lauantai 14. maaliskuuta 2009

Minäkin kuulun joukkoon!

Jalasjärvi oli tässä runsaat puoli vuotta ilman minkään sortin sekatavarakauppaa. Vihdoin maaliskuun alussa Halpa-Halli avasi. Kyllä helpottaa, kun tietää mistä saa ostaa soppakauhoja ja sukkia ja aluspaitoja!

Tänään kävimme penkomassa ensimmäisen kerran niin, ettemme ostaneet samalla ruokaa tms. välttämätöntä. Minä lähdin kotoa heti aikomuksena ostaa kauppa tyhjäksi Mamboista. Meidän mielenilmauksemme kun ei ole ilmeisesti hetkauttanut Novitaa mihinkään suuntaan - ainakin Neulomossa vain lakonisesti todettiin, että kiva kun olette aktiviisia, mutta Mambo loppuu. En ole saanut edes vastausta kirjattuna lähettämääni adressiin ja saatekirjeeseen!

No, en minä tyhjäksi lopulta hyllyjä ostanut. Mutta keltaista Mamboa lähti mukaan kilo. Ja sitten tuo ihqus tuossa keskellä. Sami nauroi sille, mutta kun sanoin että kaikilla muillakin on, nyökkäsi hyväksyvästi. (Kyllä mä sen itte siis maksoin, eikä mun tartte lupaa ostoksiini kysellä - Sami vaan ei aina tiedä mikä on neulojalle elintärkeää, vaikka neulojan ihannemies kaikin puolin yleensä onkin. :)

Anturajärven lähimaastossa oleileville tiedoksi, että Halppiksen lankapuoli on aika vaatimaton. Toisaalta on hauskaa, että sinne on ilmeisesti tyhjätty vanhaa varastoa - Mambojen lisäksi löytyy Ainoakin! :) Muuten valikoima on seiskaveikkoja, Nalleja, Malibua, Samosta (alle 2 € / kerä!), Luxus Cottonia, Kotiväkeä ja Virkkauslankaa. Ei siis Cottonin lisäksi muita uutuuksia. Sitähän en tiedä, josko vaihtavat valikoiman lennossa puuvillaiseen nyt keväällä.

Sylvi on nappeja ja vuoria vaille valmis, uskokaa tai älkää! Napit haimme alakerran Lykky-Lutista matkalla Halppikseen, joten nyt pitäisi ommella ne. Vuoritusta varten minulla on oma patentti, jonka toimivuudesta en mene takuuseen, mutta sittenpä näette! Katsotaan, saisiko jo huomenna kuvia.

8 kommenttia:

  1. Voi kun ihania ostoksia:)
    tuo muki on niin hauska!Tottakai se pitää neulojalla olla!;)
    Halpa-Hallissa on ihan ok hinnat langoissa.(moniin muihin verrattuna...)Välillä mies on joutunu tuomaan lankoja,jos on lähistöllä käynyt;).Ei sitä kuulemma enää niin hävetä lanka-ostoksilla käynti.Tottunut..;)

    VastaaPoista
  2. Miullakin on, hyvin maistuu aamukahvit siitä. Täällä päin ei taida noita Halpa-Halleja olla, onkohan samaa konsernia Tokmannin kanssa.

    VastaaPoista
  3. Halpa-Hallissa on kyllä monet Novitat edullisia, mutta uutuuksista ei sinne kaikkia tule. Ja esim. Woolia ei ole heillä ollenkaan. Joskus jättävät jostakin langasta kokonaisen kauden tilaamatta hyllyihinsä, esim. Mambosta ei tullut koskaan viime kevään värejä. Jostain syystä Halppiksesta ei kauheasti noita lankoja ostella ainakaan täällä meillä, eli meidän Halppiksesta (= meidän lähikauppa, josta ostamme myös ruokamme) löytyy edelleen kevään 2006 värikartan Malibuja... ;)

    VastaaPoista
  4. Mielenkiinnolla odotan tuota Sylviä. Olenkohan ainut jolla ei ole vielä "Kutojamukia". Meidän Halviksessa en ole sitä nähnyt. Pitänee piakkoin hankkia, ettei vain käy niin että lopettavat ja jään ilman.

    VastaaPoista
  5. Halpa-Hallissa on myös omia lankoja, toisinaan. Mitä se Mambo maksoi?
    Pupu-mukit on meidän halpiksesta loppuneet, en ole kysynyt, miksi. Jokaisella se PITÄÄ olla!
    Pian se Sylvi on sitten näytillä! Neulomoon jo kirjoitin, ettei ihan kaikkea tarvi laittaa klikkauksen päähän,niinkuin se kissi jahtaa lankakeriä:)

    VastaaPoista
  6. Mä en ole saanut kommentteja lähtemään, mutta nyt on Jaakko armeijasta lomalla ja lupasi auttaa koneen kanssa.
    Perjataina menin työasioissa kaksi kertaa Tapion kaupan ohitse ja kyllä kirpaisi. Eilen sitten piti hakea lohtulankaa meidän kylän halpakaupasta. Mukavaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
  7. Täälläkin odotetaan Sylvin valmistumista ihan erityisesti. Mini-ihmisenä en osaa edes haaveilla omasta Sylvistä, joten mielenkiinnolla odotan sinun toteutustasi! Toivottavasti sen saisi nähdä ihan livenäkin neuletapaamisessa joskus...

    VastaaPoista
  8. Toisinaan on kyllä ihan kiva juttu, että Halpiksesta löytää "vanhoja" lankoja (oispa täällä meidänkin halpparissa Ainoa). Meinaan kun on useimmiten tällanen myöhäisheränny, ja alkaa tikuttaa jostain pari vuotta vanhasta ohjeesta - eihän niitä lankoja tai värejä tietty sit enää mistään saa (paitti säkällä just Halpiksesta).

    VastaaPoista