lauantai 20. kesäkuuta 2009

Tuloksia tautivuoteelta

Vaiskai soitti ja kysyi, onko juhannuksen jälkeistä elämää. Vastasin ettei ole. Takana nimittäin kaksi päivää kammottavassa yskä-kurkkukivussa, onneksi tänään kumpikaan ei ole niin paha kuin eilen. Huomenna väännän kyllä itseni töihin, liikaa makaamista ja kuiskailuja (kun ääni ei kulje) ja varovaista mehunjuontia (sattuu) ja Scarpettaa - kun ei jaksa tehdä edes käsitöitä!

Mutta jotakin kauan sitten valmistunutta. Joskus viime vuonna innostuin tilaamaan Tapiolta muun ohella tukkupakkauksen Hjertegarn Blend Bamboota, joka on syönyt soijaa ja bambua. Jostakin syystä tilasin lankaa siniharmaana enkä vaaleanpunaisena - pitkään jatkunut vaaleanpunainen kauteni oli muka niin totaalisesti ohi.

Lanka tuli, enkä oikein tiennyt mitä siitä tehdä. Väri kun ei puhutellut yhtään. Nyt käyttäisin vaaleanpunaista taas mielelläni...

Innostuin vihdoin kun näin Modassa Beigen pitsijakun ohjeen. Tiheys kun mielestäni täsmäsi ihan ok tähän lankaan.


Oli aika rasittavaa neuloa hihasta kohti selkää, vaikka pitsineuleet itsessään olivatkin kivat. Koko ajan olin vähän epävarma siitä, tuleeko tästä sittenkään oikeankokoinen. Sanoinkin, että jos on liian pieni, anoppi saa tämän, ja jos on liian iso, äiti saa tämän.

Jakku valmistui, oli kerran ylläni ja osoittautui ehkä oikean kokoiseksi - pitkä kyllä kuin mikä - mutta muuten ei tyyliltään yhtään minulle sopivaksi. Niinpä vein sen äidille, kun piipahdimme vanhempieni luona juhannuksena. Hämärät kuvat nappasin yhtäkkiä keittiön ovella.

Lanka: Hjertegarn Blend Bamboo siniharmaa, 375 g kokoon L/XL
Puikot: 3,5 mm
Malli: Beige pitsijakku (nro 15) Modasta 3/09
Muuta: Siis ihan kiva malli, mutta en oikein käsitä miksi selkään pitää tehdä noin leveä kaistale ainaoikeaa - ja miksi sen tein. Olisin voinut jatkaa pitsiä. No, jos äiti tykkää, niin eiköhän se riitä!

Juhannukseksi valmistui myös se virkkaus, jossa tikkuajat minua keskiviikkona neuletapaamisessa epätoivoisesti opastivat. Kuva vain jäi vielä ottamatta, kun piti juhannusaattona vaihtaa vielä paksumpaan villaan (ja silti tauti iski). Totesinkin, että onneksi Suomessa on kesä - koska muulloin minä pitäisin niitä muhkeita neuleita, joita talvisin teen! Talvellahan edes sisätiloissa on lämmin... ;)

4 kommenttia:

  1. Kaunista pitsiä, mutta kieltämättä tuota ainaoikeaa on paljon. Mutta pääasia, että saaja tykkää! :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis ja ilmava jakku, hieno!
    Ja onnea (nyt vasta, kun en aiemmin ole huomannu toivottaa) tärkeän päivämäärän valitsemisen johdosta :)

    VastaaPoista
  3. Hetkiä Heimolassa blogista löysin linkin tänne sun blogiin ja olin lentää ahterilleni, kun huomasin, että olet Jalsjärveltä! Minä olen sieltä kotoisin ja sinne on aina vähän ikävä. En nyt ainakaan kuvastasi osannut päätellä, että tunnenko sinut. Mutta kuitenkin, oli kiva löytää blogisi!

    VastaaPoista