perjantai 5. lokakuuta 2007

Kun on messut niin on messut, ota akka toinenkin hahtuvakiekko

Edit lopussa.

Seinäjoella on tänä viikonloppuna käsityömessut, mikäli joku ei vielä tiedä!! :D

Olen täällä muutaman kerran jo maininnutkin, että myös Kauhavan Kangas-Aitta on menossa mukana. Eilen, tänään ja huomenna me käsityöklubilaiset olemme paikalla "työnäytöksiä" antamassa. Lainausmerkit viittaavat lähinnä eiliseen minun ja Intsun osuuteen... Jostakin syystä meistä tuo juhlallinen sana "työnäytös" tuntui vähän koomiselta! :D


Eilen kello kahdeksan ei Kangas-Aitassa kuulemma ollut näin rauhallista kuin kuvassa, vaan väkeä tulvi sisään niin että pihtipielet notkuivat. Kun me menimme yhden aikaan paikalle, tilanne oli rauhoittunut, eikä ruuhkaa enää kaupan puolelle iltapäivän aikana syntynytkään. Poistomyynnissä tilanne saattoi olla toinen...

Niin, mitä me sitten teimme? Minä kudoin sukkaa ja Intsu teki roseeta. Vasemmalla näkyy töitämme esillä. Kiitos Jaanalle kuvan ottamisesta!

Tänään ryysin sitten itse messupaikalle. Varasin aikaa matkaan liiaksikin, niin että jo varttia vailla kymmenen värjöttelin yhä kasvavan naisjoukon kanssa Areenan ulko-ovella. Kun rohkea järjestysmies tasan kymmeneltä tuli avaamaan ovet ihmistulvaa uhmaten, pujahdin messujen ensimmäisenä vieraana sisään C-ovesta! ;D

Oli ihana kierrellä ensimmäinen tunti aivan rauhassa, ilman että kukaan käveli päälle tai että piti raivata kyynärpäillä tie pöytien luo. Kuvittelin että ensin vain teen kierroksen ja vasta sitten rupean ostamaan, mutta toisin kävi - puolessavälissä ensimmäistä kierrosta huomasin jo kaivavani kukkaroa esiin... Yhdentoista jälkeen alkoi syntyä tungosta, ja kun yhdeltä poistuin, ruuhka oli jo melkoinen.

Viime vuonna valittelin sitä, että messuilla myytiin enimmäkseen valmiita tuotteita. Nyt oli tilanne parantunut (?), lankaa ja tarpeita löytyi useilta osastoilta. Tällä kertaa jätin sivuun ne kaupat, joihin pääsen muutenkin, ja yritin ostaa sellaista mitä ehkä en ihan joka päivä löydä. Lisäksi hamstrasin ilmaiseksi ideoita niin että lampaille riittäisi ruokaa...

Anteeksi kuvien pimeys, väsy on! ;D Ja anteeksi etten kuvannut alpakoita - siis niitä eläimiä... Olivat herttaisia!

Ensimmäisenä mukaan tarttui 3d-kuvia sekä lumihiutaletarroja (tuo joka näyttää kuvassa valkoiselta kaistaleelta).


Joka vuosi olen himoinnut itselleni messuilta harsopellavavaatteita, mutta joka vuosi tyrmäävä hinta on saanut minut toisiin ajatuksiin. Nyt fiksu firma oli keksinyt myydä kangasta ja ohjetta hyvin kohtuulliseen hintaan! Kun nainen ei osaa päättää kumpaa väriä mieluisista ottaisi, hän ottaa molemmat...


Parempaa kuvaa en saanut vaikka kuinka yritin... Isonkyrön Villavintti myi Pirtin kehräämön hahtuvaa, jota piti saada kahta väriä - minä kun en ainakaan tiedä, että näitä liukuvärjättyjä saisi kovin läheltä mistään (sitäkään en tiennyt, että ne kuuluvat Villavintin valikoimiin). Huovutusvilla tulee eräiden tossujen koristeluun.



Johanneksen kanssa piti tietenkin tehdä kauppoja! Viime vuonna ostin vyyhdin pellavillavaa, josta tein sittemmin Sophien. Nyt ostin kaksi vyyhteä, jos näistä vaikka jotain ylle...



Vuorelmalla myytiin muutamaa kokoa bambupyöröjä puoleen hintaan. Nämä toivottavasti kestävät paremmin kuin eBayn...


Myös Tapiolla oli oma osasto! Olen kuullut miehen uskomattomasta muistista ja nyt sen koin itse. Kesän retkellämme kyselin häneltä maitolankaa, josta olin kuullut puhuttavan, mutta sitä ei ollut. Nyt minut nähdessään Tapio heti tervehti ystävällisesti ja esitteli kyseisen langan!! Suolainen hinta valitettavasti jätti sen minun puolestani myyntikoriin. Dropsin Alpacaa lähti jatkoksi kahdelle jo omistamalleni, joista suunnittelen huivia. Pehmoista Schoeller & Stahlin mohairia en voinut vastustaa - kotona huomasin että se on 90 % akryylia, mutta jos siitä jonkin huivin väsäisi...



Lopuksi puolirikollista toimintaa. Minna Immosen Edit! Maarit Ailio on taiteilija!! tuotteiden pöydässä myytiin mm. kangaspaloja, joille kuvia oli painettu. Olin kuitenkin ehtinyt jo ostaa liimaa, jolla kuvia saa kopioiduksi kankaalle. Ostin siis vain kortteja ja aion testata, miten kuva siirtyy...

Ihana oli messupäivä. Oli aikaa kulkea ja katsella, tapasin monta tuttua (puolet Tikkuajista taisi olla paikalla juuri tänään!) ja olen iloinen kaikesta löytämästäni. Toivottavasti teillä, joilla kokemus on vielä edessä, on yhtä mukavaa! (Ai mitäkö työtön syö loppukuun? Kaurapuuro on terveellistä... ;)

8 kommenttia:

  1. Paljonpa löysit sinäkin messuilta..Nuo harsopellavat on ihania (ihan vaan vähän kateellisena täällä niitä katselen :)

    VastaaPoista
  2. Voi, pitääkö ihan oikeasti nukkua yö ja ajaa Sjoelle asti.... Ei millään malttaisi ;)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaapa kivalta sinun messupäiväsi ;)
    Itse odottelen innolla Tampereen messuja :)

    VastaaPoista
  4. Ihania ostoksi olet tehnyt!

    VastaaPoista
  5. Voi vitsit, mitä kaikkea ihanaa! Onneksi Seinäjoki on riittävän kaukana Turusta, ettei tule langettua (olen siis mukana Langattomassa lokakuussa...).

    VastaaPoista
  6. Kivoja ostoksia! Ostin Turun messuilta tytön huoneeseen julisteena tuon ihan metsäprinsessan ja sen tekijä oli ainakin Maarit Ailio? Eli menikö tuossa nimi pieleen, vai ovatko nuo muut Minna Immosen? Anteeksi, kun puutun. Immosen jututkin on ihania ja samantyylisiäkin, nämä myös!

    VastaaPoista
  7. Siis ihanan metsäprinsessan...

    VastaaPoista
  8. oi mitä kaikkea kivaa sulla tarttui messuilta mukaan! harmi kun jäi väliin nuo messut ikean reissun takia, mutta tampereelle sitten.. :)
    ps. liimaa jolla saa kopioitua kuvia? siis, oikeesti? voiko sellanen toimia..mielenkiinnolla odotan kokeilujasi. :)

    VastaaPoista