sunnuntai 29. elokuuta 2010

Ne on sukat

On tietysti positiivista, että olen taas innostunut neulomaan. Mutta joskus voisi niitä valmiita tietysti blogatakin... :P

Ilmoittautuminen Sukkasatoon on päättynyt, mukana on tänä vuonna 263 sadonkorjaajaa + emo. Kaikissa kolmessa alablogissa käy jo aikamoinen huiske, kun porukka esittäytyy toisilleen. Varsinainen sadonkorjuuaikahan on perinteisesti 1.9.-31.10.


Sukkasadon lähestyvä alkaminen sai emonkin vihdoin ryhdistäytymään. Nämä polvisukat valmistuivat varmaan jo kuukausi sitten, mutta ovat siitä pitäen maanneet sohvan käsinojalla. Tarkoitus kun on tehdä vielä toiset vastaavat, ja nämä ovat mallina siitä, missä kohtaa aloitan sääriosan kavennukset.

Malli: omien paksujen säärten ja pikkuisten jalkaterien mukaan, alussa silmukkamäärä 64 ja terässä 40 (jalan koko 35)
Puikot: 4 mm
Lanka: Seiskaveikan jättiraita, 150 g

Lankaa oli sen verran naftisti, että vasemman sukan kärjen neuloin jollakin pinkillä jämällä. Seuraavat jättiraitasukat aionkin aloittaa 60 tai jopa 56 silmukalla, koska näiden varret ovat vähän löysät.

Malli muisti minua palkinnolla. Kiitos!


Tässä kuuluu kertoa itsestään seitsemän totuutta, kun ensin on jakanut palkinnon eteenpäin seitsemälle bloggaajalle. Muistelen joskus vastanneeni tähän käsityönäkökulmasta, joten tulkoon tässä nyt sitä muutakin elämää.


  1. Otin mieheni sukunimen, kun avioiduimme.
  2. Vaikka se ei ilmeisesti ole muodikasta, uskon täsmälleen niin kuin minulle on lapsesta asti luterilaista kristinoppia opetettu.
  3. Sairastan harvinaista luustosairautta, osteogenesis imperfectaa, minkä yksi oire on vain 142-senttinen varteni.
  4. Etsin epätoivoisesti töitä, koska yli kaksi vuotta kestänyt sijaisuuteni on päättymässä. 
  5. Kukaan ei vain halua ottaa minua töihin, joten tässä taitaa jäädä Sukkasadolle vähän liiaksikin aikaa.
  6. Päätin 14-vuotiaana, että minusta tulee historiantutkija, ja se koulutus ja työkokemus minulla on, mutta lisäksi minulla on työkokemusta matkailu-, markkinointi- ja graafisen suunnittelun alalta.
  7. Tänään tulee tasan neljä vuotta siitä, kun aloitin ensimmäisen blogini - Kerällä seurasi sitten joskus lokakuussa 2006.
Tehän tiedätte, etten minä laita mitään eteenpäin, mutta että nämä saa poimia joka tahtoo!

8 kommenttia:

  1. Tuollaiset sukat on minunkin saatava, ovat niin ihku ihanat!

    Onnittelut 4v bloggaajalle!

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon 4-vuotiaalle! Hienot sukat, itse en vain ole tykästynyt tuohon jättiraitaan, minulla siihen joutuisi rinnalle jokin yksivärinen jolla sotkisin nuo leveät raidat.
    terv. Lea P

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat!
    Toivottavasti saat töitä ettei mene liian sukkaiseksi elämä..
    Onnea bloggailuun =)

    VastaaPoista
  4. Voi kun ihanat sukat ja vielä polveen asti. Tuollaiset kyllä on tehtävä.
    Olen vielä uusi blogin omistaja ja havahduin vasta nyt, että sukkasatoa kerätään. Mukaan ei taida päästä matti myöhaiset, vai pääseekö?

    VastaaPoista
  5. Ounou, miulla meni sukkasadon ilmoittautuminen sairastellessa kokonaan ohi, vaikka näyttää siltä, että juuri tänä vuonna sukkasatoa olisi tuloillaan. HARMI! Pitäkäähän tuntemattomien sotilaiden sukkia kuitenkin esillä. Voisin vaikka palkita yhden kyseiseen tempaukseen eniten neuloneen.

    VastaaPoista
  6. Niin ja juuri eilen hyppäsi minun puikoilta ihan samasta langasta tilaussukat ihan saman mittaisinakin :)

    VastaaPoista