lauantai 6. kesäkuuta 2009

Anteeksi haamuilu,

kävin täällä muuttamassa blogipohjan kolmipalstaiseksi ja lisäämässä Keisarin uudet vaatteet -blogista uuden sivupohjan. Neuleaiheisia sinne vielä odottelen...

Täällä on näännytty vaalipainajaisessa (jouduin siis sairaustapauksen vuoksi kylmiltäni keskusvaalilautakunnan sihteeriksi eurovaalien ajaksi), joskin mielenterveyden vuoksi yritetty vähän neuloakin. Ehkä joskus taas jotain valmista.

Mutta sen verran voin kertoa, että eräs unelma on toteutumassa. Olen kadehtien lukenut ihmisistä, joilla on harrastehuone tai askarteluhuone tai lankahuone. Nyt on minullakin!

Täältä löytyy tarkempaa tietoa, mutta lyhyesti sanottuna vuokrasimme asuntomme viereisen 40 neliön kaksion harrastehuoneeksemme, eli Samin soittojutuille ja minun käsitöilleni. Vuokra on hyvin edullinen, koska asunnossa ei ole pesutiloja, pieni vessa vain, ja vuokralaiset ovat tahtoneet olla lyhytaikaista asuntoa tarvitsevia opiskelijoita. Nyt kämppä on ollut pitkään ihan tyhjillään, joten omistajat totesivat meidän pienen mutta säännöllisen vuokramme olevan parempi vaihtoehto.

Kalusteita vielä uupuu, mutta silti mieli on iloinen: langat ovat vihdoin komerossa eivätkä epämääräisissä pussukoissa, joita on yritetty tunkea enemmän tai vähemmän esteettisesti ympäri koko huushollin! Samalla saan kodinhoitohuoneen, jossa silityslauta ja -rauta ovat aina valmiina, ja jonne aion sijoittaa äidin luovuttaman mankelin.

Täällä asunnossa tuntuu kumman väljältä, kun lankani ovat jo muuttaneet... :)

6 kommenttia:

  1. Oi, ihana varmasti tuo harrastehuone :)

    VastaaPoista
  2. UPEAA! Onneksi olkoon! Arvaappa, miltä näyttää kateudesta vihreä Mammutti... Meille muutti entisten kankaiden (ihan vaan muutama hassu kaapillinen) kaveriksi perjantaina ihan vähän kankaita, mut huomenna olen menossa hakemaan ehkä jopa säkkikaupalla kankaita... Eikä hajuakaan, mihin kaiken sijoittas.
    Hyvää viikon alkua ja vaalipainajaisesta toipumista!

    VastaaPoista
  3. Tuollainen harrastehuone mullakin on unelmissa. Teillä kävi mäihä kun vierestä löytyi sopiva tila siihen. Kiva blogitausta muuten, napithan viittaavat käsitöihin.

    VastaaPoista
  4. Vau, onnea langoille uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
  5. Siis mitä. Ei oo reilua. Meillä uus talo viittä vaille valamis ja hyvä että sain sinne ompelupaikan. Langat mennee kyllä yhteen kaappiin, mutta oishan se huone kiva. No ei vaan hienoa että on tämmönen mahollisuus jollakin ees. Mä oon ihan tyytyväinen tämän hetken tilanteeseenkin. :)

    VastaaPoista