torstai 20. joulukuuta 2007

Enpä olisi itsestäni uskonut...

Vaikka olenkin (ehkä joidenkin mielestä valitettavasti ;) ohittanut sen iän, jossa joulun alla on oltava varmuuden vuoksi kiltti, jotakin vanhasta ajatuksesta on jäänyt. Joulu on jonkinlainen aikamittari: siihen mennessä pitäisi saada maailma jos ei valmiiksi, niin ainakin vähemmän epätäydelliseksi.

Minun kohdallani se merkitsi taas yhden ufon selättämistä.

Syksyllä Pikkumyy neuloi itselleen legginsit muokkaillen Garnstudion ohjetta. Jätin hänelle silloin kommentin, ettei minusta vaan olisi tuohon työhön - mutta olipas!

Aloitin nämä joskus syksyllä. Olivat kauan keskeneräisten korissa, vaan viikonloppuna pääsin vauhtiin ja eilen neuloin näitä jotain 5 h... Tänään sain valmiiksi.

Siis katsokaa ja kauhistukaa - sekä minun jalkojani että yritystä kuvata grafiitinharmaata työtä:


No joo, siis ylhäällä ja sivuissa on resoria (älkää kysykö miten sain toiseen lahkeeseen leveämmän resorin kuin toiseen????), muuten sileää.

Ohje: Garnstudio
Lanka: 7-veikka grafiitinharmaa, noin 350 g
Puikot: 4 mm pyöröt, lahkeita varten onnistuin saamaan 40-senttiset, hip hei!


Ovat ihan mielettömän lämpimät ja ns. iän aset, eli kestänevät aika monta talvea. Minähän palelen varsinkin leikellyistä reisistäni, niin että nämä eivät ole yhtään liikaa jos pakkasia joskus vielä tulee. Ihanaa kun on laittaa hameen alle jotakin oikeasti lämmintä. Koekäyttö tulee olemaan lauantaina museon puurojuhlassa!

Ja huomenna tässä blogissa joulusatu. On jo kirjoitettu ja kuvitettu, mutta halusin esitellä nämä arkiset pois alta. :)

5 kommenttia:

  1. Siis tosi mahtava homma tehdä villahousut! Luulen vaan, että itselleni niissä on karsea homma. Ihastelin joulumessuilla upeita raidallisia naisten sekä miesten villahousuja, tekivät koneella mittojen mukaan. Kyllä teki kovasti mieli,mutta hinnan takia jätin ostamatta. Jäi kaivelemaan...

    Hyvää joulun aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Upeat pöksyt, niissä on totisesti ollut kova työ! Minunkin tekisi mieli moisia, mutta en uskalla edes haaveilla noin suuritöisestä projektista ;o)

    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  3. Vau! Mäkin haluun! Uhkasin miehelle syksyllä tekeväni villahousut järkyttävän kirkasvärisistä langoista (löytyy kuva blogista, ainoa postaus "langat" tunnisteella) puna-vihreä-keltaraidalliset. Totuuden perää oli sen verran, että aina talvisin etenkin pyöräillessä ja monesti muutenkin ulkoillessa reisiä ja polvia paleltaa. Ehkä teen ensitalveksi legginsit vaikka Nallesta tai jostain. Vaikka harmaat kun nuo näyttää kivoilta.

    VastaaPoista