torstai 26. maaliskuuta 2009

Retropöllööt on ihan kuutamolla

Pohjanmaalla käytetään nimitystä mettäpöllöö ihmisestä, jonka käytöksessä ja sydämen sivistyksessä on toivomisen varaa. Välillä minä koin olevani mettäpöllöö tämän projektin parissa... Pahoittelen heti alkuun kuvalaatua: luulin olevani fiksu, kun kuvotin itseni aamuauringossa, mutta osuinkin sitten hölmösti sivuun kattolampusta, ja näitä piti käsitellä...


No niin, ohje on siis Blogistaniaa valloittanut Kate Daviesin Owls. Tuntuu, että jokainen neuloja tekee tästä oman versionsa, ja niin halusin tehdä minäkin. Ensiksi tietysti muutin ohjeen takiksi - minä en juuri villapuseroita käytä, koska vaihtolämpöisenä puen ja riisun jatkuvasti.

Koska eräät muutkin olivat jo keksineet takin, halusin lisää omaa juttua tähän. Halpa-Hallista hamstraamani keltainen Mambo sai siis olla kuutamoinen pohjaväri, mutta itse pöllööt päätin tehdä Hätävaarasta jääneestä ruskeasta Mambosta. (Kun neuloin näitä kahta väriä rinnan, huomasin, että se ruskea on tosiaan paljon karkeampaa kuin keltainen!) Ei ehkä fiksuin mahdollinen idea neuloa palmikkoa ja kirjoneuletta yhtä aikaa minun taidoillani... Tuloksena kuitenkin hauskan seitkytlukulainen värimaailma.


Ohjeessa varoitettiin, että malli on tiukka. Ja minä olen pullea.

Aluksi ajattelin, että lisään suurimpaan eli XL-kokoon silmukoita - mutta sitten totesin, etten omista 6,5 mm pyöröjä muuten kuin KnitPickseinä, ja jälleen en tohtinut luottaa niiden kestävyyteen painavassa työssä. Päädyin siis neulomaan resorit 6-millisillä ja muun takin 8-millisillä puikoilla. Tuloksena oli vaate, joka ei ole milliäkään liian iso. Siis ehkä mun kannattaisi tosissaan alkaa vartioida tuota painoa, ettei se vaan pääse laskemaan... eiku miten se meni...

Pöllöistä jätin kaksi riviä vartalosta neulomatta, kun pelkäsin, että ruskea Mambo loppuu. Arvannette, että sitä jäi ärsyttävä nyssykkä. Pelkäsin myös, että kaarrokeosasta tulee liian korkea - kissinmaarit, ensimmäinen kaulusversio oli laaja kuin Pohjanmaan lakeus. Ei kun purkamaan ja huimasti lisää kavennuksia. Tällä hetkellä tuntuu vähän siltä, että kannattaisi purkaa vielä kerran ja neuloa pari lyhennettyä kerrosta enemmän niskaan... Sitäpaitsi nyt kaulus on niin tiukka, ettei ylin nappi mene kiinni. No, ei se mitään, ei mulla muutenkaan ollut nappeja tarpeeksi, ja yksi niistäkin lensi jo ensimmäisen käyttöpäivän jälkeen eteisen lattialle! :D

Ohje: Kate Daviesin Owls
Lanka: Novita Mambo keltainen 500 g ja ruskea 100 g kokoon XL (huom. puikkokoko)
Puikot: 6 mm ja 8 mm
Napit: Varsinaiset napit ovat kirppislöytö. Niitä on 7 ja napinreikiä 9 - mutta koska siis kaulus ei kuitenkaan menisi kiinni, jätin ylimmän napinreiän ilman nappia ja alimman samoin. Ei tämä mikään linnanjuhla-asu ole muutenkaan. Pöllöjen silmät ovat luonnonvalkoiset eivätkä keltaiset, vaikka kuva niin väittää. Muistin, että minulla on grossi käsityömessuilta ostettuja nappeja - siitä pöydästä, jossa myydään kaikkea vanhaa käsityökamaa, tiedättehän - ja sain kuin sainkin samanlaiset silmät 19:lle pöllöölle.
Muuta: En ole vielä päättänyt, onko tämä kamala vai ihana. Hämmästyttävästi onnistuin sijoittamaan vartalomuotoilut siihen kohtaan jossa vartalossani on havaittavissa lievähköä muotoilua. Niskaosa tuntuu vähän matalalta ja koko takki keväthuumassa liian kuumalta, mutta muuten ihan mukavalta.


