tiistai 10. joulukuuta 2013

Tuli nuttu ja tuli lapaset


Kameran tallentamien tietojen mukaan nämä villatakkikuvat olisi otettu 10. marraskuuta eli tasan kuukausi sitten. En vain ole saanut niitä tänne blogatuksi.

Loka-marraskuun taitteessa työmäärä kasvoi hirmuiseksi, kun yhtä aikaa viimeistelin historiaa ja valmistelin maakuntamuseon näyttelyä. Siinä samalla hoidin vs. tiedottajan tehtäviäni, enkä ollut vielä toipunut talven ja kevään Farmari-rasituksesta ja muista tämän vuoden huolista.

Niinpä töiden vihdoin viimein valmistuessa ja sijaistamani henkilön palatessa töihin loppuvuodeksi kroppani antoi periksi: minut valtasi niin mielipuolinen fyysinen väsymys, että olin kaksi viikkoa sairaslomalla ja käytännössä makasin koko ajan. Kyse ei ollut henkisestä uupumuksesta (vaikka toki sekin puoli väsynyt on), vaan yksinkertaisesti elimistö huusi lepoa.

Onneksi selvittiin vain fyysisellä levolla. Puolitoista viikkoa olen ollut töissä ja pääsin ottamaan vastaan valmistuneen kirjani. Ja itsenäisyyspäivästä asti olenkin sitten "oikealla" lomalla peräti loppiaiseen asti! Joskin tämä johtuu siitä, että työsuhteeni päättyy huhtikuun lopussa ja lomat on pidettävä ennen sitä, ei nyt surra. Tarvitsen kipeästi muuta ajateltavaa kuin työ.

Tämä siis selityksenä sille, miksi villatakkikuvat ovat maanneet kamerassa kuukauden (ja miksi ilmeeni kuvassa on niin surkea: väsy oli pahasti iskemässä). Neulaisin tämän takin syksyn maanisessa käsityöpuuskassani langasta, joka ei koskaan lopu... Kyllä, pidän Purosta, mutta kaipaisin jo toista sävyä! :)

Tein S-koon, koska ohjeen mukaan siihen jäljellä oleva lankamäärä juuri ja juuri olisi riittänyt. No, arvaatte varmaan, että yli jäi ärsyttävä 100 grammaa... Olisin voinut hyvin neuloa M:n. Mutta toisaalta, jos vielä saisin sen 15 kg pudotettua elopainostani, olisi kiva jos joku neule ei olisi yli-iso. :)

 Malli: Novita syksy 2009, ohje 50
Lanka: Novita Puro Revontuli, 450 g kokoon S (100 g vähemmän kuin ohjeessa)
Puikot: 6

En oikeasti tiedä, miten paljon tällaista napitonta, vyötä vaativaa neuletta tulee käytettyä, mutta sitä oli oikeasti hauska tehdä, kun sai seurata raidoituksen muodostumista.

Uupumustauon jälkeen olen taas palaamassa neuleiden ääreen huomatakseni, että punaisesta setistäni puuttuivat lapaset. Aioin luottaa rakkaaseen Aili-ohjeeseen, kun tämä kirjoneulemalli hyppäsi esiin Yhteishyvän sivuilta.

En yleensä neulo kirjoneuletta, koska se vaatisi enemmän tarkkuutta kuin minun ronskissa neuletavassani on. Näitä halusin kuitenkin kokeilla. Ja juu, kuvassa näkyy se toinenkin valmistunut "käsityö".Se ei ole tuo kynttilä eikä porokulho Ikea-valoineen eikä liinakaan. :)

Malli: Yhteishyvä / Novita: Perinteiset kirjoneulelapaset
Lanka: sekalaisia epämääräisyyksiä 90 g
Puikot: 2,5 mm

Kun halusin ohjeella (joka siis on tuon linkin takana) lähinnä harjoitella kirjoneuletta, kaivoin kaapista mitä-vain-sattuu-löytymään-lankajämiä. Löysin enemmän punaruskeaa kuin valkoista, joten tein ranneosat punaisella. Siltikin valkoinen loppui vasemman lapasen valmistuttua, joten oikeassa käytin kaksinkertaisena toista valkoista... 

Lanka oli ohjetta sen verran paksumpaa, että kokoon Kaisa tein vain kaksi mallikuviota, ja leveys on aivan liiallinen. Kuvio onnistui selkäpuolelle jotenkuten (vaikkei kastelukaan epätasaisuutta häivyttänyt), mutta huomaattehan, etten näytä teille kämmenpuolta!

Mutta tuli kokeiltua, ja pidin ohjeesta. Tätä voisi harkita tehtäväksi ihan oikein ja huolellakin.

9 kommenttia:

  1. Hienoa Kaisa, molemmat ovat tosi hienoja neuleita. Jospa minäkin kokeilisin kirjoneulelapasten tekoa.

    VastaaPoista
  2. OOOH mitä upeita neuleita ja kauniita värejä.

    VastaaPoista
  3. Niin Kaisa vaan tekee, mitä tahtoo! Kauniita ovat! Villaneuleet voi kevyesti prässätä tai mieluummin höyryttää. Tulevat vielä paljon kauniimmiksi.

    VastaaPoista
  4. Kaunis takki, Puro sopii takkiin ja takki Kaisalle!

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunis villatakki. Itse olen nyt innostunut sukista, teen kaksia sukkia eli neljää sukkaa vuorotellen ja varpaista varteen tyylillä ja kantapää viimeiseksi. Osallistuin jämäsukkalankajoulukalenteriin joten kun sitä ei voi kovin pitkälti tehdä piti olla välisukat, ne tulee Norosta joka on niiiiin ihanaa lankaa. Kaveri lainasi sukkakirjoja ja meinasin kokeille jotain salmiakkikuviota, en tiedä osaanko mutte kokeilen kestääkö hermo. Ihanaa joulunodotusta Kaisa Sinulle ja myös Samille ja karvaisille kavereille. Onnea myös kirjasta.t.ansku

    VastaaPoista
  6. Sulla on valmistunut Upeita neuleita vaikka kuinka monta, tämäkin takki on tosi hieno ja ihanan värikäs! Lapaset on hienot, tuollaiset vois kans joskus tehdä :)

    VastaaPoista