sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Niin paljon hyvää!

”Aikamoinen lintukoto”, Ninni tuhahti. ”Ei ihmiset oikeasti ole noin kilttejä.”
”On ne”, Anni sanoi lujasti. ”Suurin osa ihmisistä on oikeasti kilttejä. Mutta yleensä ne ilkeät pitää kovempaa ääntä. Neuleblogeissa kiltitkin saa suunvuoron."
~ Oikein nurin, s. 205 


Viikko sitten julkistin Suomen ensimmäisen neuleromaanin - tietysti neuleblogin kautta. "Markkinointi" tapahtui tässä postauksessa ja Facebook-päivityksessä sekä muutamien ystävien blogeissa. Edes juoniselostusta en laittanut tekstiin, kerroin vain, että puhutaan siinä langoista.


Ja jo nyt 46 ihmistä on lunastanut kirjan itselleen erilaisilla hyvillä teoilla. Uskomatonta. Tippa linssissä olen lukenut viestejänne, niin monenlaista hyvää olette tehneet! Erityisesti lämmittää se, että olette todella miettineet asiaa, esimerkiksi halunneet osallistua lukutaitokampanjaan tai kustantaa koulupuvun tarvitsevalle, "kun se tuntuu sopivan tähän teemaan".

Lupailin vähän "tilastoa" siitä, mikä hyväntekeväisyys erityisesti neulovia naisia kiinnostaa. Tässä siis tilanne ensimmäisen viikon jälkeen, tästä on ehkä iloa sellaiselle, joka vielä miettii miten lunastaisi kirjan. Edelleen kuitenkin jokainen toimii omantuntonsa mukaan!

Huom. osa teistä on osallistunut kahteen eri asiaan, jolloin olen laskenut saman ihmisen molempiin, siksi siis tilaston loppusumma on suurempi kuin tilaajien määrä.

  1. Hyväntekeväisyysneulontaa 14. Tämä ei liene kenellekään yllätys - ei se ollut minullekaan! :) Kohteet ovat sekä tempauksia että yksityisiä tarvitsevia.
  2. Erilaista vapaaehtoistyötä 10. Nykypäivänä on melkein vielä rahaakin suurempaa, jos antaa aikaansa. 
  3. Kirkon Ulkomaanapua 7. Näistä Naisten Pankki on saanut 4 lahjoitusta, ja kaksi Toisenlaista lahjaakin minulle on lähetetty.
  4. Unicef 4.
  5. Fida 3.
  6. Suomen Lähetysseura 2. 
  7. Vaaka ry 2.
  8. Verenluovutus 2. Vinks vinks, jos vielä mietit miten kirjan lunastaisit, tähän ei tarvita kuin vähän aikaa, ja saa vielä kahvit kaupan päälle! :)
  9. Ja näitä kaikkia on muistettu 1 kerran:
    • Ensi- ja turvakotien liitto
    • Laitetaan rakkaus kiertämään  (Facebook-tempaus, jolla on tarkoitus auttaa Samu mukaan leirikouluun)
    • Lastenklinikan kummit
    • Mannerheimin Lastensuojeluliitto (lankalahjoitus!)
    • Roosa nauha
    • SPR (muuta kuin verta)
    • Saksan Etiopia-keräys 
    • SOS-lapsikylä
    • Suomen pakolaisapu
    • WWF
Moni teistä on harmitellut viesteissään sitä, ettei käsikirjoitus mennyt läpi kustantajalla. Harmittaa se minuakin, uskokaa pois. Mutta kuten Intsu totesi: "Ajattele miten paljon hyvää se saa aikaan. Ehkä Taivaan Isä näki näin hyväksi ja siksi kustantajat eivät sitä julkaisseet." Jos joku oppii lukemaan tai saa päivän ruoka-annoksen tai muun avun hädässään vain siksi, että te haluatte lukea kirjan, ei sen suurempaa palkkiota olekaan.

