lauantai 9. kesäkuuta 2012

Ystävälle

Ystäväni täytti pyöreitä vuosia ja seikkaa ryhdytään juhlimaan asiaankuuluvasti juuri tällä hetkellä. Lahjaksi hän toivoi paljon myrnakuppeja ja aaltovaaseja - eiku oliko se nyt niin päin, että niitä ei toivottu - taisi olla. :)

Joka tapauksessa halusin muistaa ystävää jollakin, jonka eteen olen nähnyt vaivaa ja jota tehdessäni olen häntä ajatellut. Ensin mietin pitsihuivia, sitten idea jatkui villasukilla. Teemana kotikoivun lehvät, sillä ystäväni on selvinnyt monista mutkista muistaen aina, mist'on kotoosin.


Malli: Kiri
Lanka: Novita Rose Mohair, 150 g kokoon 80 cm x 135 cm
Puikot: 5 mm


Itse asiassa etsin kätköistäni vanhan kunnon Shettiksen ohjetta, mutta tulostenivaskasta osui käteeni tämä, jonka olen neulonut kerran huiviin ja kerran nuttuun. En muistanutkaan, kuinka nopea, helppo ja vaivaton neulottava Kiri on - vaikka kieltämättä kolmannessa kaaviossa silmukkamäärä alkoi jo hipoa kestävyyden rajoja! Novitan Rose Mohair osoittautui ihan kelpoperuslangaksi.




Kuvitelkaa, en ole tehnyt yhtään huivia yli vuoteen: jouduin miettimään, missä pingottaa täällä "uudessa" asunnossa! Vierassänky kun on petattu niin, ettei siihen huivia saa suoraan. Lopulta vierashuoneen matto ja pingotusvaijerit pelastivat tilanteen.



Malli: Saunasukat
Lanka: Regia Hand-dye Effect 60 g kokoon 39
Puikot: 2,25 mm


Regialla on meidän sukkaneulojien piirissä erinomainen maine, mutta Hand-dye Effect on neulottavana aivan sietämätöntä. Ensinnäkin sitä on neulottava pienillä puikoilla, jotta tulos ei lörpsähdä heti kättelyssä, ja toiseksi se on niin halkeilevaa ja takkuavaa, ettei ole tosikaan. Onneksi valmiina pintana neulos tuntuu käteen todella ihanalta, lähes kangasmaiselta. Toivottavasti se miellyttää myös sukkien saajaa.


Pitkästä aikaa pääsin neulomaan "kilpaa ajan kanssa", sukat ja huivi syntyivät parissa viikossa. Tämäkään ei riittänyt, vaan hoksasin tarvitsevani hihattoman unikkomekkoni kaveriksi itse juhliin nutun tänä arktisena alkukesänä.

Valitettavasti vain nuttu ei sitten lopulta istunut yhtään asuuni, ja jouduin turvautumaan ihan kaupan pashmina-huiviin - mutta siitä lisää myöhemmin.


9 kommenttia:

  1. Jo on hieno lahja ja kaunis, siinä todella kulkee ajatukset lahjansaajasta mukana kun neuloo noin kaunista huivia.
    Sukatkin ovat kauniit ja hyvä tietää tuon langan "takkuamisvika" että osaa valita toisenlaisen.

    VastaaPoista
  2. Kaunis lahja ja kaunis teksti! Ihana saada tuollainen ajatuksella tehty lahja!
    Samaa mieltä tuosta langasta!

    VastaaPoista
  3. Ihanat,ajatuksella tehdyt lahjat! Saaja oli varmasti tyytyväinen noin kauniista käsitöistä!

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis lahja...Lahjansaaja on varmasti mielissään ja tulee aina muistamaan keneltä on lahjan saanut:)

    VastaaPoista
  5. Ihania vihreitä juttuja, sukista tuli mieleen saniaisen lehdet. t. Raija

    VastaaPoista
  6. Kauniit huivi ja sukat!
    Päivänsankari oli varmaan otettu kauniista neuleista ja lämpimistä sanoistasi!

    (on vaikeita robotteja)

    VastaaPoista
  7. Ihanat lahjat olet tehnyt! Mistä tuota pingotusvaijeria saa?

    VastaaPoista