torstai 3. toukokuuta 2007

Sillisalaatti

On se hyvä, että jo vuosikymmeniä (-satoja?) sitten on ymmärretty säästää lähimmmäisten käsivarsia.



Nämä kerinlehdet hain eilen meiltä kotoa. Vielä viidet sinne jäi... Ikää en tiedä, eivät ole kaikkein kruusatuimmasta päästä. (Ikivanhat ja upeat olisin ottanut, mutta niissä oli kiristyssysteeminä pyöritettävä puuvanne, ja se oli ravistunut niin pahasti ettei laite olisi toiminut. Tietysti voisi kokeilla upottamista...)

Juu tiedän, tuo viritelmä on omituinen, mutta en saanut kerinlehtiä kiinnitettyä tuolin selkänojaan. Niinpä ruuvasin ne kiinni jakkaraan ja nostin jakkaran pöydälle... Erittäin viehättävä keltainen trikooriepu suojaa jakkaraparkaa. Joka tapauksessa nyt minun pitäisi saada Cascade Dolceni seuraajineen sievästi kerälle ilman, että tarvitsee takuta tuolin selkänojan kanssa tai uuvuttaa lähipiiriä!

Tänään tulin töistä aikaisin ja kävin matkalla paikkakunnan käsityöliikkeessä. En ole "uskaltanut" käydä siellä aikoihin, eikä ilmeisesti olisi pitänyt käydä nytkään... Valikoima oli uudistunut huolestuttavan houkuttelevaksi, ja kun kilpailua ei ole, niin hinnat vähän hirvittivät. Mutta jotenkin nämä vain kiipesivät kassiini!!

Sisu-kerän laitoin sentään sen vastaanhangoittelusta huolimatta takaisin hyllyyn ja annoin itselleni luvan ottaa sen sijaan kaksi kerää Regia Silkiä. Haaveilen polvisukista - ehkä jopa pitsisistä... Novita Maxit muotoutunevat virkeäksi retrolaukuksi (kahvat vielä hukassa) ja Lanett todennäköisesti palmikkosukiksi ihan itselle. Sukkakärpänen on nimittäin purrut täälläkin - siitä lisää myöhemmin.

J. K. Snap Preview häipyi täältä. Toisaalta pidän siitä - ottaen huomioon koneeni ajoittaisen hitauden on kiva nähdä etukäteen kannattaako linkkiä napauttaa - mutta se toimi ärsyttävästi myös kuvien kohdalla.

7 kommenttia:

  1. Nappilaatikon minäkin sivultani taannoin poistin samoin syin kuin Sinäkin.Mutta----nyt se on palannut sinne.Tietyistä hyvin henkilökohtaisista syistä taaskin.-baijerilaiset edistyvät nyt jo mukavasti.Alku vain oli kovin takkuista.Tartu haasteeseen ja laita omasi puikoille!

    VastaaPoista
  2. Kauniita lankoja, Regia silkistä tulee varmasti ihan jumalaisen ihanat saunasukat :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan värisiä lankoja, tuo Regia Silk houkuttelee yhä enemmän :)

    VastaaPoista
  4. Oi, mukavannäköisiä ostoksia! Siinähän on spectrumia, pinkkiä ja vihreää :).

    Minä puolestani paneuduin sulovilenmäisesti novitan kevätalen kimppuun. Uih.

    VastaaPoista
  5. Kerinpuita tarvittaisiin täälläkin. Täytyy käydä lainaamassa ystävältä.

    VastaaPoista
  6. Onneksi siellä sun kommentin lopussa oli se naurava hymiö, muuten olisin varmaan mennyt poistamaan sen kuva, vai kuinka? Mutta hei, useista otoksista valitsin parhaimman.
    Kumma kun ei törmätty siellä paikallisessa lankakaupassa. Mä kävin etsimässä niitä Addin pyöröpuikkoja (on joskuus ollut, mutta ei ollut enää). Mä näin siellä pari upeaa kassinkahvaparia, mutta jätin vielä harkintaan. Tänään olis kyllä voinut vielä jatkaa tuota lankaostoputkea, kuten sinä näytät tehneen ;)

    VastaaPoista