin kun puhuu samalla. ;) Sitten on myös opastettu toisia kädestä pitäen, jos on joku uusi tai muuten vaan oudompi tekniikka jonka joku osaa ja joku toinen haluaisi oppia. Lehtiä ja kirjoja on myös tuotu näytille.
    Koska kokoonnutaan pizzeriassa, niin jotain syötävää ja/tai juotavaa on otettu aluksi ettei ihan maksamattomia asiakkaita olla. (ja mun on pakko syödä jotain kun tulen suoraan töistä päin)

    VastaaPoista
  4. Tulin toivottelemaan hyvää Joulua sinulle!!

    VastaaPoista
  5. Kuttu, minä laitan vakavaan harkintaan!!

    Eusu, ihanaa joulua!

    VastaaPoista