9 kommenttia:

  1. Olen lukenut neuleromaaniasi nyt 9 luvun verran, ja kyllä se on aika koukuttavaa tekstiä, pitää vielä lukea vähän ja vielä vähän... ;) Tosin koneen ääressä lukeminen on ollut minulle viime päivinä hieman hankalaa, joten siitä syystä kirjan lukeminen ei ole vielä edistynyt tuon pidemmälle (ekologisista ja ekonomisista syistä en aio tulostaa ;) ). Eihän tuossa kirjassa ole samalla tavalla draamaa ja jännitystä, kuin monissa bestsellereissä, mutta sen lämminhenkisyys ja kotoisuus - ja tuttu aihe tietysti! - tuntuvat mukavilta, ihan kuin lukisi jotain tosi pitkää neuleblogin postausta. Koko ajan melkein odottaa, milloin siihen väliin pläjähtää kuva valmiista käsityöstä. ;) (hei, Kaisa, sillähän sinä olisit saanut elävöitettyä kirjaasi, kun olisit tehnyt itse ne samat neuleet kuin Annikin ja sitten vain kuvannut ne kirjaan, samoin kaikki lankaostokset! :D ) En tiedä sitten, miltä tuo kirja mahtaisi tuntua ei-neulojasta, mutta neulojaan se ainakin uppoaa ihan täysin. :)

    VastaaPoista
  2. Niitä kuvia muuten odotin minäkin! Totta kyllä, kuten MariJ sanoikin "kuin lukisi jotain tosi pitkää neuleblogin postausta."

    Mulla ei tullut muuten edes mieleen tuo verenluovutus, mutta sinne olisi tarkoitus nyt alkavalla viikolla suunnata, et menköön sekin tähän kirjan maksuun :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kaisa!!

    Kirja koukutti niin, että parissa päivässä kotitöiden ja lapsen viihdyttämisen lomassa luin koko kirjan. Ja neuloin sukkaa, tietysti.

    Tykkäsin!

    VastaaPoista
  4. Kirja on ollut todella koukuttava, olen nyt sivulla 175 :) Lukiessa tutuista asioista tulee jotenkin sellainen yhteenkuuluvuuden tunne ja päähenkilöön on todella helppo samaistua. Jännityksellä odotan mitä lopussa tapahtuu :)

    VastaaPoista
  5. Joka kuvitusta kaipaa, niin...

    - Annin ensimmäinen oikeinnurin-huivi esiteltiin Tuumooksia-blogissani syksyllä 2006, kun olin löytänyt neuleblogit mutten vielä perustanut omaa
    - salomoninsolmuhuivi täältä
    - pilalle mennyt huovutettu hattu täältä

    Eli kuten huonot kirjoittajat yleensä, ryöstöviljelen omaa elämääni! :D

    VastaaPoista
  6. Moi taas! :) Tulin vain kertomaan, että just puoli minuuttia sitten sain kirjasi loppuun. :) Olihan siinä sitten lopulta sitä draamaakin, kun vauhtiin päästiin. ;) En käsitä, miten ne kustantajat saattoivat vaatia tuohon vielä lisää ihmissuhdekiemuroita, eikös siinä nyt ollut yhdelle sankarittarelle tarpeeksi? Tykkäsin siis, mutta ehkä lukemista tosiaan helpotti, kun oli tuttu aihe ja pystyi kuvittelemaan Revontulet yms. silmiensä eteen. :)

    Milloin tulee jatko-osa? ;)

    VastaaPoista
  7. Just pistin kirjan tulostumaan, mies vähän ähkäisi kun sanoin että sivuja tulee 275, nyt juuri tulostin sitten pyytää lisää paperia. Kiitos Kaisa "lahjasta". terv. Lea P. Hesasta.

    VastaaPoista
  8. Minulla on iPad ja sillä oli hyvä lukea kirja, kun sen sai ladattua iBooksiin. :)

    Mielestäni kirja oli tosi hyvä ja toivoisin jatkoa, niikuin jo kirjailijalle sanoinkin. Tietysti osa on vähän sellaista sisäpiirihuumoria, kun alkaa hymyilyttää mm. tuttujen neulemallien kohdalla yms. Mutta kyllä tämä olisi mielestäni kirjanakin pärjännyt!

    VastaaPoista
  9. Ajattelin, etten ihan heti aloita lukemista, mut jotenkin tulin vilkaisseeksi alkua, ja nyt olen jo aika pitkällä... Onneksi on mummo kylässä auttamassa lastenhoidossa :)

    VastaaPoista