torstai 9. elokuuta 2012

Elää ja potkii - niin Kaisa kuin Sukkasato

Olin ihan varma, että ensimmäisen kerran Kerällä-blogin historiassa on väliin jäänyt kokonainen kuukausi ilman bloggaamista. En yhtään muistanut postaustani Marian kirjasta heinäkuussa!

En tiedä, onko siellä ruudun toisella puolella enää ketään, kun olen näin pitkään vaiennut. Alkukesä meni puskiessa hirmuisia työpäiviä, jotta saisin projektin sellaiseen pisteeseen, että voisin jäädä lomalle. Ja sitten olin lomalla, josta päätimme ottaa kaiken irti, kun ensi kesästä ei pätkätyöläinen tiedä. Nautimme juuri sopivasta kesäsäästä - neljän viikon aikana oli kolme sateista, viileää päivää, muuten oli +18-+23 astetta ja aurinkoa, välillä lämpimiä sadekuuroja. Kun ei ollut liian kuuma, pystyi tekemään asioita. Kuten pyöräilemään, mikä on minulle ihme, suuri ihme, ja kiitän taivaan Isää siitä. Ehkä jotkut teistä ovat seuranneet muitakin tekemisiäni tuolla Kurakauppalan puolella.

Nyt olen sitten aloittanut taas työt, ja kirjan valmistumisen määräaika lähestyy koko ajan. Syyskuun alussa Sami aloittaa opinnot ammattikorkeakoulussa. Tulossa on siis muutoksien syksy.


En ole neulonut silmukkaakaan kesäkuun alkupuolen jälkeen. En käynyt neuletapaamisissa, en KIPissä. (Langanostoahan pyrin välttämään muutenkin ja käyttämään jo olevia varastoja.) En ole blogannut enkä juuri kommentoinut muiden blogeja. Enkä ole ottanut siitä mitään stressiä! Tiedän, että neuleinto tulee, kun sen aika on. Sitten taas osallistutaan, blogataan, kommentoidaan ja nautitaan.


Juuri tuossa pari päivää sitten sanoin Samille, etten missään tapauksessa tänäkään vuonna jaksa vetää Sukkasatoa, ja että ehkä se jää nyt järjestämättä, kun ei kukaan ole perään kysellyt. Tänään sitten kyseltiin: Marelo kysyi, saako hän vetää Sukkasadon, kuten viime vuonnakin!

Arvatkaa mitä vastasin? :) Jos ette millään arvaa, niin käykää lukemassa täältä! Ja lähtekää mukaan, ilmoittautuminen on auki! Minä ehkä seuraan tätäkin sivusta - mutta ei oteta siitäkään stressiä. :)

9 kommenttia:

  1. Täällä ollaan! Minä menin muuten voittamaan sen Marian ihanan kirjan, kylläpä onnistikin. ;)

    Stressitöntä bloggaamista - se on parasta! Ja ettei tarvitse stressata käsitöiden tekemisestä tai tekemättömyydestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma voittamattomuus ei niin harmita, kun kirja päätyi hyvään kotiin! :)

      Poista
  2. Kivaa kuulls susta ja Sukkasadosta! Viime vuoden jätin väliin mut ehkäpä tänä vuonna... Jos osais ihan ilman suorituspaineita tikutella ja pitää vaan hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan rauhassa vaan! Eikös Sukkiksessa ollut joskus oma arvontakategoria niille, jotka eivät saaneet yhtään paria valmiiksi? :)

      Poista
  3. Kyllä täällä ollaan :) Ei aina jaksa. Nyt on täälläkin vaan oltu ja möllötetty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että ollaan - ja möllöttäminenkin on joskus niin kivaa! :)

      Poista
    2. Tosi on! Joskus vaan on pidettävä tauko.

      Poista
  4. Samanlaisin aatoksin :) Pikkuisen kyllä huolettaa, jos se neuleinnostus ei enää palaakaan...
    Ollaan oltu yhtä aikaa lomalla, mä en myöskään tunnista, että olis ollut huono tai sateinen kesä. Mä olen saanut ihan riittävästi aurinkoa, mutta vois sitä vieläkin ottaa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huolestuta, jos ei palaa niin myydään lankavarastot pois ja tullaan rikkaiksi! :)

      Kiva että olet samaa mieltä säästä. Minä en tahdo jaksaa sitä jatkuvaa valitusta silloin, kun oikeasti ei ole valittamisen aihetta. Sitten olisi, jos omat pellot tai kellari olisivat tulvineet...

      Poista