sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Väliaikatietoa Lankurista

Hei... onkohan siellä enää ketään? :)

Neulominen on jäänyt välillä tässä ihan kokonaan, samoin blogien seuraaminen ja Kerä-paran päivittäminen. Kesäpusero on kesken, saa nähdä minkä vuoden juhannukseksi valmistuu! :D Haluan kuitenkin, että sekä neulominen että bloggaaminen pysyvät kivoina harrastuksina, enkä siksi ota paineita. Uskon myös siihen, että useimmat teistä käyvät Kerällä Blogilistan tai jonkin syötteenlukijan kautta ja että näette kyllä, kun olen päivittänyt.

Lankuri-ohjelmaa Sami on tässä välillä koko ajan työstänyt. Nyt on löytynyt kohtuuhintainen ja kohtuunopeuksinen palvelin, joten ohjelma toimii ihan ok. Minä olen koekaniinina naputellut sisään lankojani ja testaillut kaikkia mahdollisia toimintoja. Ja kotikriitikko voi olla raaka... Mutta tällä hetkellä ohjelma alkaa jo vaikuttaa erittäin hyvältä ja toimivalta. Valmiiksihan se ei varmasti koskaan tule, koska jossakin vaiheessa pyydettävät koekäyttäjät ja sitten myöhemmin "varsinaiset" käyttäjät tod näk keksivät paljonkin kehittämisideoita.

Minulla alkaa kuitenkin loma torstaina, ja Sami jättää silloin Lankurinkin kesätauolle. Niin että sen suhteen palataan sitten syksymmällä - mutta halusin vain tulla kertomaan, että tulossa se on.

Ja ehkä mulla täällä esitellään joskus joku neulekin... :)


6 kommenttia:

  1. Täällä ollaan! Omakin päivittäminen on harventunut kummasti kun on ollut töissä kauhea stressi. Nyt aion lomailla.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla sinunkin kuulumisia välillä.Blogisi on seurattavien listallani, joten saan aina viestin kun päivität sitä.
    Hyvää kesää Sinulle ja Samille!

    VastaaPoista
  3. Minä ainakin odotan Lankurin valmistumista tosi innolla, vaikka vasta eilen siitä kuulinkin!

    VastaaPoista
  4. käyräänhän sitä kurkkimassa aina välillä että mitä tänne kuuluu. ei kait päivittäminen pakollista ole, silloin kun itestä tuntuu. myöhän ollaan vain vieraalijoota. Tuumoooksiskin kävisin jos pääsisin.
    nauti lomasta :)

    VastaaPoista
  5. Kiva, että taas päivitit. Minä kurkkailen tänne pari kertaa päivässä, vähintään. Mulla ei ole mitään blogeja seurannassa, vain suosikeissa.
    Hyvää kesälomaa!

    VastaaPoista
  6. Kyllä täälä käyn säännällisesti tai sitte blogilistan kautta ku nään että oot päivittäny. Ei me sua hylätä. Kaipa se on aika monella niin että kesällä ei oo niin innostusta blogata. Syksyllä alakaa taas langat ja blogit kiinnostaa, joten ei huolta. :)

    VastaaPoista