maanantai 20. elokuuta 2007

Kaiken se kestää...

Ihan ensimmäiseksi lämmin kiitos Helmikselle, jolta sain tämän:


Parhaiden blogiystävien (huom. monikko!) kunniamaininnan haluan jakaa eteenpäin teille kaikille jotka täällä käytte. Blogistania on täynnä toinen toistaan mukavampia ja avuliaampia ihmisiä. Kiitos että olette olemassa!

Tänään on Samin nimipäivä, ja sopivasti valmistuivat hänelle "ihmesukat". Istuin nimittäin keväällä keskussairaalan odotushuoneessa ja neuloin, kuinkas muuten. Eräs toinen potilas, setäihminen, oli kovin kiinnostunut työstäni. Hän kertoi, että oli aikanaan kärsinyt känsistä jaloissa ja saanut eräältä mummolta "ihmesukat". Ne oli neulottu aidosta pässinpökkimästä, jossa oli vielä lampaan rasva tallella. Kun setä oli pari viikkoa sukkia pitänyt, känsät olivat hävinneet eikä uusia tullut.

Kiinnostuin kertomuksesta. Olen saanut lahjaksi kaksi vyyhteä juuri tuollaista aitoa pässinpökkimää, ja Samin varpaassa kiukuttelee silloin tällöin vihainen känsä. Niinpä päätin testata perimätiedon todenperäisyyden ja neuloa hänelle sukat, jotka siis valmistuivat sopivasti nimipäivälahjaksi.

Koska Sami kävelee paljon, ja koska tiesin kuka sukkien reiät joutuisi parsimaan ;) päätin elämäni ensimmäisen kerran tehdä vahvistetun kantapään lisäksi myös vahvistetun pohjan. Idea on Hannaliinin, joka on sellaisia tehnyt. Ensimmäinen yritys piti purkaa, kun en osannut tehdä kyllin löysiä silmukoita ja sukasta tuli tiukka. Tämä on jo parempi, joskin tyhjänä sukasta tulee yhä hassu koukkunokka:


Toivon mukaan kuitenin pysyvät jalassa sitten, kun villasukkien aika koittaa...


Tuon pitäisi kestää!


Kaikenlaisia kivoja tempauksia on taas alullaan. 10 % pudotusta harkitsen vielä - tekisi hyvää varsinkin neulojalle itselleen mutta myös lankavarastolle. Totuus on kuitenkin, että itse en halua mennä vaakaan, ja lankavarastoni juuri järjestin enkä millään jaksaisi pempottaa sitä uudelleen punnitusta varten... Mutta kuten sanoin, harkitsemme! :)

Myös Virkkausringin HuPo-tempaus vähän kiinnostaa. Mutta koska kyseessä on se minulle-ei-niin-mieluisa virkkaaminen, taidan jättää väliin...

Mistä tulikin mieleeni: onko missään meneillään jalka-tempausta? Siis sellaista, jossa tehtäisiin sukkia ja tossuja? Kun itse aion hyödyntää ale-Fritidsejäni huopatöppösinä pukinkonttiin, ja kun näköjään noita sukkiakin syntyy lähes liukuhihnalta, niin olisi hauska tempaista niiden merkeissä. Kiinnostaako jotakuta?

6 kommenttia:

  1. Joo, minua kiinnostaa! Tänä vuonna on tullut tehtyä 19 sukkaparia(just laskin)...ja joululahjat on vasta suunnitteilla...että eiköhän tässä taas ala sukkatehdas pyöriä...jos joku tempaus tulee, voisin lähteä mukaan.

    VastaaPoista
  2. Minuakin kiinnostaisi sukkajutut :) Nautin ihan täysillä sukkien tekemisestä tällä hetkellä, ja olen alkanut jo pukinkonttiinkin niitä tikuttelemaan.

    VastaaPoista
  3. Sukkia laitetaan edelleen Kansan Raamattuseuran kautta Venäjän vankiloihin.

    Teen siitä oman päivityksen blogiini.

    VastaaPoista
  4. Täällä kanssa sukkaintoilija!! Joululahjoiksi pitäisi tehdä vielä monen monta paria... Ja Venäjä-keräys kiinnostaa myös kovasti.
    Toivottavasti tuo vahvistettu pohja Samin sukissa toimii - minun mieheni käveli puhki myös ne vahvistetut pohjat vähän yli kuukaudessa... Mutta ennätys on tainnut olla 2 viikkoa, joten ehkä se jotain auttoi...

    VastaaPoista
  5. Tee silke-tweedistä pitsihuivi, niin kuin muutamissa blogeissa on ollut. Minä totesin langan mahdottomaksi palmikoihin (ehkä en vain ole tarpeeksi hyvä neulomaan).

    Minäkin kiinnostuin sukkakeräyksestä, lähinnä siksi, että minulla on pussillinen pienten lasten sukkia jouten (äitini neulomia pojilleni, mutta pieneksi käyneitä käyttämättä jääneitä)

    VastaaPoista
  6. Minuakin kiinnostaisi sukkatempaus :)
    Pitää tehdä monet sukat jouluksi ja noin siitä tulisi vieläkin mukavampaa !

    VastaaPoista