torstai 16. elokuuta 2007

Nuorta lempeä

Torstai ei ollut jännittävä päivä pelkästään meille tikkuajille, vaan sillä oli kauaskantoisia seurauksia.

Muistattehan Einarin, antiikkinalleni? Einari on viettänyt vuosikaudet poikamieselämää olohuoneen vanhan arkun päällä yhdessä Vikki-koiran, pietarilaissyntyisen laulajapupu Boris Puptshkinin, moshaavan rokkipupu El Bunnyn ja huovutetun ketun kanssa. Tänä keväänä Marja-Leena kuitenkin paljasti, että hänellä voisi olla Einarille sopiva morsian.

Suureksi harmiksi monta neuletapaamista meni ohi niin, ettei meillä Einarin kanssa ollut mahdollisuutta osallistua niihin. Mutta vihdoin Tapion kauppa -retken yhteydessä järjestettyyn pääsimme. Einari oli edellisiltana hivenen hermostunut. Vaikka se on rauhallinen nalle eikä ole elänyt mitenkään villiä elämää, se oli päässyt sinkkuna ollessaan hivenen pörhistymään. Harja siis käpälään, turkki sileäksi ja jussinpaita ojennukseen...

Koska epäilin Einarin jaksamista lankakaupassa, jätin sen Seinäjoelle odottaman retkemme ajaksi. Onerva-nallen sain kyllä tavata jo Päntäneellä. Tulevana anoppina olin kovasti jännittynyt minäkin, mutta Onerva osoittautui herttaiseksi ja vaatimattomaksi tytöksi. Sievästi se istui sylissäni turvavyön suojassa, kun Intsu toi meidät turvallisesti takaisin Seinäjoelle.

Cafe Framessa oli sitten jännittävä ensitapaaminen. Onerva oli oma herttainen itsensä, mutta Einari vielä hivenen jäykkä...

Mutta kun me tikkuajat keskityimme käsitöihimme, nuorilla oli aikaa jutella kenenkään häiritsemättä. Nenät yhdessä siinä jo keskusteltiinkin ja ilmassa oli selvästi kemiaa...


Tapaamisen lopuksi rohkea Onerva uskaltautui antamaan Einarille vielä lämpimän halin. Niin että kyllä tästä taitaa aivan vakava suhde tulla. Neuletapaamiset voivat siis liittää yhteen muitakin kuin lankahamstereita!


8 kommenttia:

  1. Oi,miten söpö pariskunta ja miten herttainen juttu ensi tapaamisesta:)

    VastaaPoista
  2. Ihanasti kerrottu! Söpö pariskunta tuo Onerva ja Einari!

    VastaaPoista
  3. Onerva siellä Pohjanmaalla kaipaa äitiä ja Einaria. Onneksi oli se tapaaminen nyt, niin hänellä on muistelemista ja miettimistä tulevista tapaamisista.Kaipaavia terveisiä Einarille Onervalta!

    VastaaPoista
  4. Käys kurkistamassa mun blogissa, siellä on sulle jotain :).

    VastaaPoista
  5. Einari kiittää terveisistä, melkein punastuu... Ja lähettää lämpimiä terveisiä takaisin!

    VastaaPoista
  6. ihunat nallekaverit! :) ja komia on jussipaita herralla! :)

    VastaaPoista