sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Kun yksi savotta päättyy niin toinen alkaa

Kiitos ihanista hamekommenteista! Olen otettu. Vakuutan, että hame oli helppo tehdä - neljä suoraa saumaa... :)

Sukkasato päättyi virallisesti kuun vaihteessa, mutta olen antanut osallistujille bloggausaikaa ainakin tähän päivään asti. Äsken laskin tähänastisen saldon, ja kaikkineen kahden kuukauden aikana on neulottu erilaisia "käpälänlämmittimiä" 566 paria, kuvitelkaa! Keskimäärin noin 5 paria per osallistuja, meitähän oli yli sata. Olen ihan häkeltynyt. Minähän siis arvelin että jos parikymmentä sukkailijaa saan mukaan... :)

Näistä sukkia on 488 paria, joista Venäjä-keräykseen on lähtenyt 7 paria ja Lämmitä pikkuvarpaat -keräykseen venäläisiin lastenkoteihin peräti 68 paria (muistaakseni tavoite heillä oli kerätä 160 paria, niin että runsas kolmannes tuli sukkasatolaisten puikoilta). Venäjä-keräyshän jatkuu toistaiseksi, niin että sinne voi mielellään edelleen neuloa sukkia. Samoin lasten sukkia ja muuta vaatetta kaivataan kipeästi monessa hyväntekeväisyystempauksessa. Tekevälle riittää työtä, vilkuilkaapa sillä silmällä joulupatoja, joulupuita ym. keräyksiä!

Itse olen jo sukkailusta siirtynyt ennemmin tuonne lapastelun suuntaan. Muutenkin joulun läheisyys muistuttelee itsestään, tänään Samin sohvapöytä näytti tältä:



Ei kuulkaa ole enää pitkä siihen kun joulukortit pitää kirjoittaa - ja eräillä kun on kunnianhimoinen tavoite myös tehdä ne! Koska 3d-korttien teossa rankinta on leikkaaminen, nipsuttelin päivällä aika kasan kuvia valmiiksi ja pakkasin ne mini-minigrip-pusseihin. Nyt tarvitsee vain liimailla. Samin järkyttyneeseen kysymykseen vastauksena laskin, että tuossa taitaa olla vajaat 30 kuvaa... Vasen enkelivihko on Hetan ja oikea kynttilävihko Craftnetshopin mallistoa.

Juu, kyllä vähän tuntui käsissä...

5 kommenttia:

  1. Oltiinpa me tosi ahkeria sukanneulojia. Kiitos sinulle vieläkin emännöinnistä! Kivaa oli!
    Ihanan lämpimän oloinen tuo hame tuolla edellisessä postauksessa. Sopii sinulle hyvin! Upea!

    VastaaPoista
  2. joo, niin pitäs alottaa korttien kanssa kohtapuoliin...tarvikkeita on kyllä ja jotain ideoitakin on jemmassa, kun viime vuonna kävi niin nolosti etten saanutkaan kortteja tehtyä vaan jouduin laitttaa ostokortit..

    VastaaPoista
  3. mullakin on noissa pusseissa leikatut ja leikkaamattomat 3d kuvat ja ne sitten on laatikossa. Mut yksi ongelma mulla on siihen, sillä pussit on aikast halpoja ja niin tulee hommattuu hieman liian paljon. Mitä ulla varmaan voi toista sataa pussia olla laatikossa jo :)

    VastaaPoista
  4. Kiva hame sinulla tuolla! Minä en uskaltaisi.

    VastaaPoista