keskiviikko 12. syyskuuta 2007

Ihan mykistynyt

Olen viime viikot ollut erinäisistä syistä aika maassa, mikä on näkynyt bloggaustahdin hitaudessa ja kommentoimattomuudessa. Mutta viime päivinä olen huomannut, että tämä Blogistania on vielä mainettaankin parempi paikka. Tuntuu, että ihmiset aivan kuin tulevat "kotoa hakemaan": laittavat haasteita, jolloin tulee istuttua koneen ääreen ja blogattua, ja kaikin tavoin ilahduttavat muutenkin.

Tänään hain lankavaihto-pakettini postista. Olimme sopineet Tarjan kanssa, että lähetän hänelle Bambua ja Woolia ja saan tilalle Nalle Coloria. (Selvennyksenä taannoiseen valmiiksi raidoittuvien lankojen motkotukseeni: pidän kyllä pätkävärjätyistä langoista, ne ovat rehellisiä - kerästä näkee jo suunnilleen miltä neulepinta näyttää, eivätkä pätkävärjätyt huijaa kuten nuo raidoittuvat.)

Ihmettelin vähän, että miten isoja Nalle-keriä Tarjalla on, kun paketti oli niin iso. Mutta kun ei siellä ollut pelkkää Nallea... Oli toki nekin, mutta sitten pussillinen hyväskää ja iso nyytti jossa luki YLLÄTYSPUSSI.


Anteeksi taas kuvien laatu, pitäisi kai kuvata salamalla värien kustannuksellakin...

Yllätyspussin avattuani menin ihan sanattomaksi. Kaksi kerää irkunvihreää Mamboa, jota tässä joku aika sitten haaveilin ja toiveikkaana lankavaihtotoiveeksenikin esitin. Siis ihan ylimääräisesti!!!! Ja sitten nuo Nallet ja Sisua ja suklaata ja purkkaa ja iloinen kirje!!

Voi Tarja, olen ihan nolo oman surkean pienen pakettini kanssa... KIITOS sinulle!! Ja kiitos myös Jonskulaiselle, joka ilahdutti organisoimalla vaihdon!

3 kommenttia:

  1. Tosi kivan paketin sait!
    Mieli ollut maassa myös täälläpäin mutta kyllä se siitä. Istutaan ja neulotan niin eikös se siitä muutu paremmaksi.
    Toivottavasti voit jo paremmin!

    VastaaPoista
  2. Hei, tuota ponchoani olit kommentoinut niin laitoin vähän valmiin ponchon mittoja sinne näkyviin..mutta kun sinäkin oot niin pikkuinen niin sanoisin, että jos tuon teet, niin vähennä heti silmukoita helmineuleosiosta,se vähennys on helpoin tehdä eli pääsee kaikkein vähimmällä :) Ja sitä pituutta saa pois kaventamalla vähän tiheämmin, muutoin kavennuksia tein yhtäpaljon mitä ohjeessakin.

    VastaaPoista
  3. ihan mahtipaketin oot saanut! :) ps. et oo ainut synkän mielen kanssa, munkin oloa on latistanut tää syksyn alku. :/

    VastaaPoista