tiistai 16. maaliskuuta 2010

En olisi ikinä uskonut itsestäni, en ikinä!

Olen aina ollut vähän huono kampanjoissa - innostun kun innostun, mutta en välttämättä silloin kun pitäisi, enkä toisaalta tykkää tehdä mitään mitä pitäisi. Sukkasatoa vedän, mutta esimerkiksi viime syksynä varsinainen sukkabuumi iski vasta sairaslomalla. Etiopiaan olen saanut aikaan vasta kolme nuttua, vaikka käsittääkseni niitä kerätään yhä. Ja näin poispäin.

Aiemmin tuolla kerroinkin, että minua suorastaan pelotti tämä halki maan leviävä sytomyssykampanja. Enhän minä osaa virkata!! Ja kuinka sitten löysin Matleenan erinomaisen ohjeen ja kappas vaan, osasinkin.

Ja nyt minä olen ihan oikeasti halkeamaisillani ylpeydestä. Saanko esitellä: 30 kpl sytomyssyjä. Kaisan ihan oikeasti omin käsin virkkaamia.




Minulle on vuosien mittaan kertynyt aika paljon ns. kesälankoja, joista en kuitenkaan ole paljon mitään tehnyt. Niille tuli nyt loistokasta käyttöä. Ainoastaan pussista keltaista ale-bambulankaa en luopunut, siitä syntyy itselle jotakin kesäistä. Mutta muut langat sain aika tehokkaasti käytettyä.

Tässä vielä perhekuvassa kaikki myssyt: Kulutus 1 kg sekalaisia puuvilla- ja bambulankoja 30 myssyyn koukuilla 3½ tai 4 mm. Yhden myssyn tein Novitan bambu-villasekoitelangasta, yhdessä on paksua vanhaa puuvillalankaa, joissakin vähän kovempaa lankaa. Mutta oletan että ihmiset saavat itse valita ja sovittaa myssynsä ja ottaa sellaisen, jonka materiaali miellyttää. Koot ovat kohtuuisoja ja arvioituja, eivät kaikki sentään omaan isoon päähäni mahtuvia, koska minulla on paljon tukkaa ja yritin asettua sellaisen ihmisen asemaan jolla ei sitä ole.

Hassuinta oli, että jäin ihan koukkuun näihin myssyihin! 25 kpl syntyi kuin leikiten, yksi yhden Frostin tai kahden NCIS-jakson aikana. Sitten alkoi vähän tökkiä, osittain siksi, että kaikki kivat testilangat loppuivat ja viimeiset myssyt piti kaikki tehdä tuosta samasta violetista. Mutta sisulla tein 30 kpl valmiiksi. Muistinhan sanoa, että tein näitä 30 kpl?? :D





Viikonloppuna maakuntalehden Muru-liitteessä oli muuten tuttuja naamoja. Etukannessa sytomyssyjä, sisällä sivun kuva Mallista virkkaamassa myssyä ja sitten tämä juttu. Kuva suurenee klikkaamalla, yrittäkää saada tekstistä selvä! Jos ette saa, Malli on ollut kiva ja kopioinut tekstiosuuden tänne.

Kuvassa Malli ja Sipi tekevät myssyjä. Hienosti mukaan oli otettu myös Flikan vetämä Vaasan sairaalan kampanja.

Nyt on hyvä olo, oikeasti. Tuntuu, että olen edes murusen verran saanut maksettua takaisin sitä velkaa, johon jäin teidän kaikkien myötätunnosta tämän talven aikana.

24 kommenttia:

  1. Vautsi Kaisa! Mieletön suoritus. Nythän sitten jo virkkaatkin siitä keltaisesta itsellesi kesä neuleen. Kun kerran osaat!

    VastaaPoista
  2. Aivan loistavaa Kaisa!! Hyvään tarkoitukseen kun menee, tulee tietenkin itsellekin hyvä mieli :) Pitäisi minunkin... Vielä varmaan ehtii...

    VastaaPoista
  3. Voi hyvä tavaton, mikä määrä ja lyhyessä ajassa ja niiin kauniita!!!!
    Hienoa!!!

    VastaaPoista
  4. Voi Kaisa, mikä mahtava kasa myssyjä! Ihan silmät vettyivät liikutuksesta, kun katselin tuota komeaa kasaa! Siinä on myssy monelle tarvitsijalle. Virtuaalihali sinulle vielä! :)

    VastaaPoista
  5. Oletpa ahkeroinut! Valtava kasa myssyjä ja hyvään tarkoitukseen.

    VastaaPoista
  6. Ohhoh! 30 myssyä. Mahtava suoritus kerrassaan. Mulla sama ongelma etten ossaa virkata, mutta kait sitä ptäs kokkeilla ku joku muuki on oppnu. Ja jos sais vielä aikaa lissää jostain.

    VastaaPoista
  7. Uskomaton suoritus! Ihania myssyjä kaikki ;)

    VastaaPoista
  8. Wautsi, ootpa sä ollut ahkera! Oli tosiaan kiva juttu Murussa, ja kiva, että Vaasankin kampanja mainittiin.

    VastaaPoista
  9. Ohhoh!
    Mikä määrä myssyjä! Ihan uskomatonta!

    VastaaPoista
  10. Ihanko totta 30? Oliko se 30?
    HYVÄ Kaisa!!!

    VastaaPoista
  11. Voi mahoton, mikä määrä myssyjä! Luin ainakin kolme kertaa, ennen kuin määrä meni ymmärrykseen, tosin olenhan hidas hämäläinen. Upea suoritus!
    Mitenkähän mä saisin virkkausputken auki? Se ensimmäinen virkkauksella aloitettu myssy tuskin koskaan valmistuu, onneksi kokeilin kutomalla ja nehän sentään valmiiksi äkkiä sain.
    Kauniita kevätpäiviä Sinulle!

    VastaaPoista
  12. Herranjestas!!! :D Ei voi muuta kuin nostaa myssyä moiselle suoritukselle! :) Nimimerkillä 4 sytomyssyä virkattuna itsellä... vasta.

    VastaaPoista
  13. Upeaa Kaisa!
    Minulla on vasta ensimmäinen ja ainoa valmis, enkä sitäkään ole saanut vielä postiin.

    VastaaPoista
  14. No kyllä olet nopea, jee! Ihanaa! Miten sä oletkin noin nopea?!!

    VastaaPoista
  15. Jestas sentään. Kylläpäs olet ehtinyt. Ja tosi kauniita.

    VastaaPoista
  16. Niinpä, kun jotain haluaa saada aikaiseksi niin sitähän saa. Onnittelut urakan suorituksesta. t. Lea P

    VastaaPoista
  17. Ihanaa tuoteliaisuutta :) . Ihastelen myös myssyjen värejä ja miten kauniilta nuo kukkakoristeet näyttävät.

    VastaaPoista
  18. WautsiWau! Miten tämä postaus on mennyt multa ohi? Vaikka tulee blogini etusivulle.
    Valtavan kasa myssyjä Kaisalta, joka osaa virkata! Ja kauniita! Olen lähetellyt toimittajalle, kuvaajalle ja tuottajalle postia, miten sen jutun saa blogeihin laittaa. Kaipa se pitää kuvata, kun pallottelevat niitä viesteja siellä.

    VastaaPoista
  19. Kertakaikkiaan hieno suoritus Kaisa!! Itse en ikinä jaksaisi kuin yhden virkata..tosin en ole sitäkään tehnyt. Upeaa, että on monia, jotka innostuvat ja ennenkaikkea toteuttavat myös...

    t. Marion

    VastaaPoista