Tämä oli takuulla kuluneen talven viimeinen paksu neule. Jopa Mambo alkoi jo tökkiä... Kesken on sukkaa ja huivia, ja kovasti tekisi mieli aloittaa jo kesäisiä neuleita. Niska parkani on erityisesti sitä mieltä.

19 kommenttia:

  1. Ei ole yhtään pöllömpi takki,vaan upea ja ihana kaikkine pöllöineen! Niin komea!
    Mettäpöllöö,joo niinhän sitä sanotaan,enpä ollut enää muistanutkaan koko sanaa,kun en ole aikoihin kuullut. On kamalaa jos murteet häviää ja sanonnat.Mun tytär on opettanut Etelä-Suomessa omalle pikkutytöllen vähän pohjalaisuutta. Mun äiti joskus tapas sanoa,kun jotain päivitteli "voi lyökää ny akat reitehen":D Joo tyttären parivuotiaalle pikkulikalle kun sanoi sillätavoin,niin hän kädellä heti lämäytti reiteensä:D

    VastaaPoista
  2. Hieno, upea ja todella persoonallinen :-). Upeaa työtä!!!

    VastaaPoista
  3. Mainio idea tuo kaksivärisyys -tykkään!

    VastaaPoista
  4. Tämähän on aivan ihana!!!

    VastaaPoista
  5. Tosi makee lyyssi!
    Persoonallinen vaate kertakaikkiaan, onnittelen käsillätekijää.
    Sinä se saat aikaan kaikenlaista, toiset tässä vaan haaveiloo..
    Ei ole paljon muuta esitellä kun villasukkia, erilaisia ja erikokoisia. Nyt kutominen alkaa tökkiä, ompelu ja virkkaus ja muu näpräys kiehtovat keväällä ja kesällä, mutta kun syksy taas saa, niin sitten puikot kilajaa! runoilee Tuula

    VastaaPoista
  6. Kiva kaksivärinen versio ja hauskat ristisilmäpöölöt. :o) Oikke mukava!

    VastaaPoista
  7. Hieno takki ja ihania silmät ristissä olevia pöllöjä! Eihän ne vaan ole nauttineet jotain muutakin kuin kansalaisluottamusta...

    VastaaPoista
  8. Tosi hauska neule!
    Sä olet tosi ahkera neuloja, kateellisena ihailen kun joka viikko tulee jotain valmista ja minä olen yhtä sukkaa tikutellut ties kuinka kauan...

    VastaaPoista
  9. Wau!! Mikä takki ja 19 pöllöä vierivieressä. Ei voi muuta kuin ihaalla! Mäki oon mettäpöllöö ja asunuki mettäkyläs, mutt oikeesti pöllö kuvaa viisautta ;)

    VastaaPoista
  10. Hauskapa tuli sun kaksvärisestä takista!
    Itselläni on myös tuo ohje jemmassa :)

    VastaaPoista
  11. Hieno idea tehdä kaksivärinen versio pöllöistä! Minusta takkisi on kiva, sanotpa itse sitten mitä tykkäät. ;) Minulla pöllöt ovat vielä pelkkänä haaveena ja nähtäväksi jää, lennähtävätkö koskaan puikoilleni. ;D

    VastaaPoista
  12. Ihana, niin hervottoman kaisamainen versio pöllötakista!! Sää oot sitten ihanan luova!
    Vau!

    Hyvää viikonloppua kans!

    VastaaPoista
  13. Ihana! Niin ihana!
    Tuo ohje on jemmattuna, nyt tuli hirveä pakko päästä tekemään sitä.

    VastaaPoista
  14. Onpas ihania ja taas kerran erilaisia pöllöjä! :D Oikein sai hymy korviin!

    VastaaPoista
  15. Tosi kiva!
    Meillä päin muuten en ole koskaan kuullut sanaa mettäpöllöö, meillä se on mettäpöyröö..

    VastaaPoista
  16. Waude! Sinä se uskallat! Minulla pettäisi rohkeus.

    VastaaPoista