lauantai 2. lokakuuta 2010

Messuilla piipahdettu

Tänä viikonloppuna on Seinäjoella taas käsityömessut. Voi pojat, kun olen ollut iloinen siitä ettei ole viime vuosi - vaikka Suomen ensimmäinen neulebloggaajien messuosasto oli menestys, työmäärä täysin OTO ja ilman omaa rahaa oli kaataa alleen.

Tänä vuonna suunnittelimme Facebookissa Mikaelan kanssa, että järkättäisiin vapaamuotoinen tapaaminen messualueella tyyliin "ohjelma loppuu messulavalla silloin-ja-silloin, kokoonnutaan katsomossa sen jälkeen, omat kahvit mukaan". Mutta sitten aloin ajatella. Kun kerran olen joutunut työttömäksi, miksi menisin paikalle lauantaina, jolloin ihmiset kävelevät minun ylitseni, en pääse lähellekään myyntipöytiä ja tulen vain vihaiseksi? Menisimme messuille perjantaina.

Niinpä eilen sitten heti kymmenen jälkeen ilmaannuimme paikalle Samin kanssa. (Kyllä, minulla on mies, joka lähtee mielellään mukaan käsityömessuille!) Minulla oli työhaastattelu klo 12.30, joten ehdimme kiertää vajaat pari tuntia.

Ja kuulkaa, se riitti. Emme ottaneet leimaa käteen lähtiessä emmekä palanneet takaisin.

En tiedä, olinko yksinkertaisesti tympeällä päällä stressi-unettomuuden aiheuttaman väsymyksen vuoksi, vaikuttiko shoppailurahan kutistuminen työttömyyden myötä murto-osaan siitä mitä yleensä olisin käyttänyt, vai haittasiko se, että jouduin vilkuilemaan kelloa, etten "unohtaisi itseäni". Mutta messut oli tosiaan nähty parissa tunnissa.

Kotiin tultua totesimme, että kyllä syynä oli myös toisto. Nämä messut olivat mielestäni aika samat kuin viime vuonna. Tietenkään emme nuuskineet aivan tarkasti joka paikkaa, ja tietenkin on hyvä, että esimerkiksi osastojen paikat pysyvät vuodesta toiseen samana, jos etsii jotain tiettyä. Mutta oikein mitään uutta ei silmiin osunut. Ostimme melkeinpä vain sellaista, mikä oli viime vuonna todettu hyväksi, tai sitten sellaista, mikä jäi viime vuonna vaivaamaan. Lankaa en useinkaan osaa messuilta ostaa, koska niitä ostoksia haluan miettiä. Ja esimerkiksi Tapion osastolle vain vilkutimme, koska mieluummin menen sitten itse kauppaan shoppaamaan kaikessa rauhassa.

Tässä omat ostokseni:


Vasemmalla ylhäällä pussillinen Filttiinan huopasydämiä, vieressä Helena Hämäläisen keramiikkaiset kissakorvikset (viime vuonna en löytänyt koko Hämäläistä, vaikka vietin messuilla kolme päivää aamusta iltaan) ja keskellä kolme Maarit Ailion kankaalle painettua ihanaa kuvaa sekä niiden sievä pussi.

Tämän lisäksi ostin suukkoja (niitä mustan miehen :) ja lakritsaa. Ostimme myös "yhteisesti" parilta osastolta kynttilöitä (olemme kynttiläfaneja), inkiväärimarinoituja valkosipuleita ja teepussin alusen.

Alan huolestua itsestäni. Olen selvästi tulossa vanhaksi.

7 kommenttia:

  1. Mie haluan tuollaisille messuille! Tilillä peräti 7 senttiä:D!

    Maija

    VastaaPoista
  2. Olin vähän kauemmin kuin te. Kävin kutomassa seurakunnan kaulaliinaan pari raitaa. Mutta muuten oli pian katsottu!
    Tapasin sentään tänään muutaman tutun!

    VastaaPoista
  3. Kiinnostavaa. Siinä idea minulle: täytyy ruveta käymään käsityömessuilla.

    Onko ensimmäisessä Betty-linkissä virhe vai miksi en päässyt sinne? Toisen linkin kautta onnistui.

    VastaaPoista
  4. Maija, hassuinta oli se, ettei oikein mikään jäänyt edes vaivaamaan... :) Tai siis oikeasti olisin tietysti halunnut ihania pellavavaatteita ja muuta, mutta niihin ei TOD nyt ole varaa.

    Malli, yllättävän paljon tuttuja näin minäkin, vaikka oli perjantai!

    Broken Star, oli tosiaan ekassa bettylinkissä Bloggerin tekemä tyypillinen lisäys. Nyt linkki toimii.

    VastaaPoista
  5. Ittellä ei messuilta jäänyt yhtäänmitään käteen. 2½ tuntia jaksoin pyöriä siälä. Samaa miältä olen tuosta toistamisesta.

    VastaaPoista
  6. Minusta käsityömessuilla pitäisi olla enemmän tarvikkeita ja vähemmän valmiita tuotteita. Ne kuuluisivat paremminkin lahjatavaramessuille tms.

    VastaaPoista
  7. Olin Pikkumatamin kanssa Sieviläisten retkellä messuilla Seinäjoella, kun ensin oli käyty Kauhavan Kangasaitan markkinoilla. Kyllä nuo messut ja markkinat toistaa itseään.Josefiina ja Pikkumatami kyllä sai ostoksia itselleen. Mutta liikaa messuilla on nykyisin pienteollista ei-suomalaista tuotetta. Toisaalta käsityöläiset on uloshinnoilteltu. Jos oheistuotteita ym ei olisi niin messut olisi liian kalliit järjestää.Tuttuja en tavannut :-(
    hyvää syksyä sinulle

    VastaaPoista