keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Let's pingotetaan!

Kauan, kauan sitten sairaslomalla ollessani kerroin täällä blogissa, että olin tilannut SecretWoolista pingotussetin ja lupasin kertoa kokemuksia. Näin kauan olette saaneet odottaa, koska - ei ole ollut mitään pingotettavaa! Minähän pingotan yleensä vain huivit, neuletakkien ym. osat höyrytän.

Vihdoin tässä keväällä innostuin tekemään huiveja. Niitä sitten kertyikin käsityökoriin, kunnes vihdoin ja viimein otin itseäni niskasta ja laitoin pyykkikoneen villaohjelman käyntiin. Pääsyy pingotuksen viivästymiseen oli se, että joulun jälkeen Sami kantoi tekokuusen säkeissä ja koristeet laatikoissa mökille vierassängyn päälle, koska niitä olisi ollut karmea raahata yksin vinttiin, eikä minusta olisi ollut mitään apua siinä asiassa. Luulin sängyn olevan aivan kaaoksessa, mutta kun eilen menin vihdoin sitä tyhjentämään, nostelin tavarat lattialle puolessa minuutissa. Nih.

Joten meillä pingotettiin! Tässä nyt ensiksi onneton kuva siitä pingotussetistä - sitähän on mahdoton kuvata niin, että kaikki näkyisi ja kaikesta saisi selvän. Settiin kuuluu muutamia varsin joustavia pingotusvaijereita muiden kuin suorien kappaleiden pingottamiseen, nippu vähän joustavia vaijereita niiden suorien kappaleiden pingotukseen (nämä kaikki noin puolen metrin mittaisia), pitkä tuumamitoitettu mittakeppi, pussillinen nuppineulansijaisia ja varsin yksityiskohtainen englanninkielinen ohje.


Pakko sanoa heti, että minulla oli kai vähän väärä käsitys näistä vaijereista. Kuvittelin niiden olevan niin jäykkiä ja toisiinsa kiinnitettävissä, että huivi pysyy pingottuneena, vaikka sitä ei neulaisi kiinni alustaan. Näin asia ei ole, vaan vaijerit on kiinnitettävä yhtä lailla patjaan tai vastaavaan. Tässä keränlopuista neulomani kaksi pientä Shettistä mallina.

Malli: Shetland Triangle kirjasta Wrap Style
Lanka: Evillan keränloppuja noin 50 g + 50 g
Puikot: 5 mm


Vaijerit siis pujotellaan huivin kaikkien reunasilmukoiden läpi. Varsinkin pitkällä sivulla siinä oli niin kova homma, että ainakin minun hutiloivalla pingotustavallani nuppineulat ovat helpompia. Näihin pikkuhuiveihin vaijeri riitti, mutta isomman leveyteen tarvittiin kaksi. Voi olla, että vielä tykästynkin vaijerien käyttöön, mutta ihan varauksettomasti en settiin ihastunut. Oli silti hauska testata sitä!


Tässä alimmaisessa kuvassa nyt myös vihdoin se suunnittelemani Basilika-huivi, ihan ensimmäinen kappale. Tämän jälkeen testineulojinani ovat olleet SeijaP, Inkeri ja Mammutti (linkeistä pääsee kurkkaamaan heidän huivejaan). Idea on siis lähtöisin Basilika-neuletakista, ja lupa idean varastamiseen takin suunnitelleelta Lotalta. Ohje on tulossa tänne Kerälle, kunhan saan sieltä karsittua suurimmat mokaukset... :)

9 kommenttia:

  1. Toi Basilika on todella ihanan näköinen huivi:)

    VastaaPoista
  2. Kaunis Basilika. Reunus on hurmaava.
    Minä tykästyin pingotussettiin ikihyviksi.

    VastaaPoista
  3. Basilika on minustakin kaunis huivi! :) Kiva, kun saadaan ohjekin, kiitos jo etukäteen!

    Ja kiitos tuon pingotussetin käyttökokeilun raportista. Nyt minun ei tarvitse sitä ostaa vain todetakseni, ettei se ole parempi kuin minun vanha tapani.

    VastaaPoista
  4. Kaunis huivi tuo basilika. Ei muuta ku ohojetta rustaamaan.
    Pingotus ei oo kyllä maaliman mukavinta hommaa ainakaan musta. Mutta teen sen kyllä yleensä aika äkkiä, että sais neuleen "etteenpäin" eli käyttöön.
    Hyvvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  5. Hei Kaisa, mistä sähköpostiosoitteesta voisin kysellä, josko saisin lukea Tuumooksia edelleen - ja perustella toiveeni :)?

    VastaaPoista
  6. Ihastuttava huivi. Erityisesti silmääni miellyttää tuo reunus Joskus ehdoitin että sinun tulisi liittää romaaniisi neuleohje ja nyt olet sellaisen saanut aikaiseksi. Miten lie löydämmekö ohjeen joskus tulevaisuudessa blogisi lisäksi myös kirjastasi.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kiitos kehuista - ja hauskaa, että mielipiteitä on monia myös pingotussetin suhteen! :)

    Adoptiomatka, sähköpostini löytyy tuollä sivun yläosassa olevan "Tarkastele koko profiilia" -linkin kautta.

    Megi, iiks, enpäs muistanutkaan tuota. Hm... :)

    VastaaPoista